Sinikan vihervinkit, joulukuu 2012: hoida joulukukkia ja tee sammalesta pikkuinen kuusi

Piha

Tässä hortonomi Sinikka Neuvosen joulukuun vinkit pihaan ja puutarhaan. Lumi houkuttelee pihatulien laittoon. Sytytä kynttilä pihalle. Laita linnuille ruokaa tarjolle. Lue joulukukkien hoito-ohjeet. Idea: tee kaunis pikkukuusi sammalesta.

Uutta lunta ja pieniä tulia pihalle

Uusi lumi houkuttelee pienten pihatulien laittoon. Tartu hetkeen, lumen lumo ei ehkä kestä huomiseen. Tee tulotien penkkaan helppo juhlavalaistus kovertamalla riviin suojaisia poteroita kynttiläpurkeille. Ripusta lyhtyjä omenapuihin ja aseta niitä kivelle tai kannon nokkaan. Jos pihalammen pinta on ohuelti jäässä, mutta lunta ei vielä ole satanut, työntele kepin kanssa kynttiläpurkkeja jäälle. Laita tulet jo ennen pimeää, niin koet ihmeen, kun valot syttyvät puutarhassa yhtä aikaa tähtien kanssa.

Itsenäisyyspäivän kukat ovat sinisiä ja valkoisia.

Itsenäisyyspäivän kotijuhliin soisi löytyvän vähän lisää paukkuja ja panostusta sen sijaan että istutaan TV:n ääressä toisten pukukekkereitä tuijotellen. Iloinen ystäväporukka tai suurperhe saa kyllä kunnon itsenäisyysjuhlat aikaiseksi. Perinteisen ”joka ikkunalla kaksi kynttilää klo 18-20” –tuokion aikana on tunnelmallista nauttia  juhlaillallinen kynttilävalaistuksessa. Pöydän antimiksi sopivat hienosti kotimaiset juurekset, sienet, riista, marjat ja hedelmät.

Itsenäisyyspäivän kukat ovat perinteen mukaan sinisiä ja valkoisia. Puhtaan valkoisia kauden ruukku- ja leikkokukkia on yllin kyllin, kuten atsalea, syklaami, tulilatva, paavalinkukka, ruusut ja liljat, mutta siniset kukat ovat melkein poikkeuksetta sinivioletteja. Jos valitset valkoiset kukat, aito lipun sininen löytyy helposti astioista, ruukuista, liinoista, nauhoista, kynttilöistä ja somisteista.

Tarjoa ruokaa tinteille, tulkuille, sirkuille

Tarjoa linnuille einestä pitkin talvea. Pihalla viipyvät mustarastaat nokkivat mielellään omenanpuolikkaita, kuivatut tai pakastimessa säilytetyt pihlajanmarjat tuovat tilhiparven paikalle, kaura kelpaa edelleenkin keltasirkuille ja varpusille. Tarjoa maapähkinät murskattuina ja auringonkukan siemenet kuorittuina, niin hyöty on suurin ja sotkua tulee vähiten. Kuori talipallot muoviverkoistaan ja tarjoile ne metallilankakehikoissa, niin linnut eivät takerru verkkoihin.

Joulun valmistelua

Joulukukkien pikaohjeet. Tulilatva tarvitsee kastelua vain nimeksi. Joulutähti rakastaa lämpöä. Hyasintti kannattaa hankkia täysin nuppuisena ja siirtää yöksi viileään. Atsalea viihtyy valossa, viileässä ja nauttii viikoittaisesta upotuskastelusta. Amarylliksen kukkavarsi kestää maljakossakin, laita kuitenkin varren tyven ympärille kumirengas tueksi.

Mistä havuja? Kuusenhavuille on monenlaista käyttöä: istutusten ja mulloksen peitteeksi, rappusille, ruukkuihin ja kransseihin. Kysy havuja kunnan vihertoimesta tai metsätoimesta, metsäyhtiöltä, metsänomistajilta. Luvan kanssa on hyvä valikoida hakkuupaikoilta tarvitsemansa määrän havuja ja pakata ne pienemmäksi leikeltyinä jätesäkkeihin.

Joulukuusi meiltä vai muualta? Kotimainen lähijoulukuusi on varmasti ekologisin, sen viljelyyn ei juuri lannoitteita tai torjunta-aineita käytetä eikä sen mukana kantaudu vieraspäisiä tuholaisia tai muuta lajistoa. Erilaisista joulupuista voi lukea lisää osoitteesta www.joulupuuseura.fi

Tee kaunis pikkukuusi sammalesta

Idea: Pikkukuusi portaalle.

Tämän puun teet katiskaverkosta, muutamasta kepistä ja sammaleesta. Sido sammal rautalangalla verkon ympäri tuuheaksi turkiksi. Koristele mieleiseksesi, vaikkapa foliotähdillä ja lippunauhoilla tai kieputa ympärille jouluvalot.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

joulukukat

Ei liitettyjä avainsanoja.