Suomalaiseen omakotitalokantaan liittyy vahvasti uskomus, että rakennuksia on pidetty hyvässä kunnossa ja niissä on vähän teknisiä ongelmia. Muutamat hometalotapaukset ovat nousseet otsikoihin, mutta niidenkään yhteydessä ei juuri ole puhuttu siitä, mikä on nämä homeongelmat todellisuudessa aiheuttanut.

Raksystems Anticimex teki loppuvuodesta 2009 omaan kuntotarkastusaineistoonsa pohjautuvan selvityksen korjaustarpeesta ja vaurioiden yleisyydestä. Selvitys perustuu viimeisen kahden vuoden aikana eri puolilla maata yhtiön toimesta tehtyihin kuntotarkastuksiin.

Selvityksen tulokset kertovat, että suomalaissa omakotikiinteistöissä on huomattavan paljon vaurioituneita rakenteita ja ne aiheuttavat korjaamattomina monia vakavia ongelmia. Lisäksi kiinteistöissä on paljon puutteita ja eri aikakausien rakennustavoista johtuvia riskirakenteita, jotka eivät vielä ole ehtineet aiheuttaa vaurioita.

Yhteistä lähes kaikille vaurioille ja ongelmarakenteille on se, että niistä aiheutuu kosteuden pääsyä sellaisiin paikkoihin, joihin se ei ole tarkoitettu. Kostuvat rakenteet aiheuttavat homeen kasvua, joka puolestaan sisäilmaan päästessään kärjistää ongelman ”hometaloksi”. Yhteistä vaurioille ja puutteille on myös se, että pääosin ne olisi voitu estää säännöllisin tarkastuksin. Ainakin niiden korjauskustannukset olisivat vain murto-osa siitä tilanteesta, että ne havaitaan vasta kun ”vesi tai home tulee sisään”.

Vaurioiden ja puutteiden yleisyys eri tyyppisissä rakenteissa

  • Rossipohjissa vaurioita/puutteita yli 70%:ssa
  • Valesokkelirakennuksissa vaurioita 50%:ssa
  • Maanvastaisissa levyverhoilluissa seinissä vaurioita 50%:ssa
  • Salaojien huolto laiminlyöty 90%:ssa
  • Sadevesien ohjaus virheellinen 60%:ssa
  • Kalliolle perustetut talot – kosteusvaurioita yli 50%:ssa
  • Vesikatoissa läpivientien puutteellinen tiivistys 50%:ssa
  • Vesikaton suuntaisissa yläpohjissa tuuletuspuutteita 60%:ssa
  • Aluskatteen puutteita 90%:ssa
  • Kattoikkunoissa puutteita 50%:ssa
  • Tasakattotalojen tuuletus puutteellinen 90%:ssa
  • Käyttöturvallisuuspuutteita 50%:ssa
  • Märkätilojen vedeneristeissä puutteita 50%:ssa
  • Lattiakaivojen liitosten ja putkiläpivientien puutteita 70%:ssa

Raksystems Anticimex on Suomen johtava kuntotarkastaja ja ollut mukana kehittämässä alanmenettelytapoja jo 1990-luvun puolivälistä alkaen. Vuosien varrella perusteellisia kuntotarkastuksia on tehty yli 50 000 kiinteistöön.