Kumpulan perhe rakensi ensin talon ja päätti, kuten usein voimien ja suurimman rakennusinnon hiipumisen vuoksi käy, jättää autotallin rakentamisen myöhemmäksi. Koska alueen asemakaava kuitenkin edellytti tallin tai vähintään autokatoksen rakentamista, projektiin oli ryhdyttävä muutaman vuoden hengähdystauon jälkeen.
Tavoitteeksi asetettiin kahden auton talli ja varasto, pinta-alaltaan noin 60 m2. Asemakaavassa oli tarkkaan määritelty millaisen tallin tontille sai rakentaa ja mihin suuntaan ovien tulee avautua. Esimerkiksi suoraan kadulle avautuvia tallin ovia ei sallittu, samoin tallin päädystä avautuvat ovet olivat pois laskuista.

Autotallipaketti oli perheelle sopivin vahtoehto

Lasse Kumpula ryhtyi kartoittamaan eri vaihtoehtoja ja niiden kustannuksia. Vaihtoehtoina olivat päärakennuksen toimittaneen talovalmistajan suurelementit, autotalleihin erikoistuneiden valmistajien pienelementit ja rakentaminen pitkästä tavarasta.
Vertailua tehtiin Lassen kehittämään HV-indeksiin perustuen. Indeksissä H kuvaa hintaa ja V vaivaa. Tällä perusteella, eli täysin omista subjektiivisista lähtökohdistaan vaihtoehtoja vertaillen Kumpulat päätyivät autotalleihin erikoistuneen yrityksen autotallipakettiin.
Pitkästä tavarasta tehden materiaalit olisivat tulleet edullisemmiksi, mutta koska Lassella ei ollut aikaa rakentaa tallia itse ja perhe joutui turvautumaan rakentamisessa apuvoimiin, Lasse arvioi säästävänsä osan korkeammista ”puolivalmisteen” materiaalikustannuksista työkustannuksissa. Bonuksena rakennusaikataulu nopeutui ja autotalli saatiin valmiiksi ennen talven tuloa.
27082008
Kauhajoen Puutalokympin perustallipakettia levennettiin 1,2 m ja talliin valittiin talon tyyliin sopiva vaakapanelointi.

Kuin pienen mökin rakennuttaisi

Koska Kumpuloiden talliin oli suunniteltu sähköt, vesi, viemäröinti, kunnon perustus ja eristykset, projekti alkoi muistuttaa erehdyttävästi pienen talon tai ainakin mökin rakentamista. Miltei kaikki samat rakentamiseen liittyvät kommervenkit oli käytävä läpi (tosin kertaluokkaa pienemmässä mittakaavassa) kuin varsinaisen asuinrakennuksen rakentamisen yhteydessä. Ainoastaan sisustusmateriaalien ja kodinkoneiden hankitavaihe jää väliin. Silti homma eteni yllättävän sutjakkaasti, kiitos valmispaketin tuoman ajansäästön.
Tallipaketin toimittajaksi valikoitui Kauhajoen Puutalokymppi. Yritys toimittaa valmistallipaketteja pienelementteinä täydentävin puuosa- ja lisävarustetoimituksin. Kumpuloiden talossa on vaakapanelointi, joten ulkoverhous jouduttiin tekemään elementtikehikon päälle rakennuspaikalla. Puutalokympin perustoimitussisältöön kuuluvat pystylaudoitetut elementit ovat ulkoverhouksen osalta valmiit. Myös katemateriaalit, ovet ja ikkunat sisältyvät toimitukseen toimitussisällön laajuudesta riippuen. Yritykseltä sai myös tarkat rakennuspiirustukset rakennuslupahakemusta varten.
Koska kumpuloiden talossa on tummanpunainen konesaumattu peltikatto, kattoon haettiin samaa ilmettä. Ratkaisu löytyi helposti Ruukin Classic-mallistosta. Classic-malliston ilme muistuttaa konesaumattua peltikattoa, vaikka kyse on profiilikatteesta. Classic-katteen voi Ruukin seikkaperäisten ohjeiden avulla asentaa myös itse.

Näin etenet tallinrakennusprojektissa:

Lasse Kumpula listasi suuntaa antavan listan tallinrakennusprojektissa huomioonotettavaksi.
1. Mallin valinta ja rakennuspiirustukset
2. Tarvikelaskelmat ja budjetti
3. Urakoista sopiminen (kaivinkone, perustus, rungon pystytys, kateasennus, tallinovien asennus, sähkö, LVI, sisätyöt. Käytännössä, jos et tee itse, selviät koneurakoitsijan, timpurin, sähkömiehen ja putkimiehen valinnalla)
4. Vastaavan mestarin rekrytointi
4. Rahoituslaskelma ja aikataulu
5. Asemapiirros, LVI-suunnitelma (ja sähkösuunnitelma)
6. Naapurien kuuleminen (lomake)
7. Rakennuslupahakemus (muista kysyä arvio käsittelyajasta)
8. Rakennuslupa
9. Paikalleenmittaaminen (tilataan kunnalta)
10. Kaivanto, viemäröinti, sähköt
11. Perustukset, sisäpuolinen täyttö, viemäröintivedot
12. Lattian valu ja tasoitus
13. Elementtiasennus ja kattoristikot
14. Kateasennus
15. Räystäät ja tarvittavat lisäpaneloinnit
16. Sähkövedot
17. Eristys ja sisäpuolinen levytys
18. Seinäpinnat: tasoitus ja maalaus
19. Ovet
20. Sähköasennukset, LVI-työt loppuun
21. Kalustukset
22. Lopputarkastus (työn mittaan myös lakisääteiset muut katselmukset)
Kahden auton ja varaston noin 60 neliön tallissa on tilaa perheen autoille ja harrastusvälineille. Koska tallin peruspakettiin saatiin joustavasti lisättyä 1,2 metrin lisää leveyttä, tallissa mahtuu tekemään työtason ääressä töitä, vaikka molemmat autot olisivat tallissa.
Myös erillinen varastotila oli hyvä ratkaisu. Jos koko tallia ei energiansäästösyistä halua lämmittää, erillisen varastotilan vesipisteineen voi pitää helposti edullisemmin pienellä peruslämmöllä. Varaston käyttötarkoitus voi toisin vielä muuttua, sillä perheen tytär on uhannut häätää allergisen Lassen asumaan varastoon, jotta perheeseen saataisiin koira.
Lisätietoja: