torstai 27 toukokuuta 2010. Suomela nro 4/2010
Arvosana:4,0

Puutarhan vieraslajit kuriin

Suomessa elää arviolta noin 600 vieraslajia, joista suurin osa on kasveja. Torjunta- ja hävitystoimenpiteisiiin kannattaa ryhtyä heti, kun vieraslajin taimi nousee maasta. Parhaita keinoja ovat niitto, peittäminen ja asianmukaisesti käytetyt torjunta-aineet.

Lupiini on alunperin tuotu Suomeen koristekasviksi. kuva futureimagebank.com

Lupiini on alunperin tuotu Suomeen koristekasviksi. kuva futureimagebank.com

Moni vieraslaji on tuotu alun perin koristekasviksi, mutta on karannut kotipuutarhasta luontoon. Näin on käynyt esimerkiksi jättiputkelle, lupiinille ja kurtturuusulle, jotka valloittavat hyvää vauhtia suomalaista perinnemaisemaa.

Vieraslajit leviävät ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Niillä ei ole usein luontaisia kilpailijoita, joten ne valtaavat elintilaa syrjäyttämällä alkuperäisiä kasvilajeja. Jotkut vieraslajit, kuten jättiputki, ovat myös terveydelle haitallisia.

Jättiputki valtaa tehokkaasti luontoa, aiheuttaa ihmiselle vaikeita, palovamman kaltaisia rakkuloita ja vaikeuttaa esiintymisalueillaan luonnon virkistyskäyttöä.

Myös ilmastonmuutos edistää vieraslajien leviämistä. Kasvukauden pidentyminen antaa monelle lajille lisää aikaa lisääntyä. Tällaisia ovat esimerkiksi loppukesästä kukkivat piiskut, jotka eivät ole ennen ehtineet kypsyttää siemeniä Suomessa. Pienet siemenet leviävät tuulen mukana pitkiäkin matkoja. Keski- Euroopassa ne valloittavat jo pellon- ja metsänreunoja sekä joutomaata.

Estä sitkeän jättiputken leviäminen tuhoamalla se taimena mieluiten jo keväällä kitkemällä tai ruiskuttamalla glyfosaattia sisältävää torjunta-ainetta suoraan lehdille. Käsittely kannattaa uusia noin kuukauden kuluttua.

Tarkoitukseen sopii hyvin esimerkiksi glyfosaattia sisältävä Roundup. Glyfosaatti imeytyy kasvin lehdiltä juuriin ja estää lehtivihreän tuotannon. Näin kasvi kellastuu ja kuihtuu juurakkoa myöten.

Oikein käytettynä Roundup ei jätä jäämiä maaperään, vaan hajoaa maassa luonnon omiksi aineiksi eli hiileksi, vedyksi, typeksi, hapeksi ja fosforiksi.

Lisätietoa Transmeri, www.roundup.fi 


Anna arvosana: Huono
Hyvä Ok
Sulje

Uudet kommentit

Kommentoi

Mainos

HillTipillä on laaja tarjonta laadukkaita ulkoporealtaita, teräspeltialtaita ja eristettyjä lasikuitualtaita sekä siirrettäviä allaskatoksia. Tuotteita valmistetaan ja myydään yli 40 v. kokemuksella. Kysy lisää alan asiantuntijalta: poolspa.fi.
Lisätietoja
Keittiö on kodin toimintakeskus, joka ei lepää edes juhlapäivinä. Ota suunnittelun avuksi Petran suunnittelupalvelu ja saat keittiön, jonka toimivuuteen rakastut.
Lisätietoja
Separett 9000 suositushinta 749,-. Nyt Netraudasta shokkihintaan 649,-. Kotiin toimitus kaupan päälle!
www.netrauta.fi
IVT on yli 30 vuoden ajan kehittänyt lämpöpumpputekniikkaa pohjoisen vaativiin oloihin. Työn tuloksena vain IVT-lämpöpumpuille on myönnetty toimintavarmuudesta todistava Joutsenmerkki.
Ota yhteyttä!