Elementtitalon pystyttäminen käy nopeasti
Rolf Gammals ja Johanna Liljequist halusivat merenrantatontille istuvan talon nopeasti. Talo asennettiin valmiiden perustusten päälle ja oli asumisvalmis alle neljässä päivässä.
Teksti Kyösti Suolanen
Kuvat Nina Dodd
 
Kerrostalossa varttuneen Rolfin ystävät ymmärtävät hyvin, miksi kauniaislainen kaupunkilaispoika päätyi asumaan hankolaiseen omakotitaloon. Tammisaaressa ammattikorkeakoulu Sydvästissä tietotekniikkaa opettava Rolf Gammals ja hänen avovaimonsa Johanna Liljequist ovat asuneet uudessa merenrantatalossaan jo pari vuotta. Rolfin tyttäret, 12-vuotias Sofie ja 10-vuotias Linn, tuovat taloon lisäsäpinää joka toinen viikko.
 
Länsi-Uudenmaan eteläkärjen viehättävät maisemat olivat pariskunnalle tuttuja entuudestaan. Rolf oli viettänyt aikaa seudulla isänsä huvilalla ja omalla vapaa-ajanasunnollaan. Vuonna 1998 hän sattui kuulemaan, että Hanko oli kaavoittamassa Hangon kylän Metsäkannaksen huvila-aluetta omakotitaloille.
 
“Ryhdyin kysymään suoraan mökkien omistajilta heidän myyntihalukkuuttaan ja koputin tällä paikalla seisseen mökin ovea. Myynti sopi omistajan suunnitelmiin hyvin, ja kaupat syntyivät nopeasti”, Rolf kertoo.
 
Talon rakentaminen ei ollut unelma
Alueen talot muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Ulkopinnoista korkeintaan kolmannes sai olla kiviainesta. Mutkittelevan tien varrelle rakennetut puuverhoillut talot istuvat kauniisti vanhaan huvilamiljööseen. Gammalsin tontti on noin 1 800 neliön vuokratontti, joka on tarkoitus lunastaa omaksi.
 
Projekti käynnistyi siitä, että vanhassa punaisessa rantamökissä ihailtiin ensin kallioiden ja meren hallitsemaa maisemaa ja tutustuttiin talotoimittajien mallistoihin ja pakettien toimitussisältöihin.
 
Uusperheen työ- ja harrastuskiireiden takia Rolf ja Johanna hakivat nopeasti valmistuvaa ratkaisua, joka vaatisi vain vähän omaa työtä ja oman vapaa-ajan uhraamista rakennustyöhön. Valmiista moduuleista koottava Oravais Talon Irma-malli tuntui lopulta toiveisiin sopivalta ratkaisulta.
Kolmeen suuntaan avautuvalta terassilta on upea näköala suoraan merelle
Kolmeen suuntaan avautuvalta terassilta on upea näköala suoraan merelle. Saunasta pääsee kodinhoitohuoneen kautta uimaan ja vilvoittelemaan.
Talon yläkerta ostettiin avoimena, lämpöeristettynä tilana, jonka molemmissa päädyissä oli ikkunat.
Talon yläkerta ostettiin avoimena, lämpöeristettynä tilana, jonka molemmissa päädyissä oli ikkunat.

 

“En ole perusluonteeltani hartiapankkirakentaja, eikä oman talon rakentaminen ole koskaan ollut minulle unelma”, Rolf sanoo.
 
Kaksikerroksinen Irma-talo, jonka kerrosala on 171 neliötä, tuntui sopivan parhaiten kalliotontille ja merimaisemaan. Lisäksi kellarissa on tilaa 86 neliötä ja olohuoneen yläpuolella 24 neliön kylmä ullakko.
 
“Halusimme ottaa huomioon meren läheisyyden, kalliot ja vanhan huvila-alueen viehättävän ilmapiirin. Valmistuttuaan talo sopi maisemaan jopa paremmin kuin osasimme odottaa”, pariskunta sanoo hyvillään. Avaran olohuoneen ikkunoiden takana avautuva merimaisema levittäytyykin silmien eteen jo eteiseen astuttaessa.
 
Talon pikapurku ja pikaperustus
Ennen kuin uuden talon perustan anturoita päästiin valamaan ja perustaa muuraamaan, vanha, noin 40-neliöinen mökki piti purkaa pois tieltä. Tiukasti aikataulutettu purkutyö ja uuden perustan rakentaminen vaativat tehokkaan koneen.
 
“Moni pelkää turhaan ison ja tehokkaan koneen käyttämistä suurten kustannusten takia. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon myös työhön kuluva aika. Esimerkiksi meillä samalla koneella kaivettiin myös uuden rakennuksen pohja, joten iso kone oli kaiken kaikkiaan edullisin ratkaisu”, Rolf sanoo.
Pääsisäänkäynti on mantereen puolella.
Pääsisäänkäynti on mantereen puolella.
Rinnetontilla olohuoneen ja kahden makuuhuoneen alle mahtui varasto ja kaksi autotallia
Rinnetontilla olohuoneen ja kahden makuuhuoneen alle mahtui varasto ja kaksi autotallia.

 

Talon perustaminen epätasaiselle kalliotontille kymmenessä päivässä onnistuu vain ripeältä ja osaavalta muurausporukalta. Tiukassa aikataulussa kuitenkin pysyttiin vastaavana mestarina toimineen rakennusinsinööri Rolf Fyhrqvistin johdolla. Kahden miehen täytyi ensin tehdä vaativat pohjatyöt, ennen kuin neljä muuraria pistivät toimeksi.
 
“Perustaan lisättiin harjaterästä, koska laastin kuivumisaika jäi lyhyeksi”, Rolf kertoo. Pelkästään kellaritilaan meni tuhat harkkoa. Perustan alainen ryömintätila on niin korkea, että siellä mahtuu seisomaan. Kellariin on nyt valmistumassa varasto ja kaksi autotallia.
 
Valmistalo toimitetaan valmiina elementteinä
Kun talo kootaan tehtaalla valmiiksi tilaelementeiksi, yksilöllisiä muutoksia ei voi tehdä täysin vapaasti, koska tietä pitkin kuljetettavien moduuleiden leveydet on määritelty tarkasti, mutta pituussuunnassa voidaan siirtää myös moduulien väliseiniä. Gammalsin talon alakerta tuli tontille kolmen rekan karavaanina.
Kattolyhdyt antavat ilmettä yläkertaa, johon on rakenteilla vielä kaksi huonetta.
Kattolyhdyt antavat ilmettä yläkertaa, johon on rakenteilla vielä kaksi huonetta.
Kun Rolf ja Johanna ryhtyivät suunnittelemaan taloa entiselle huvila-alueelle, he halusivat ottaa huomioon merimaiseman
Kun Rolf ja Johanna ryhtyivät suunnittelemaan taloa entiselle huvila-alueelle, he halusivat ottaa huomioon merimaiseman. Kuvassa Rolfin kanssa tyttäret Sofie ja Linn.

 

Yksi elementeistä muodostui alakerran makuuhuoneesta, keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta. “Keittiö oli sisustettu kaappeja myöten valmiiksi. Vain mikro piti nostaa paikalleen. Puutarhan kasteluletkukin roikkui valmiina ulkoseinän telineessä”, Rolf kertoo.
 
Eteinen, kaksi makuuhuonetta ja sauna tulivat yhdessä kuormassa. Olohuone oli erillinen elementti, joka tuli samassa kuormassa muun muassa rappujen, kattolyhtyjen ja toisen kerroksen päätyjen kanssa. Avoimena tilana ostettu yläkerta muodostui valmiiksi eristetyistä kaseteista. Viime keväänä isäntä ryhtyi tyttärien hoputtamana rakentamaan yläkertaan kahta huonetta. Samalla rakennetaan ylös kylpyhuone. Yläkerran aamu-auringon puolelle tilattiin kattolyhdyt, jotka päästävät sisälle reilusti valoa.
 
Terassin raidalliset markiisit nousevat ja laskeutuvat sähköisesti kauko-ohjaimen avulla.
Terassin raidalliset markiisit nousevat ja laskeutuvat sähköisesti kauko-ohjaimen avulla.

Vakiotoimitukseen kuuluvia materiaaleja voi vaihtaa oman maun mukaiseksi

Pariskunta valitsi mieleiset tapetit, kaakelit ja lattiamateriaalit hyvissä ajoin. Vakiovalikoimiin kuuluvien pintojen lisäksi asiakas voi hankkia omia materiaaleja, jolloin vakiohintaiset tuotteet hyvitetään hinnassa. Asiakas voi halutessaan tarkistaa valmiiksi asennetut tilaelementit jo tehtaalla.
 
“Emme ehtineet käydä tehtaalla, joten hieman jännitimme etukäteen, miltä esimerkiksi kodinhoitohuoneen kaakelit näyttävät paikallaan. Eriväriset laatat oli onneksi asennettu satunnaiseen järjestykseen aivan ohjeidemme mukaisesti.”
 
Merimaisema otettiin huomioon myös niin, että saunan lauteilta haluttiin näkymä suoraan merelle. Se saatiin aikaiseksi, kun pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen umpiovet vaihdettiin lasisiksi. Pesuhuoneesta pääsee kodinhoitohuoneen kautta vilvoittelemaan 70 neliön terassille ja uimaan mereen noin 30 metrin päähän.
 
Vakiotoimitukseen kuuluvan muovimaton tilalle taloon valittiin parketti, joka asennettiin itse. Oravais Talojen vakiolämmitysjärjestelmänä on suora sähkölämmitys ja lisävalintana vesikiertoinen lattialämmitys.
 
Mikään ei toki estä valitsemasta ennakkoluulottomasti muita lämmitysjärjestelmiä. Rolfin silmiin osunut parketin alle asennettava sähköinen lämpömatto on osoittautunut hyväksi ja toimivaksi lämmönlähteeksi.
 
“Säästin investoinnissa tuhansia euroja, kun valitsin tämän lämmitysmuodon. Energiankulutus on pysynyt koko ajan niissä rajoissa, jotka tämän kokoiselle talolle lasketaankin”, isäntä toteaa.
 
Hän valitsi vastaavan lämmitysratkaisun myös yläkertaan. Sekin on mielestämme positiivista, että emme lämpömaton ansiosta tarvinneet seinille lämpöpattereita.
 
Näin talo nousi
Mökin tilalle talo
1. Vanha, noin 40-neliöinen mökki purettiin päivässä.
2. Talon perustukset tehtiin kymmenessä päivässä.
3. Valmiiksi moduuleiksi kootut tilaelementit tulivat tontille maanantaiaamuna klo 7.
4. Talo oli asumisvalmis torstaina klo 14.
 
Mökki oli tontilla ennestään.
Mökki oli tontilla ennestään.
Se purettiin päivässä.
Se purettiin päivässä.
Perustukset nousivat kymmenessä päivässä.
Perustukset nousivat kymmenessä päivässä.

 

Talo tehdään tehtaalla niin valmiiksi että vesiletkukin on paikallaan.
Talo tehdään tehtaalla niin valmiiksi että vesiletkukin on paikallaan.
Moduulit laskettiin puiden välistä vetoliinoilla.
Moduulit laskettiin puiden välistä vetoliinoilla.
Ensin asennettiin kattoelementit, sitten tiilet.
Ensin asennettiin kattoelementit, sitten tiilet.

 

Talo on valmis, terassi- ja pihatyöt ovat vielä edessä.
Talo on valmis, terassi- ja pihatyöt ovat vielä edessä.