Rakentamisilmoitukset verotarkastuksen tehovalvonnan kohteeksi

Sisustus

Verotarkastus kohdentaa tehostetusti valvontaa rakentajiin, jotka ovat jättäneet rakentamisilmoitukset antamatta tai ilmoittaneet Verohallinnolle virheellisiä tietoja.

Rakentamisen tiedonantovelvollisuus ja rakentamisilmoitukset koskeevat kaikkia toimialoja, kaikkea rakentamista ja myös yksityishenkilöitä.

Valvonta tehostuu marraskuun raksa-viikoilla, jonka aikana verotarkastajat tekevät tarkastuksia työmaille ja yrityksiin viranomaisyhteistyössä Eläketurvakeskuksen tarkastajien kanssa. Eläketurvakeskus valvoo tarkastuksilla työnantajien eläkelakien mukaista vakuuttamisvelvollisuutta.

Verotarkastus kohdentaa samalla lisää resursseja jatkuvaan reaaliaikaiseen valvontaan, jonka tavoitteena on torjua ja ehkäistä ennalta harmaata taloutta.

Rakentamisilmoitukset tuoneet esiin 20 000 jatkoselvitystä

Annetut rakentamista koskevat ilmoitukset ovat nostaneet esille yli 20 000 jatkoselvittelyä vaativaa tapausta. Lisäksi on havaittu, että kaikki tiedonantovelvollisuuden piirissä tilaajina tai päätoteuttajina toimivat yritykset eivät ole antaneet rakentamisilmoituksia. Tahallisesta ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä ilmoituskohtaisesti enintään 15 000 euron laiminlyöntimaksu.

”Tiedonantovelvollisuudesta on kerrottu laajasti ja asian tiimoilta on myös pidetty eri toimijoiden toimesta kattavasti koulutus- ja informaatiotilaisuuksia, joten tiedonantovelvollisen on enää vaikea vedota tietämättömyyteen, jos ilmoituksia ei ole annettu”, ylitarkastaja Pekka Muinonen Verohallinnon Verotarkastusyksiköstä kertoo. ”Tarkastuksilla pyritään vaikuttamaan asiakkaan käyttäytymiseen. Laiminlyönnit ovat myös vahvasti sanktioitu.”

Rakentamisilmoituksen tekeminen pakollista heinäkuun alusta

Veronumero-rakennustyomaa-futureimagebank.jpg

Heinäkuun alussa voimaan astuneen lainsäädännön myötä rakennustyötä tilaavien yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien tulee ilmoittaa työmaakohtaisesti kuukausittain Verohallinnolle rakennuspalvelujen urakkatietoja. Tämän lisäksi yhteisellä rakennustyömaalla toimivan tiedonantovelvollisen tulee antaa kuukausittain työmaakohtaisesti työntekijöihin liittyviä tietoja. Varsin moni yritys toimii rakennustyön tilaajana tai päätoteuttajana ja esimerkiksi kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt ovat usein rakennustyön tilaajina ja siten tiedonantovelvollisia.

Reaaliaikaisen valvonnan ohella Verohallinnon verotarkastajat tarkastavat tiedonantomenettelyä kaikessa verotarkastustoiminnassa ja ohjaavat rakennusalalla toimivia ilmoittamismenettelyyn. Vuoden 2015 alkupuolella päästään arvioimaan uuden lainsäädännön vaikutuksia ja valvonnan tuloksia tarkemmalla tasolla.

 

Lisätietoja: www.vero.fi ja twitter.com/verouutiset


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

harmaa talous rakennusala rakentaminen rakentamisilmoitukset

Ei liitettyjä avainsanoja.