Rikkaruohoja kitkemään lapsuuden innolla
Olin ala-asteikäinen ja meillä oli omakotitalo 50-luvulla. Äiti oli tietysti intoa täynnä omasta talosta ja suuresta tontista sen ympärillä. Isä oli rakentanut vanhoista ikkunaruuduista äidille kasvihuoneen, jossa sitten idätettiin ja esikasvatettiin kaikki mahdolliset keittiökasvit, jotka sitten päätyivät aikanaan pihan täyttäviin multapenkkeihin.

Arvattavasti riitti myöskin kitkemistä, mikä ei lainkaan kiinnostanut minua. Siitähän ei olisi saanut killinkiäkään. Oli vielä pula-ajan jälkimaininkeja, ja raha oli tiukassa viisihenkisessä perheessä, jossa vain isä oli ansiotyössä.

Lähiseudulla oli kaupallinen puutarha, joka tietysti kiinnosti enemmän pienistä tuntipalkoista huolimatta. Ja niin jäi kitkemiset äidin tehtäväksi, mikä ei häntä lainkaan miellyttänyt.