Perhe oli jo suunnitellut uuden laudoituksen asentamista ja maalausta, kun he törmäsivät rakennusalan messuilla ratkaisuun, joka muutti suunnitelmat kertaheitolla. Messuilla oli esillä Knaufin Aquapanel Outdoor -julkisivujärjestelmä, joka mahdollisti puurunkoiseenkin taloon rapatun pinnan. Lisäksi rakenne jää tuulettuvaksi.

Kokkoset tekivät laskelmia ja tulivat siihen tulokseen, ettei rappausjärjestelmä tule sen kalliimmaksi kuin uusi laudoitus ja sen maalaaminen. Perheen emännän Minna Kokkosen silmää oli aina miellyttänyt rapattu julkisivupinta enemmän kuin lautaverhous, joten valinta oli selvä. Hyvä onni jatkui, kun he saivat vielä asennusapua Asuntomarkkinat-ohjelman Remontti-Reiskalta ja Ari Lahdelta. Julkisivun muutos lautaverhotusta rapatuksi esiteltiin Asuntomarkkinat-ohjelmassa keväällä 2009.

Taloremontti julkisivulaajennuksen kera valmistui viime vuonna. Tänä vuonna oli yhdistetyn autotallin ja varaston rakentamisen vuoro. Luonnollisesti Kokkoset halusivat ulkorakennuksenkin rapatulla pinnalla.

Ulkorakennus tehtiin puurunkoiseksi

 Pintaan asennettiin Aquapanel Outdoor -levy, joka rapattiin. Valmistaja Knauf muistuttaa, että takuun säilymiseksi levyjen kiinnitykseen on käytettävä järjestelmään kuuluvia ruuveja, saumanauhaa ja saumalaastia. Pohjan tasoitukseen ja pintaruiskutukseen voidaan käyttää myös muiden valmistajien tuotteita kuten Maxit, Sto, Tikkurila tai Fescon.

Levytykseen sekä pienempiin laastitöihin Kokkoset saivat apua talonrakentaja Kirsi Laamaselta. Pohja- ja pintarappaus on Tasoiteliike Kari Laamasen käsialaa.

Ulkorakennuksen runkoon tuulensuojalevyn päälle Kokkoset koolasivat laudoituksen k.600-jaolla eli 60 sentin välein. Aquapanel Outdoor -levyt asennetaan aina vaakaan ja väliin jätetään 5 millin rako sekä pysty- että vaakasaumoihin. Laserin ja ritsilangan avulla merkattiin koolaukseen suora linja, jotta levyt asentuvat suoraan. Saman työn voi toki tehdä vatupassia ja kynää apuna käyttäen.

Levyt kiinnitettiin järjestelmään kuuluvilla Maxi-ruuveilla. Tässä tapauksessa levyt kiinnitettiin irtoruuveilla ja akkukoneen avulla, mutta valmistajalla on tarjota myös nauharuuvauskoneeseen tarkoitettua ruuvinauhaa. Levyjen väliin sirkkelöitiin laudasta rima. Sitä käytettiin rakotulkkina, jotta vaaka- ja pystysaumoihin jäi samanlainen 5 millin rako.

Aquapanel Outdoor -sementtilevyssä on kevytsoraydin ja lasikuituverkko molemmin puolin. Sidosaineena toimii sementti. Levyt ovat työstöominaisuuksiltaan verrattavissa kipsilevyn työstöön. Mattoveitsellä leikataan viilto levyn pintaan, taitetaan ja viilletään takapuolelta. Kokkosten kohteessa käytettiin kooltaan 900×1200 millin levyä. Levyä on saatavana myös 900×2400 millin kokoisena.

Kirsi nauhoitti levyjen saumat järjestelmään kuuluvalla saumanauhalla. Se kiinnitetään sementtipohjaisella saumalaastilla. Levysaumoihin painetaan pakkelilastan avulla laastia niin, että rako tulee täyteen. Nauha kiinnitetään tuoreeseen laastiin ja painetaan pakkelilastan avulla kunnolla kiinni. Saumalaastia lisätään vielä pintaan ja jätetään kuivumaan.

Samalla saumalaastilla kiinnitettiin myös kulmaprofiilit. Ne asennettiin ulkonurkkiin sekä ikkunoiden ja ovien pieliin. Levyjen alahelmaan kiinnitettiin muoviset ohjainlistat, joiden avulla alareunasta tulee suora ja siisti. Ikkunoiden ja ovien pieliin leikattiin levystä kaistaleet. Niillä saatiin niin taloon kuin ulkorakennukseenkin enemmän ilmettä.

Tähän asti työ sujuu tee-se-itse-rakentajaltakin, mutta rappaus on ammattilaisen hommaa. Hänellä on ruiskukoneet ja tarvittavat työkalut pinnan tekoon ja, mikä tärkeintä, ammattitaito, jolla pinnasta tulee katseenkestävä. Pitkän linjan rappari Kari Laamanen ruiskutti pohjalaastin levyjen pintaan. Tuoreeseen laastiin painetaan rappausverkko kiinni. Homma käy kätevästi kaverin kanssa. Kari Laamasen poika Jani Laamanen oli isänsä repsikkana ja samalla oppimassa rapparin ammattia.

Päälle levitetään vielä kerros pohjatasoitetta niin, että pinnasta tulee tasainen, eikä verkon kuvio näy. Pohjalaastin kuivumisaika on säästä riippuen muutamasta päivästä viikkoon ennen kuin lopullinen pinta voidaan ruiskuttaa. Nyt pohjalaasti sai kuivua vajaan viikon ennen pinnan tekoa. Varsinainen julkisivu valmistui kuudessa päivässä, mutta kokonaisuudessaan aikaa kului 12 päivää pohjalaastin vaatiman kuivumisajan vuoksi. Pintaruiskutuksen Kari hoiti suppiloruiskun avulla. Minna Kokkonen oli valinnut värin taloon sekä ulkorakennukseen lempiherkkunsa suklaapehmiksen mukaan.

Ikkunoiden ja ovien pielet hiertyivät 2 millin kivikoon Serpo-silkopinnoitteella. Kirsi levitti pinnoitteen solukumilastan avulla pieliin ja hiersi muovihiertimellä tasaiseksi. Myös talon emäntä pääsi kokeilemaan hiertohommaa ja totesi sen olevan ihan kivaa, mutta aika raskasta. 

Kustannukset

Levyjärjestelmä noin 45 €/m², sisältää kaiken tarvittavan eli Aquapanel Outdoor -levyt, ruuvit, kulmaprofiilit, alareunalistat, saumanauhat ja laastit (pohjalaastit ja julkisivupinnoitteen). Keskimääräiseksi koko järjestelmän hinnaksi rapattuna voinee arvioida noin 100 €/ m². Kohteet ovat aina yksilöllisiä. Rappauksen hintaan vaikuttavat mm. korkeus, kulmien, aukkojen yms. määrä sekä se auttaako asiakas suojauksessa ja telinetöissä. 

Katso kuvat rappauksen työvaiheista seuraavalta sivulta.

Aquapanel outdoor -levyt on tehty kevytsorasta ja sementistä, lisäksi ne on vahvistettu lasikuituverkolla molemmin puolin. Levyjen työstö käy kätevästi mattopuukon avulla. Leikkaa viilto mattopuukolla levyn pintaan ja taita. Viillä vielä levyn takapuolelta verkko halki ja pala on valmis. Työstöominaisuuksiltaan verrattavissa kipsilevyyn.Aquapanel outdoor -levyt on tehty kevytsorasta ja sementistä, lisäksi ne on vahvistettu lasikuituverkolla molemmin puolin. Levyjen työstö käy kätevästi mattopuukon avulla. Leikkaa viilto mattopuukolla levyn pintaan ja taita. Viillä vielä levyn takapuolelta verkko halki ja pala on valmis. Työstöominaisuuksiltaan verrattavissa kipsilevyyn.

Levyt ruuvataan 20 cm välein runkoon järjestelmään kuuluvilla Maxi-ruuveilla. Ruuvin kanta jää hieman levyn pintaan. Mikäli ruuvi yliporautuu levyn sisään ei sillä ole pitoa. Asennus aina vaakasuuntaisesti. Outdoor-levyyn jätetään 5 mm saumarako.Levyt ruuvataan 20 cm välein runkoon järjestelmään kuuluvilla Maxi-ruuveilla. Ruuvin kanta jää hieman levyn pintaan. Mikäli ruuvi yliporautuu levyn sisään ei sillä ole pitoa. Asennus aina vaakasuuntaisesti. Outdoor-levyyn jätetään 5 mm saumarako.

Levyt saumataan Outdoor-levyille tehdyllä saumalaastilla. Laasti sekoitetaan puhtaaseen veteen koneellisesti. Levyt saumataan Outdoor-levyille tehdyllä saumalaastilla. Laasti sekoitetaan puhtaaseen veteen koneellisesti.

Pakkelilasta on hyvä apuväline saumanauhan kiinnitykseen.Pakkelilasta on hyvä apuväline saumanauhan kiinnitykseen.

 

Saumanauha kiinnitetään sementtipohjaisen saumalaastin avulla. Saumanauha kiinnitetään sementtipohjaisen saumalaastin avulla.

Ulkokulmissa käytetään tähän tarkoitukseen tehtyä ulkokulmalistaa. Muovilista on lasikuituverkkovahvisteinen ja se painetaan kiinni tuoreeseen laastiin. Tässä listamallissa verkko on pidempi kuin muovilista jolloin jatkoskohdasta saa siistin yli menevän verkon avulla.Ulkokulmissa käytetään tähän tarkoitukseen tehtyä ulkokulmalistaa. Muovilista on lasikuituverkkovahvisteinen ja se painetaan kiinni tuoreeseen laastiin. Tässä listamallissa verkko on pidempi kuin muovilista jolloin jatkoskohdasta saa siistin yli menevän verkon avulla.

Seinän alareunasta saadaan siisti ja suora siihen tarkoitetun listan avulla. Lista painetaan tuoreeseen saumalaastiin kiinni lastan avulla. Kiinnitä lista kunnolla painamalla se voimakkaasti laastiin.Seinän alareunasta saadaan siisti ja suora siihen tarkoitetun listan avulla. Lista painetaan tuoreeseen saumalaastiin kiinni lastan avulla. Kiinnitä lista kunnolla painamalla se voimakkaasti laastiin.

Pohjalaasti ruiskutetaan seinään ja tasoitetaan. Rappausverkko painetaan kiinni tuoreeseen laastiin. Verkon päälle ruiskutetaan pohjalaasti ja tasoitetaan vielä kerran. Pohjalaastin annetaan kuivua ennen pintarappausta.Pohjalaasti ruiskutetaan seinään ja tasoitetaan. Rappausverkko painetaan kiinni tuoreeseen laastiin. Verkon päälle ruiskutetaan pohjalaasti ja tasoitetaan vielä kerran. Pohjalaastin annetaan kuivua ennen pintarappausta.

 

Kari Laamanen ruiskutti viimeisen pinnan suppiloruiskun avulla. Hyvin tehtyjen pohjien päälle riitti kertaruiskutus värilaastilla. Rappaus on ammattilaisten hommaa joten kannattaa jättää rappaustyöt heille vaikka levytystyöt ja saumaukset itseltä onnistuivatkin.Kari Laamanen ruiskutti viimeisen pinnan suppiloruiskun avulla. Hyvin tehtyjen pohjien päälle riitti kertaruiskutus värilaastilla. Rappaus on ammattilaisten hommaa joten kannattaa jättää rappaustyöt heille vaikka levytystyöt ja saumaukset itseltä onnistuivatkin.

Ikkunoiden ja oviaukkojen ympärille kiinnitettiin 10 cm leveät Aquapanel outdoor -suikaleet. Näin saatiin julkisivuun lisää näyttävyyttä. Korokkeet viimeisteltiin valkoisella hiertopinnoitteella. Levitä laasti tiukasti painaen alustaan. Solukumilastan avulla laasti levittyy hyvin eikä ruostejäljistä ole vaaraa.Ikkunoiden ja oviaukkojen ympärille kiinnitettiin 10 cm leveät Aquapanel outdoor -suikaleet. Näin saatiin julkisivuun lisää näyttävyyttä. Korokkeet viimeisteltiin valkoisella hiertopinnoitteella. Levitä laasti tiukasti painaen alustaan. Solukumilastan avulla laasti levittyy hyvin eikä ruostejäljistä ole vaaraa.

Hierrä samansuuntaisesti. Hiertimenä käytetään tähän tarkoitukseen tehtyä ohutta muovihierrintä. Teipillä kannattaa rajata korokkeet jottei sotke valmista ruiskupintaa.Hierrä samansuuntaisesti. Hiertimenä käytetään tähän tarkoitukseen tehtyä ohutta muovihierrintä. Teipillä kannattaa rajata korokkeet jottei sotke valmista ruiskupintaa.

Ovien ja ikkunoiden smyygien hiertopinnoituksen jälkeen suojalistat poistettiin. Reunoista tuli siistit. Osa listaa jää karmiin kiinni ja näin ollen viimeistelee sisäkulman.
Ovien ja ikkunoiden smyygien hiertopinnoituksen jälkeen suojalistat poistettiin. Reunoista tuli siistit. Osa listaa jää karmiin kiinni ja näin ollen viimeistelee sisäkulman.