Puutarhasta pöytään – talvikurpitsa on sesonkiherkku

Piha

Amerikassa vietetään lokakuun lopussa halloween-juhlaa, ja samaan aikaan osuu talvikurpitsan kypsyminen. Pihat koristellaan silloin kurpitsalyhdyin, ja kurpitsapiirakat paistuvat uuneissa.

 

PP0515_Sonja_puutarhasta-pöytään_kurpitsa

 

Puutarhasta pöytään – talvikurpitsa on sesonkiherkku

Amerikassa vietetään lokakuun lopussa halloween-juhlaa, ja samaan aikaan osuu talvikurpitsan kypsyminen. Pihat koristellaan silloin kurpitsalyhdyin, ja kurpitsapiirakat paistuvat uuneissa.

Talvikurpitsoiksi kutsutaan kurpitsoja, jotka toisin kuin kesäkurpitsat saavat kasvaa täyteen mittaansa ja säilyvät jopa kuukausia. Kurpitsoja on runsaasti erilaisia, ja pääosin ne ovat Cucurbita pepon, C. maximan ja C. moschatan lajikkeita. Sen tutun suuren pyöreän kurpitsan lisäksi voi kokeilla vaikkapa spagetti-, hokkaido-­ tai myskikurpitsan kasvatusta. Esikasvatus on tarpeen, sillä kurpitsat ovat hallanarkoja, ja ulos ne voi istuttaa vasta kylmien öiden mentyä. Nopeakasvuiselle kurpitsalle riittää neljän viikon esikasvatus.

Kurpitsa vaatii ravinteikkaan maan, lämpimän ja aurinkoisen kasvupaikan sekä runsaasti tilaa. Yhdelle taimelle on varattava vähintään neliömetrin alue, ja kurpitsan versot luikertelevat mieluusti paljon kauemmaksikin. Kastelua ei saa unohtaa, sillä isot hedelmät ja kookkaat lehdet tarvitsevat vettä. Harsokaan ei ole haitaksi, se säilyttää allaan lämmön ja kosteuden.
Kun versossa on mittaa parisen metriä ja vähintään yksi emikukka (sen tunnistaa kukan takana pullistelevasta hedelmän alusta), voi latvan katkaista. Yksi kasvi tuottaa vain muutaman kunnollisen kokoisen hedelmän, joten kannattaa keskittyä laatuun, ei määrään. Jos haluaa kokeilla ennätyskurpitsan kasvattamista, kannattaa valita isokokoinen lajike ja jättää vain yksi hedelmä kasvamaan.

Kurpitsa on kevyttä syötävää, ja herkullista monin tavoin valmistettuna, esim. uunissa paahdettuna tai sosekeitoissa. Kurpitsan siemenet kannattaa ottaa talteen ja paahtaa uunissa kullanruskeiksi, niistä saa hyvää ja terveellistä naposteltavaa.

Lue myös:

Ajankohtaista juuri nyt: myöhäissyksy

Tee hauska kurpitsalyhty!

 

Teksti: Sonja Lumme, kuva: Arne Nylander


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.