Nykullan uusi ilme
Nykullan talo sijaitsee Pernajan saaristossa. Tuoreen eläkeläisen tehtäväksi tuli uudistaa vanhan omakotitalon, nykyisen kesäasunnon, ulkovuoraus. Urakka oli aika rankka entiselle päätoimittajalle (eläkkeelle 2005) ja lehdistöneuvokselle (2006), vaikka olinkin omakotitalon omistajana jonkin verran tottunut timpurin hommiin.
 
Teksti ja kuvat: Suomelan lukija Olle Spring
Kuva2
Ennen remonttia. Talo on rakennettu 1930-luvulla. Seinät on rapattu 50-luvulla. Oli jo aika uudistua.

 

Nykullan talo on ollut omistuksessamme vuodesta 1985. Talo, joka on myös vaimoni lapsuudenkoti, on rakennettu 1930-luvulla ja siinä on vankka hirsirakenne, jonka päälle oli joskus 1950-luvulla tehty rappaus. Rappaus oli vuosien mittaan rapistunut, suuria rakkuloita ja halkeamia oli melkein joka seinässä, eikä tilanne ollut ollenkaan parantunut pariin kolmeen kertaan lateksilla tehdyn päälle maalauksen ansiosta. Olin yrittänyt paikata suurimmat reiät sementtilaastilla mutta huonoin tuloksin. Paras ratkaisu olisi korvata rappaus laudoituksella.
 
Kuva5
Ensimmäistä seinää puretaan.

Hommiin ryhdyttiin kesällä 2006

Ensin oli poistettava vanha rappaus. Jo toukokuun alussa aloin hakata vasaralla, taltalla ja sorkkaraudalla. Rappaus oli noin 5 senttiä paksu ja se oli kiinnietty seinän rimoihin kanaverkolla. Sentti sentiltä rappaus oli hakattava pois. Joskus onnistuin poistaa puolen neliömetrin kappaleen kerrallaan, jos oli onnea. Tämä oli kyllä aika uuvuttavaa työtä; auringon paisteessa ja jatkuvassa pölypilvessä. Seinien pinta-ala on n. 86 neliömetriä ja kun seinät vihdoin oli puhdistettu, iso siirtolava täyttynyt sementtimurskeella. En olisi enää paljon kauemmin jaksanut kiivetä tikapuilla 3-4 metrin korkeuteen ja käsissäkin alkoi tuntua vasaran painoa. Olen sentään 64-vuotias!
 
Rappauksen alta ilmestyi aika paksu ja suhteellisen ehjä tervapaperi. Sen alla hirret näyttivät olevan terveitä ja hyväkuntoisia. Vettä ei onneksi ollut päässyt rapistuneen rappauksen lävitse vahingoittamaan alusrakennusta. Tervapaperi sai jäädä paikoilleen. Sen päälle naulasin 12 mm tuulensuojalevyt ja kiinnityslaudat (22 x 100 mm) 60 sentin välein ja välillä jopa tiheämminkin (jotta säästäisin kalliimpaa ulkovuorauslautaa). Sokkelin päälle tuli 2×4 tuuman vesilistat pellillä suojattuina.
Helatorstaina alkoi varsinainen vuoraustyö
Kuva9
Uusi ulkoverhous syntyi vauhdilla, lapsenlapsi Albertin ja vävy Andrevin toimesta.

 

Vävypoikani Andrev ilmoittautui työnjohtajaksi ja hänen opastuksellaan mittasimme ensin vesiletkulla sokkelin korkeuden, ja ihme kyllä, vankka 70 vuotta vanha kivijalka ei heittänyt enempää kuin enintään puoli senttiä kulmasta kulmaan vinorivissä.
 
Laudoittaminen (sahattu 32 mm x 170 UTK-profiili vaakasuorana) oli sitten jo hauskempaa hommaa kuin vanhan repiminen. Työ sujui aika vaivattomasti, työporukkaan oli nyt myös liittynyt lapsenlapseni Albert, jolla on kaksi lukuvuotta takanaan Porvoon ruotsalaisen ammattikoulun timpurilinjalla. Aikomus ja toivomus oli saada talon kaikki neljä seinää laudoitetuiksi pitkän viikonlopun aikana, mutta se ei aivan onnistunut. Minä jatkoin omin päin neljännen seinän laudoittamisen, ja vävy tuli sitten takaisin juhannuksena jolloin viimeiset, ylimmät laudat naulattiin . Oli hieman hankalaa käsitellä neljämetrisiä lautoja yksin tikapuilla seisten. Nyt havaittiin myöskin, että viimeisen seinän alin hirsi oli lahonnut noin puolentoista metrin verran, joten se oli uusittava. Lahonnut puuaines poistettiin moottorisahalla ja kirveellä ja korvattiin uudella kyllästetyllä 2×4” parrulla. Tämä oli ainoa kohta missä vesi oli päässyt tunkeutumaan rappauskerroksen taakse – kivijalka on myös tässä kohdassa alimmillaan ja vesi roiskii maasta ylös seinälle.
 
Talossa on pieni veranta, jossa on puuseinät. Nekin olivat aika huonossa kunnossa, ja koska vuorauslautaa jäi jonkin verran yli, naulasin uudet laudat suoraan vanhojen päälle ilman pystylautoja ja tuuletusväliä. Veranta on kylmä, ja käytössä vain kesäisin viihtyisänä lisähuoneena.
 
Nyt oli jäljellä vain ikkunoiden vuorilautojen naulaus. Koska seinän paksuus oli kasvanut muutamalla sentillä, vuorilautojen ja ikkunoiden väliin oli asennettava sovituslistat. Olen itse nikkaroinut vuorilaudat muutama vuosi sitten tarkalleen alkuperäisen mallin mukaan, ja nyt niitä nyt ehostettiin uudella maalikerroksella.
Kuva11JPGKuva12JPG  
Kesä oli ihanteellinen tällaisen projektiin
Ainoastaan kerran jouduimme peittämään sirkkelin ja muut työkalut sateelta, mutta se sattui sopivasti lounasaikaan ja lounaan jälkeen sadekuuro oli jo ohi. Olin käsitellyt kaikki puutavaraa suoja-aineella jo keväällä ja nyt maalasin laudat kerran ennen niiden kiinnittämistä. Loppukäsittely tehdään kesällä 2007. Silloin on koko talo maalattava – myös toisen kerroksen päätyt joiden puuverhous uudistettiin noin viisitoista vuotta sitten (tämän työn suoritin ihan itse, mutta olinhan silloin myös viisitoista vuotta nuorempi…).
 
Kuva14JPG
Uusi Nykulla on valmis (myös portti on omatekoinen)

Nyt vanha saaristotalomme on kuin loistava helmi miljöössään – toki rappaus on arvokas seinämateriaali, mutta maaseudulla puuverhous on aina luonnollisempi ja sopivampi!

 
Loppukommenttina todettakoon, että tämänkaltaisen työn voi tehdä omin käsin aika yksinkertaisilla välineillä; pyörösaha ja käsisirkkeli osoittautuivat kuitenkin välttämättömiksi. Puutavarakaupoista saa tarvittaessa käytännölliset ohjeet, pääasia on – näin olen kuullut ja oppinut – että ilmanvaihto seinämateriaalien välissä toimii, jotta kosteusongelmia ja homevaurioita ei pääse syntymään.
 
Materiaalit:
Leijona tuulensuojalevy 12 mm, 25 kpl
Kiinnityslaudat, sah. 22 mm x 100 mm
Verhouslaudat sah. 32 mm x 170 UTK, noin 600 mtr
Vesilistat 2 x 4” höyl. 22 mtr
Suojapelti (vesilistat) 22 mtr
Puunsuoja 20 ltr
Ulkomaali (Panu) 20 ltr
 
Kustannusarvio:
 
Puutavara ja tuulensuojalevyt: n. 1.000 euroa (kaikki puutavara ostettiin keväällä suoraan sahalta Tenholassa)
Maalit y.m. (esim. naulat): n. 300 euroa
Suojapelti: 170 euroa
Työkustannuksia ei ollut – paitsi vähän taskurahaa lapsenlapselle…