Eli selvittelyn paikka ja mistähän sen selvittelyn aloittaisi? (toisaalta jos yksi kuudesta sanoo ettei käy…) Niinpä… parin päivän selvittelyn jälkeen tämä ongelma ei ole ”todellinen”, ainakaan Meidän rakenteen kanssa, joka on kosteusteknisesti ”pommin varma”. Toisaalta Unelma toteutetaan 100 vuodeksi… mutta 100 vuoden takuuta ei anna kukaan millekään, ainakaan todellista toimivaa takuuta.

No tämä viikko meni lähes kokonaan rapparia metsästäessä… Ei ole ihan yksinkertainen päätös, eikä varsinkaan halpa. Jostain syystä emme oikein ole ajatelleetkaan kuinka paljon rapattavaa pintaa Meillä onkaan…

Alkaa tulla tietystä taas kaikella kiire, niin ovien ja lisäeristeen tilaukselle kuin rappauksellekin…

Alakerran makkarin liukuovi-elementti tuli mestoille, on jykevän oloinen systeemi, pitää tietysti ollakin siihen hintaan (huhhuh). Yksi inhottavan paha moka siinä oli, jota ei uskoisi ko. hintaluokan systeemissä olevan… eli Esitteissä ja vielä tekniseltä kaverilta varmistimme tarvittavan aukon koon. No semmoisenhan (millilleen) tietysti Teimme ja järkytykseksemme huomasimme, että elementti vaatiikin yli 2cm pienemmän aukon, kiitti. Ei paha mutta laatujärjestelmien yleistyessä tällaista ongelmaa ei ehkä enää tule…

Torstai-ilta meni TV-huoneen akustointia ja AV-järjestelmää suunnitellessa. Suunnitelma tuntuu todella hyvältä! Ehkä suurin murhe, tai huoli on mistä löytää tarpeeksi hyvän db-oven. Tuplaovi olisi ehkä paras vaihtoehto mutta se ei tule kysymykseen, ainakaan enää tässä vaiheessa. Paljon on tehtävää mutta suunnitelma on mallia ”keep it simple” eli saman suuntainen kuin muutkin valintamme, eikös? Lisäksi kuulimme, että suunnitellut D-luokan vahvistimet kuluttavat stand by -tilassa enemmän sähköä kuin normi A-luokan, joten niiden käyttöä tulee pohtia… Toki Meillä stand by -tilan kulutus ei pitäisi muodostua ongelmaksi kun missään mitä ei käytetä ei ole sähköäkään… Ja ko. vahvistimet eivät ole moksiskaan ”kylmäkäynnistyksistä”, joten ehkä se ei estä meitä, eihän? Toisaalta esim. tv-huoneessa tarvitsemme kuitenkin viritinvahvistimen joten miksi ko. huoneen kaiuttimia ajettaisiin d-luokan vahvistimilla, toisaalta d-luokan vahvistimien hyötysuhde on parhaimmillaan kun niistä otetaan lähes maksimit ulos…

Yritimme saada rappaus valinnan tehtyä tällä viikolla mutta emme millään siinä onnistuneet. No ens viikolla sitten, alkuviikosta. Lisäksi ”harmaita hiuksia” aiheutti Thermisolilta tullut ”tarjous” Heidän Platina-eristeestä, se oli rankasti yli suunnitellun. Sen tiimoilta on vielä mietittävää, lähinnä se, että onko se hintansa arvoinen? Mitä koko lisäeristäminen ei tietenkään ole ainakaan lyhyellä aikavälillä. Mutta kuten projektiamme seuranneet tietävät niin kaikkea ei voi mitata pelkällä rahalla vaan jotain on tehtävä omalta osalta kestävän kehityksen nimissä! Lauantai-ilta menikin surffailuun ja vaihtoehtojen vertailuun ja sen perusteella ko. platina on rankasti ylihintainen… Tästä täytyy vielä tiedustella thermisolilta, että mistä oikein on kysymys… Ikävä kyllä thermisolin kaveri kenen kanssa olemme yhteydessä on lomalla. No teimme uudet laskelmat, normi seinä eps:sän käyttämisestä ja esim. u-arvossa platinaan ei ollut juurikaan eroa mutta ehkä thermisolin kaveri osaa kertoa mistä ihmeestä todella iso hintaero muodostuu.

Onneksi hommat sentään vähän etenivät fyysisellä tasollakin ja sähköpiuhoja alkaa roikkua vähän sieltä sun täältä… Vielä on paljon vetämättä mutta alku on aina alku. Sähköjohtoihin liittyen alkoi kiukaan (sähkö) metsästys. Löytyykö markkinoilta niin edistyksellinen kiuas kuin olemme suunnitelleet, taloautomaation pitäisi saada ”kyseltyä” energiankulutustietoja sujuvasti. Eli semmoinen on hakusessa… Kyselyt on laitettu kiuasvalmistajille ja nyt odotellaan onko Heidän kiukaat valmiita edistykselliseen… Kiuas tulee niin näkyvälle paikalla kylpytiloihin, että sen täytyy olla myös näyttävä. Blogia seuranneet ehkä ovatkin ymmärtäneet, että sauna on Meille tärkeä paikka ja siksi sen suunnitteluun on panostettu ja tullaan panostamaan todella. Tämän hetken ”idea” toteutuksesta on kyllä aivan mahtavan upea, namnam…

Lauantaina ja sunnuntaina jatkettiin Termaterin kipsi+uretaanilevyjen liimailua ikkuna-aukkoihin. Kyllä tulee niin hyvännäköistä jälkeä ja ikkunat eivät todellakaan vuoda. Tästä tulikin mieleen Rakennuslehden uutinen, blogia seuranneet muistanevat, että Meillä on edelleen tavoite ilmanvuotoluku 0. Kukaan ei tähän ole oikein uskonut mutta ehkä ko. uutinen osoittaa, että se on mahdollista, eikös?

Saimme sillasta ja portaista luonnokset ja avot, ne näyttävät todella mahtavilta, melkein just sitä mitä ”tilattiin”! Ainoa mikä on vähän erilailla, täytyy vielä rakentamismääräyksistä tarkistaa, voiko sen tehdä niin kuin haluaisimme. Uskomme näin mutta Suomessa emme ole nähneet sellaista missään käytetyn eli pieni pelko sen suhteen vielä on… Tosin todella pieni ja varasuunnitelmakin tehtiin jo ja se ei ole yhtään hassumpi sekään mutta selvitetään ja mietitään sitten vasta varasuunnitelmaa tarkemmin, eikös? Nyt pitää vaan alkaa vihdoin päättämään niin teräsrakenteen, kaidelasien sekä lasisillan lasin väritys, ei ihan helppo nakki sekään. Onhan Meillä ollut aikaa sitä miettiä ja vaihtoehdot on rajattu muutamaan mutta sen lopullisen päätöksen tekeminen on lähes aina yhtä vaikeaa. Onneksi löysimme uuden sisustussuunnittelijan joka tarjoilee meille näkemyksensä. Sillan lasitukseen liittyen porrasfirma ymmärsi täysin mitä olemme hakemassa, todella ammattitaitoista toimintaa! Samalta porrasfirmalta tulee myös terassien pilarit, niidenkin osalta alkuperäiseen on tullut muutamia muutoksia ja nyt odottelemme, että rakennesuunnittelijamme piirtäisi ne puhtaaksi.

Kaiken kaikkiaan tämä viikko oli aika intensiivinen, raksalla kävi useita rappausalan ammattilaista, porrasvalmistajan toimitusjohtaja, akustoinnin ja AV-puolen rautaiset ammattilaiset kuin muutama satunnainen utelias.

Seuraa Villa Unelman valmistumista! Tero Niemi ja Hanna Castrén-Niemi rakentavat Tuusulaan unelmiensa taloa, ”asumismukavaa passiivitaloa”. Tavoitteena on mm. aurinkoenergian ja taloautomaation laaja hyödyntäminen. Yksityiskohdat selkiytyvät sitä mukaa kun rakentaminen etenee. Lue lisää rakentamisen vaiheista, jokaista rakennusvaihetta on myös mahdollisuus kommentoida kunkin jutun jälkeen.