Siivoaminen on yleinen riidanaihe suomalaisissa kodeissa

Sisustus

Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan suomalaisissa kodeissa siivotaan kerran viikossa, kaivataan enemmän apua puolisolta siivouksessa – erityisesti ruuhkavuosien aikaan – ja riidellään siivoustöiden jakamisesta. Pyykinpesun naiset haluavat kuitenkin hoitaa itse, eikä siitä synny yhtä helposti riitaa. Henkel Nordenin teettämään arkielämän rutiineja luotaavaan tutkimukseen vastasi yhteensä noin 1 000 henkilöä Suomesta.

Henkel Nordenin tuoreen tutkimuksen mukaan arkiset kotityöt jakavat mielipiteitä suomalaisissa kodeissa. Tutkimukseen osallistuneista naisista 60 prosenttia kertoo huolehtivansa kodin siivoamisesta, kun vastaava luku miehissä on 42 prosenttia. Jopa 45 prosenttia naisista sanoo kuitenkin kaipaavansa siivouksessa enemmän puolisonsa apua. Avun tarve koetaan suurempana tutkimuksen nuoremmissa ikäluokissa, 36–55 ja 23–36-vuotiaiden keskuudessa (33 % ja 36 %), kuin 56–65-vuotiaiden keskuudessa (26 %). Nuoremmissa ikäluokissa eletään todennäköisemmin ruuhkavuosia ja lapsiperheen arkea.

Siivoaminen on myös yleinen riidanaihe suomalaisissa kodeissa. Puolet naisista (50 %) ja useampi kuin joka kolmas mies (38 %) myöntää riidelleensä siivoamisesta puolison kanssa.

Valtaosassa (60 %) suomalaisista kodeista siivotaan kerran viikossa. Joka viides (20 %) kertoo siivoavansa useammin kuin kerran viikossa ja lähes yhtä monta (17 %) vain kerran kuukaudessa.

Naiset haluavat hoitaa pyykinpesun itse

Siivoamiseen verrattuna pyykinpesu aiheuttaa hyvin paljon vähemmän eripuraa suomalaisissa pariskunnissa. Peräti 79 prosenttia naisvastaajista kertoo hoitavansa kotitalouden pyykinpesun itse. Reilu kolmannes naisvastaajista (39 %) on myös tyytyväinen tilanteeseen, eikä kaipaa puolisonsa apua. Lähes kaksi kolmesta kertoo, että ei ole koskaan riidellyt kumppanin kanssa pyykinpesusta.

– On kiinnostavaa huomata, miten arkiset rutiinit jakavat mielipiteitä. Tutkimuksesta voi päätellä, että siivoaminen lankeaa edelleen useammin naisten harteille ja tähän roolitukseen kaivataan myös muutosta. Vastaavasti pyykinpesusta on aiheutunut yllättävän harvoissa kodeissa riitaa. Pyykinpesua ei selvästi koeta yhtä rasittavana tai sitten siinä ei luoteta puolison apuun yhtä paljon kuin siivoamisessa, koska puolet vähemmän naisista vastasivat kaipaavansa sen suhteen apua. Tässäkin on kuitenkin huomattavissa muutosta, kun verrataan nuorempaa ikäluokkaa vanhempaan, kommentoi Henkel Nordenin Brand Manager Tiina Nieminen.

Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa tehtyyn arkielämän rutiineja selvittävään kyselytutkimukseen ”Henkel Habits” vastasi 1000 henkilö jokaisessa maassa. Kyselyn teki CIANT Henkel Nordenin toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin toukokuussa 2016.

Lisätietoja:

Henkel Norden Oy

www.henkel.fi

Henkel on globaali yritys, joka tarjoaa johtavia tuotemerkkejä ja teknologioita kolmella liiketoiminta-alueella: Laundry & Home Care, Beauty Care ja Adhesive Technologies. Henkel perustettiin vuonna 1876 ja sillä on maailmanlaajuinen johtoasema sekä kuluttaja- että teollisuusmarkkinoilla. Henkelin tunnettuja tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Persil, Schwarzkopf ja Loctite. Henkel työllistää noin 50 000 ihmistä.

Lähde: Cision News


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

pyykinpesu siivoaminen siivota siivous siivouskomero siivousohjeet siivousvinkit

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta

Keittiö | 19.12.2014

Anna robottien hoitaa siivous

Keittiö | 31.12.2014

Annostele pyykinpesuaine oikein

Keittiö | 15.4.2011

Pesutila puhtaaksi