Puutarhasta pöytään – maukkaat kasvihuonekurkut

Piha

Kasvihuoneen omistaja voi nauttia upeasta kesäisestä herkusta, kasvi­huonekurkusta. Itse kasvatetut kasvihuonekurkut maistuvat maistuu ihanan pähkinäiseltä eivätkä juurikaan muistuta niitä mauttomia pötkylöitä, joita valitettavan usein marketin hyllystä saa.

Nopeakasvuisen kurkun sieme­net kylvetään esikasvatusta varten huhti–toukokuussa. Hennot juuret eivät pidä uudelleen ruukuttamisesta, joten yhteen ruukkuun tulee yksi siemen. 4–6 viikon taimikasvatus sisätiloissa on tarpeen, sillä kylmänaran kasvin voi istuttaa kasvihuoneeseen vasta, kun yölämpötila pysyy +10 asteessa.

Kasvihuoneessa taimia istutetaan 3 kpl/m2. Kurkku on arka monille taudeil­ le ja tuholaisille, joten se tulisi kasvattaa uudessa, puhtaassa mullassa. Kurkku tarvitsee tuen, johon tarttua kärhöil­lään. Kun verso alkaa olla katonrajassa, se latvotaan. Kasvi ohjataan siten sa­ teenvarjomaiseen, satoisaan muotoon.

Kasvihuonekurkku tarvitsee run­ saasti vettä ja ravinteita, mutta liiallista typpilannoitusta tulee välttää, koska se rehevöittää lehdistöä ja altistaa taudeille. Hedelmä muodostuu emi­ kukkaan, ja pienet kurkunalut voi nähdä jo nuppujen takana. Nykyään suositaan ns. partenokarppisia lajik­keita, jotka eivät tarvitse pölytystä. Jotkin lajikkeet tekevät ainoastaan emikukkia, toiset runsaastikin hedekukkia, jotka kasvi pudottelee tarpeettomina. Parhaimpaan satoai­kaan kurkkuja täytyy korjata usein, jotta ne eivät pääse yli­-ikäisiksi. Pitkähedelmäisten kurkkujen lisäksi tarjolla on lyhyempiä kasvihuone­ kurkkuja tuottavia lajikkeita.

Kasvihuonekurkun kasvattajat tuskailevat usein kasvin taantumista kesken kesän. Se johtuu kasvihuo­nekurkun lyhytikäisyydestä; kevään taimet eivät tuota runsasta satoa enää loppukesästä. Olisikin hyvä kasvattaa uudet taimet kesäkuussa, silloin saa nauttia mehevistä ja mauk­kaista kurkuista pitkälle syksyyn!

Teksti: Sonja Lumme, Kuvat: Arne Nylander


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kasvihuonekurkut Puutarhasta pöytään Sonjan palsta

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta