Puutarhasta pöytään – villivihannekset valloittavat!

KeittiöPiha

Villivihannekset ovat kasvattaneet suosiotaan kasvanut vuosi vuodelta, eikä niitä kerätäkseen tarvitse välttämättä lähteä eräretkelle.

Omasta pihapiiristäkin löytää paljon herkullista ja terveellistä villiä syötä­vää, jos puutarhassa ei käytetä myrkyl­lisiä kasvinsuojeluaineita.

Nokkonen on uskomattoman monikäyttöinen villivihannes, ehkä hyötykasveistamme hyödyllisin. Sitä käytetään rohdoksiin, monenlaisiin ruokiin, leivontaan ja jopa kankaisiin. Käytteenä se on hyvää lannoitukseen ja tuholaistorjuntaan. Ravinnoksi poimitaan nuoria lehtiä ja ryöpätään ne nopeasti, jolloin polte häviää. Sen jälkeen ne voi käyttää pinaatin tapaan. Ravintoarvoiltaan nokkonen on varsi­naista superruokaa.

Vuohenputki on sitkeä rikkaruoho, joka kannattaa hävittää syömällä. Sen nuoret lehdet ovat erinomaista täytettä piiraille ja paistoksille, ja pikkuiset versot sopivat myös salaatteihin.

Moni tuskastelee voikukan kanssa, mutta Italiassa voikukan nuoret lehdet ja höyrytetyt kukkanuput ovat suurta herkkua, ja siellä voikukkaa jopa kasvatetaan salaattiaineksiksi. Lajikkeita on paljon, osa miedompia ja toiset karvaampia, mutta sileäreu­naiset nuoret lehdet maistuvat aina salaateissa ja paistoksissa.

Ken lähtee metsän reunaan villivihannesjahtiin, löytää vielä suuremman valikoiman syötävää. Kuusenkerkkä on ihastuttava raaka­-aine juomiin ja hillokkeeksi, mutta kerkkiä saa poimia vain maan­ omistajan luvalla. Käenkaali sopii salaattia ryydittämään, kuten myös suolaheinät. Nuoria maitohorsman versoja voi ryöpätä ja syödä kuin parsaa ikään.

Kirjassani Sonjan yrttitarha (Tammi 2015) on kerrottu myös ylei­simmistä villiyrteistä. Kirjasta saat lisätietoa ihanien villikkojen tun­nistamisesta ja käytöstä keittiössä. Kuten kaikki muutkin kasvit, myös villiyrtit täytyy tunnistaa varmasti ennen lautaselle laittamista.

Teksti: Sonja Lumme, Kuva: Arne Nylander


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Puutarhasta pöytään Sonjan palsta villivihannekset

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta