Linoleumlattiasta laattaan & laminaattiin
Kun eteläsuomalainen perhe kyllästyi aikansa palvelleeseen, harmaaseen linoleumilattiaan ja hilseileviin lattialistoihin, se valitsi tilalle kivilaattoja ja laminaattia.
TEKSTI PAULA HERRANEN
KUVAT JEFUNNE GIMPEL / FUTURE IMAGE JA JUHANI CEDERSTRÖM
 
Lattia on niin hallitseva osa sisustusta, että sen remontti saa ihmeitä aikaan ja muuttaa koko kodin ilmeen. Eteläsuomalaisen kodin lattiassa oli ankeanharmaa linoleumi, joka sinänsä on hyvä lattiamateriaali, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä. Pinttyneitä tahroja yritettiin peitellä matoilla ja huonekaluilla. Lisäksi lattialistat olivat todella pahassa kunnossa – harmaa maali oli rapissut irti isoina hiutaleina varsinkin ulkokulmista, joita imurin suulake ja lasten leikkikalut olivat kolhineet.
 
Kun perheen lukiolaispoika ryhtyi vaatimaan lattiaremonttia ja lupasi jopa itse asentaa uudet lattiapinnat, isä ja äiti alkoivat suhtautua ajatukseen myönteisesti.
 
Laminaatti, jonka alle voi asentaa huoneesta toiseen kantautuvia askelääniä eristävän aluskatteen, tuntui heti omimmalta ratkaisulta. Orient-Occidentin pontatuista Quick- Step-lankkulaminaateista löytyi helposti kolme värivaihtoehtoa, vaalea koivu, punertava kirsikka ja tumma merbau, mutta perhe ei heti päässyt yhteisymmärrykseen kaikkia miellyttävästä sävystä.
 
Lopulta muutaman ”perheneuvottelun” jälkeen päädyttiin kirsikkaan, koska kaikki arvelivat, että musta-harmaa-valkoisten kissojen karvat erottuisivat siitä kaikkein vähiten… Arvio piti paikkansa.
Ruokailutilassa, olohuoneessa ja makuuhuoneissa on Orient-Occidentin 190 milliä leveää Quick-Step Uniclic -lankkulaminaattia, U-865, väri kirsikka. Kätevän, paikalleen napsahtavan ponttijärjestelmän ansiosta lankkuja ei tarvitse liimata yhteen. Myös uudet lattialistat ovat kirsikansävyiset. Ne voi kiinnittää paikoilleen myös sarjan omilla kiinnitysklipseillä, mutta tässä tapauksessa käytettiin silikonia.

 

Laminaatin lisäksi kivilaattaa
Laminaattivaihtoehtoja vertailtaessa perheestä alkoi tuntua, että keittiöön, eteiseen ja tuulikaappiin sopisi mainiosti myös kivilattia. Koska perhe tiesi jo entuudestaan, että ponttilaminaatin asennus on helppoa, se päätti valita myös kivilattiaksi pontatut laatat, Orient-Occidentin Faenza Clipit.
 
Asennustyön helpottamiseksi hankittiin valmistajan omat asennussarjat sekä vuokrattiin Ramirentilta järeät työkalut: katkaisusirkkeli ja vesijäähdytteinen laattaleikkuri. Halkaisusirkkeli saatiin lainaksi ukilta. Urakan raskain osuus oli huonekalujen siirtely huoneiden välillä ja laidasta laitaan, ja yllätyksiä aiheutti muun muassa se, että kaikki seinät eivät olleet suoria. Vaikein vaihe oli listoitus, mutta siitäkin selvittiin pienillä paikkauksilla.
 
Noin 80-neliöinen lattiapinta valmistui kevyesti parissa viikossa, kun isä ja pikku velikin suostuivat lopulta avuksi. Sitä paitsi nuorta pääasentajaa motivoi huomattavasti isän ja äidin viekas päätös: asentaja sai remontoida oman huoneensa vasta sitten, kun muut huoneet olivat valmiit.
 
Yksi seinä maalattiin eri väriseksi kuin muutIdea: Väriä seinään!
Remonteilla on taipumus paisua. Niin kävi tälläkin kertaa. Koska kaikki seinät olivat samaa maalarinvalkoista, äiti alkoi haaveilla nykytrendien mukaisesti yhdestä värikkäästä seinästä. Lattiaurakan yhteydessä seinän maalaaminen oli helppoa, kun lattiaa ei tarvinnut varoa. Lopuksi seinälle kerättiin ryhmäksi osa perheen grafiikasta. Yhtenäinen ryhmä on aina näyttävämpi kuin yksittäiset maalaukset tai grafiikanlehdet siellä täällä pitkin seiniä. Mittominen vaatii tarkkuutta, ja suorat linjat kannattaa säilyttää, mutta vaivannäkö kannattaa.
 
Paljonko maksoi?
Lattiat:
  • Quick-Step 800 Eligna Uniclic -ponttilaminaatti U-865, lankun leveys 190 mm, pituus 1 200 mm ja paksuus 8 mm, noin 26 euroa / neliö
  • Quick-Step -jalkalista, korkeus 90 mm, pituus 2 400 mm ja paksuus 18 mm, noin 17 euroa / kpl
  • Quick-Step Unisound -aluskate, noin 7 euroa / neliö
  • Faenza Clip -ponttilaatta, koko 310 x 310 mm, noin 110 euroa / neliö
  • Koneiden vuokrat, asennussarjat, muut sekalaiset työkalut ja tarvikkeet noin 200 euroa

Seinä:

 

  • 2,7 litraa Tikkurilan Remontti-Ässää sävytyksineen (sävy TVT N323) noin 50 euroa

Asennus sujui helposti

 

Vanha linoleumi oli vuosien varrella kulunut ja tahriintunut.
Vanha linoleumi oli vuosien varrella kulunut ja tahriintunut, ja sen puhdistaminen oli jo vaikeaa. Ison perheen elämä (ja jatkuva kissankarvojen imurointi) oli jättänyt jälkensä myös lattialistoihin.
Työ lähti liikkeelle vanhojen lattialistojen irrottamisesta.
Työ lähti liikkeelle vanhojen lattialistojen irrottamisesta. Ne oli kiinnitetty kivi- ja Gyproc-seiniin ruuveilla ja paikoitellen myös kannattomilla dyckertnauloilla, jotka lipsahtivat usein läpi puusta ja piti kiskoa irti seinistä järeillä tongilla.

 

 
Unisound-aluskatteen levitys
Kun nuori asentaja oli puhdistanut tasaisen, pohjaksi jätetyn linoleumin, hän alkoi levittää Unisound- aluskatetta, joka vaimentaa tehokkaasti huoneesta toiseen kantautuvia askelääniä.
Ponttilaminaatin asennus
Sitten alkoi ponttilaminaatin asennus. Seinän ja laminaatin välissä käytettyjen kiilojen ansiosta uudesta lattiasta tuli ohjeiden mukaisesti uiva, jotta se mahtuu laajenemaan ja supistumaan sekä lämpötilan että ilmankosteuden mukaan.

 

 
Faenza Clip -ponttilaattojen asennus
Faenza Clip -ponttilaatat ovat pohjarakenteineen 14 milliä paksuja. Asentaminen oli nopeaa ja helppoa, koska laattoja ei kiinni valettujen pvc-ponttien ansiosta tarvitse liimata eikä saumata.
Laminaattilattiaa ei pidä pilata liialla siivoamisella
Laminaattilattiaa ei pidä pilata liialla siivoamisella ja vedellä, eikä pintaa saa vahata eikä lakata – säännöllinen imurointi ja nihkeällä laminaattimopilla pyyhkiminen riittävät pitämään sen puhtaana.