Vanhassa kivitalossa kaivattiin jo kipeästi täydellistä saneerausta, ja Jani ja Eve päättivät uusia samalla myös koko sähköistyksen: sulaketaulun, johdot, katkaisimet ja pistorasiat. Vuosikymmenien varrella talossa oli tehty ainakin kaksi sähköremonttia, ja joka kerta uusia johtoja oli vedelty pitkin jalkalistoja entisten johtojen rinnalle.
Kun Jani ryhtyi purkamaan pois vanhoja vetoja, vanhimmista katkaisimista ja jakorasioista paljastui lyijykerroksella tai tervatulla kankaalla suojattuja ”antiikki”johtoja. Viimeistään siinä vaiheessa oli selvää, että kaikki oli pantava uusiksi. Samalla heräsi ajatus lisätä myös katkaisimia – suurissa huoneissa olisi kätevää, kun niitä olisi useampia per huone.
Osa uusista sähköjohdoista saatiin vanhoihin putkiin, osa piti piikata seiniin. Katkaisimien lisääminen perinteisellä menetelmällä olisi tiennyt yhä enemmän piikkaamista, mutta Jani oli kuullut johdottomista valonohjausjärjestelmistä ja päätti hoitaa ongelman helposti. Nyt kaikissa huoneissa on käden ulottuvilla useita katkaisijoita, ja osa valaisimista on himmennettäviä. Molemmissa kylpyhuoneissa sekä vaatehuoneessa on johdoton liiketunnistin, jonka ansiosta valot syttyvät heti, kun joku astuu sisälle.
Jani ja Eve ovat ratkaisusta hyvillään. ”Vanhat kiviseinät ovat mielettömän kovia”, Jani sanoo ja koputtaa seinää malliksi. ”Piikkaaminen oli niin rankkaa ja pölyistä hommaa, että ei sitä huvikseen tehnyt enempää kuin oli pakko. Paljon mieluummin liimailin uudet katkaisimet tarroilla seiniin.”