Heidin kesä on uusi juttusarja mökkielämästä, hyötyviljelystä ja puutarhanhoidosta

Talo

Kesä on lyhyt, mutta se ei Heidiä haittaa. Hän haluaa olla omavarainen puutarhuri, äiti, kokki ja kirjailija. Hän kertoo videoblogissaan kokemuksistaan. Klikkaa ja tutustu!

Heidi muuttaa lasten kanssa aivan uuteen mökkiin. Mökki sisustetaan lattiasta kattoon. Puutarha suunnitellaan ja rakennetaan niin, että saadaan mahdollisimman omavarainen ja luonnonmukainen hyötykasvisato.

Omavaraisuus tavoitteena puutarhassa


Ruusukaali kukoistaa

Permaviljelyllä voidaan kasvattaa esim. perunan satoa korottamalla kasvupenkkiä ja multaa. Tapa sopii hyvin paikkoihin missä on niukemmin tilaa. Omavaraisuuteen pyritään myös omien kanojen avulla. Kuinka työlästä ja mitä lupa-asioita omien kanojen hoito vaatii? Blogin seuraajat pääsevät myös kertomaan omia luomukasvatusvinkkejä muille katsojille.

Ruokareseptit ja kasvatus ohjeet tulevat osaksi blogin sisältöä

Miltä maistuisi voikukan nuput kypsennettynä voisulassa tai nokkoskeitto? Heidin kokeileva keittiö tuo arkisen tuntuisista raaka-aineista kulinaristisia kokeiluja, joita voi kuka tahansa kokeilla videoblogissa esitettyjen ohjeiden avulla.

Vihreä lisuke nautittavaksi esim. savustetun lohen kera tai kanafileiden kanssa

  • Ruusukaalia
  • Parsakaalia
  • Purjoa
  • Selleriä
  • Öljyä
  • Auringonkukan siemeniä
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • (Aurajuustoa)

Pilko kaikki vihannekset. Höyrytä ruusukaaleja ja parsaa hetki kattilassa. Heitä pannulle tilkka öljyä ja lisää purjo ja selleri. Freesaa vähän aikaa ja lisää kaalit joukkoon. Sekoittele kuumalla pannulla vähän aikaa ja jos haluat voit laittaa kannen päälle ja antaa muhia kannen alla miedolla lämmöllä muutaman minuutin. Lisää joukkoon auringonkukan siemenet, jos haluat lisukkeesta täyteläisempää, niin lisää joukkoon aurajuustoa. Sekoita niin, että juusto sulaa ja lisukkeesta tulee kiinteämpää.


Vihreä lisuke

Pihan ja sisätilojen suunnittelua mökkivieraiden avustuksella

Kuuluisien mökkivieraiden avustuksella saadaan kesän aikana toteutettua satumainen mökkiympäristö. Luonnollisesti kaikki vaiheet taltioidaan katsojille. Sadepäivinä ja kauniina kesäiltoina Heidi kirjoittaa ensimmäistä rikosromaaniaan.

Mökki sijaitsee Espoon Niipperissä alueella johon rakennetaan yhteensä 180 vastaavaa mökkiä. Ryhmäpuutarha-alue perustuu siirtolapuutarhan ajatukseen. Mökki on ympärivuotinen, ja matka taittuu paikallisbussilla Helsingin rautatieasemalta suoraan mökille.

 

Heidi bloggaa mökkielämästä ja omavaraisesta hyötyviljelystä Heidin on kahden lapsen äiti, joka irrottautui oravanpyörästä seuraamaan omia arvojaan. Heidi asuu maaseudulla pääkaupunkiseudun kupeessa. Hänen intohimonaan ovat musiikki, luova kirjoittaminen ja luovuus keittiössä ja puutarhassa. Omavaraisuuden tavoittelun ohessa Heidin perheeseen on muuttanut myös muutama kana.

Lisää: www.luomulifestyle.blogspot.fi/


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.