Rakentamismääräykset uudistuivat 1.7.2012 – uudisrakennuksissa siirrytään kokonaisenergiatarkasteluun

Talo

Uudet rakentamismääräykset parantavat rakennusten energiatehokkuutta keskimäärin 20 prosenttia nykyiseen verrattuna. Rakentamismääräyksistä voi kysellä myös heinäkuun 13. käynnistyvillä Tampereen asuntomessuilla - energianeuvontapiste palvelee niin rakentajia kuin asumisen energiankäytöstä kiinnostuneita.

 

Kokonaisenergiankulutus ilmaistaan E-luvulla

Kokonaisenergiatarkastelu koskee kaikkea rakennuksessa tapahtuvaa energiankulutusta – kuten lämmitystä ja ilmanvaihtoa, valaistusta sekä käyttöveden lämmitystä. Tämän pohjalta rakennukselle lasketaan E-luku, joka ei saa ylittää rakennustyypille määritettyä ylärajaa.

Pientaloilla E-luvun yläraja riippuu pinta-alasta, ja vaatimukset ovat lievemmät pienille pientaloille.

Suosi uusiutuvia energialähteitä

E-lukua laskettaessa eri energiamuodoille käytetään kertoimia, jotka ohjaavat valitsemaan ympäristön ja ilmaston kannalta mahdollisimman haitattomia vaihtoehtoja. Lämmitystapavalinnalla on ratkaiseva merkitys rakennuksen kokonaisenergiankulutukseen ja E-lukuun. Pienimmät kertoimet ovat uusiutuvalla energialla ja kaukolämmöllä.

Valppautta ja vapautta suunnitteluun

Rakentamismääräysten uudistus lisää suunnittelun vapautta ja vaihtoehtoja. Riittävän pienen E-luvun voi saavuttaa monella tavalla tarkan suunnittelun avulla. Rakentajan kannattaa vaatia suunnittelijalta laatua ja osaamista sovittaa uudet määräykset kustannustehokkaasti ja järkevästi rakennushankkeeseen. Hyvä suunnittelu takaa toimivan, terveellisen ja energiatehokkaan kodin.

Edullisempaa asumista

Uudistusten vaikutukset kustannuksiin ovat pienet nykyisiin määräyksiin verrattuna; rakennuskohtaisesti on mahdollista saavuttaa jopa säästöjä! Investointi energiatehokkuuteen rakennusvaiheessa pienentää käytönaikaisia kustannuksia sekä hillitsee asumiskustannusten nousua energian hinnan noustessa.

Tutustu rakentamismääräyksiin kesän 2012 asuntomessuilla – energianeuvonta auttaa

Kesän asuntomessuilla on helppo tutustua uusiin rakentamismääräyksiin – messutalojen energiankulutus esitellään e-lukujen muodossa. Energianeuvontapisteessä voi käydä jututtamassa energianeuvojaa ja keskustella niin rakentamisen kuin asumisen energia-asioista. Samalla voi poimia mukaan uusia rakentamismääräyksiä avaavan Rakentamismääräyksillä tehokuutta uudisrakentamiseen -julkaisun. Energianeuvontaa alueelle antavat Tampereen energianeuvojat osana valtakunnallista kuluttajien energianeuvontaa yhteistyössä Motivan ja Suomen Asuntomessujen kanssa. Energianeuvontapiste löytyy messualueen ulkonäyttelyalueelta Ua1 (LVI-talotekniikkateollisuuden paviljonki).

Lisätietoa rakentamismääräyksistä:


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

energia energiankulutus kokonaisenergiatarkastelu rakentaminen rakentamismääräykset uudisrakennus uudisrakentaminen

Ei liitettyjä avainsanoja.