Valokuva avaa muistojen ikkunan
Teksti ja kuva Anne Lahtinen

Ensimmäinen valokuva julkistettiin vuonna 1839. Seuraavien vuosikymmenten aikana valokuva – nimenomaan perhemuotokuva – asettui osaksi kodin sisustusta. Jo 1800-luvun porvaristo alkoi sijoitella koteihinsa suvun jäsenistä maalattuja muotokuvia tunteenomaisiksi, perheyhteyttä korostaviksi ”sukualttareiksi”. Koska valokuva oli helpompi hankkia ja maalausta edullisempi, sen suosio kasvoi nopeasti. Dagerro-, ambro- ja kalotypiat ripustettiin kodin seinille luontevasti maalausten joukkoon. Kuvissa näkyy selkeästi hovimaalauksia jäljittelevä aristokraattinen ja porvarillinen muotokuvaperinne.

Aatelisista otetuissa kuvissa
malli edustaa asemaansa ja säätyään. Kokovartalokuvana ja usein sammakkoperspektiivistä otettu kuva jättää mallin henkilökohtaiset ominaisuudet vähemmälle huomiolle ja keskittyy korostamaan säätyä ja arvovaltaa tilankäytön ja sommittelun keinoin. Myös porvarillinen muotokuva esittää kuvattavan arvokkaana, mutta ei syntyperän, vaan oman aseman perusteella. Yleensä neutraalia taustaa vasten otetussa puolivartalo- tai rintakuvassa voi näkyä ammattiin tai kotiin liittyviä, ansioita korostavia asioita. Esimerkiksi kirja kertoo mallin sivistyksestä.
1860-luvulla yleistyi käyntikorttikuva
, joita jaettiin sukulaisille ja ystäville. Kuva esitti yhtä tai useampaa perheenjäsentä, myös lasta tai sisaruksia. Saadut kuvat koottiin kansioihin ihailtavaksi, ja kansion paksuus kertoi statuksesta. Tuttujen joukossa saattoi olla myös filmitähtien tai tsaariperheen kuvia, jotka joskus voitiin järjestää myös omaan kansioonsa.

1870- ja 1880-luvulla suosittiin myös postikortin kokoisia kabinettikuvia ja vielä hiukan suurempia salonkikuvia. Epookkihenkisiin salonkikuviin sijoitettiin erilaista perheen elämään liittyvää ja vaurautta – ja sen myötä joutilaisuutta – kuvaavaa rekvisiittaa. Maalattu taustakangas saattoi esittää esimerkiksi perheelle rakasta lomakohdetta Alpeilla.

1800- ja 1900-luvun taitteessa yhteiskunta yksityistyi nopeasti ja perheen arvo kasvoi entisestään. Hyvä keino perheen tärkeyden ilmentämiseen oli juuri valokuva: sekä valokuvassa käynti että valokuvausharrastus lisääntyivät ja yleistyivät kaikissa yhteiskunnan kerroksissa. Perhettä, avioparia ja lapsia esittävien kuvien rinnalle nousivat luokkakuvat, vapaamuotoisemmat ystävä- tai opiskelijakuvat ja muut ryhmäkuvat. Kuvaan asetuttiin niin kollegojen kuin kuoronkin kanssa.

Tekniikan kehitys
ja suurteollinen tuotanto yksinkertaistivat valokuvausta oleellisesti. Ensin sivistyneistön ja pian myös tavallisten suomalaisten olkapäille ilmestyneet kamerat ”silmänräpäyskuvineen” siirsivät kuvauksen ulkoilmaan pois studioiden seinien sisältä ja tekivät valokuvauksesta koko kansan harrastuksen. 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä kertaus- tai jugendtyyliin sisustettujen olohuoneiden seinät peitettiin runsain valokuvin ja tauluin.

Yhteiskunnan modernisoitumisen ja sota-aikojen asketismin myötä sukualttareiden valokuvat siirtyivät juhlallisista seinäryhmistä kirjahyllyjen ja lipastonpäällysten esineistöksi ja arkipäiväistyivät olemukseltaan. Silti esille asetettaviksi tarkoitetut valokuvat hakevat edelleen ihmiselämän ylevyyttä ja keskittyvät juhlahetkiin: häiden, hautajaisten, kaste- ja rippijuhlien ja valmistujaisten kuva halutaan säilyttää sekä omissa silmissä että jakaa kodissa vierailevien kanssa. Erityisesti sisustukseen tarkoitettujen valokuvien myynti gallerioissa ja tavarataloissa alkoi 1970-luvulla

Valokuva jatkaa luontevasti
1600- ja 1700-luvun aikana vakiintunutta aatelisten sukumaalausten konventiota. Sukutaulut loivat katsojalle myös henkilökohtaisia merkityksiä. Tuolloin sukua esittävään maalaukseen saatettiin esimerkiksi piirtää risti henkilön pään yläpuolelle ilmoittamaan, että hän on kuollut. Risti muutti kuvan katsomisen luonnetta: katsominen muuttui muisteluksi.
Nykyaikana kaikkien saatavilla oleva valokuva tuo niin poismenneet kuin kaukana asuvatkin lähelle ja yhdistää heidät osaksi omaa arkeamme. Kehys rajaa kuvan ikkunaksi, jonka kautta voimme kurkistaa muistoihin ja rakkaiden ihmisten elämään. Omalla tavallaan myös 1900-luvun jälkipuoliskolla yleistyneet, eri puolilta maailmaa otetut lomakuvat kertovat perheen historiaa ja ovat tärkeä elävän muiston säilyttämisen väline.

Digitaalikuva muuttaa valokuvausta pysyvästi, mutta jättänee valokuvan edelleen arkisen ympäristömme iloksi.

Suvun merkkipäivistä muistuttava valokuvaryhmä on tavanomainen näkymä suomalaisessa kodissa. Tässä 1800- ja 1900-luvun taitteessa kuvatut Luukkosen mummi ja vaija ovat saaneet seurakseen neljä sukupolvea. Nykypäivän tapaan joukkoon on tullut myös kuvia uusperheen jäsenistä.


Asumisen aarreaitta -palstalla kurkistamme asumisen historiaan. Poimimme esiin asioita ja ilmiöitä, jotka näkyvät kodeissamme vielä tänäkin päivänä. Oppaanamme toimii taidehistoriaan erikoistuva toimittaja Anne Lahtinen.