TEKSTI ANNE KYTÖLÄ
KUVA MIKKO LEHTIMÄKI
 
Myllykankaan perheVirva (29) ja Mika Myllykangas (31) asuvat tällä hetkellä 4-vuotiaan Kasperin ja toukokuussa syntyneen Eemilin kanssa rivitalokaksiossa Vaasan naapurikunnassa Mustasaaressa. Uusi koti nousee merenrantaan, Majavanpolulle Vaasan Suvilahteen.
 
Samalle tontille rakennetaan kaikkiaan kuusi Jämerä-kivitaloa, jotka muodostavat yhdessä Asunto-osakeyhtiö Suvirannan. Myllykankaiden talon rakennuskerrosala on runsaat 170 neliötä.
 
Jämerän arkkitehdin Juha Koivusalon suunnittelemat talot ovat yksilöllisiä, mutta niiden ulkoasussa on yhteneväisiä tekijöitä, kuten pulpettikatto ja vaalea värimaailma.
 
Mika, joka toimii taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana, on hoitanut kaikkien muidenkin samalle tontille rakentavien puolesta hankintoja ja kilpailuttanut yrityksiä. Mikan laskelmien mukaan kyseessä on yhteensä 2–3 miljoonan euron projekti.
 
Myllykankaiden tavoite on pitää oman talonsa rakennuskustannukset 1 500–1 750 eurossa neliötä kohti.
 
– Tavoitehinta sisältää hurjan määrän omaa työtä ja paljon kilpailuttamista, Mika sanoo.
 
Taloihin ekologisia energiaratkaisuja
Yksi Vaasan messujen teemoista on ekologisuus. Asuntomessualueen asukkailla on mahdollisuus hankkia taloihinsa luontoystävällistä energiaa, jota tuotetaan uusilla ratkaisuilla. Messut esittelevätkin samalla vaasalaista energia-alan osaamista.
 
Myllykankaiden taloa tulee lämmittämään merenpohjasta otettava maalämpö. Kesäisin energiaa voidaan käyttää talon jäähdyttämiseen. Toinen messuilla esiteltävä uusi energiaratkaisu perustuu polttokennoteknologiaan. Suvilahden vanhan kaatopaikan metaanikaasut muutetaan sähköksi polttokennon ja lämmöksi kaasukattilan avulla.
 
Ideoita pieneen pihaan
Tontti, jolle Myllykankaiden talo nousee, on kooltaan 2 112 neliötä. Kullekin talolle jää omaa pihaa alle 200 neliötä. Tulemme kertomaan Suomelassa pienen pihan rakentamiseen liittyvistä erityispiirteistä.
 
Asuntomessut Vaasassa 11.7.–10.8.2008
Messualue sijaitsee Suvilahdessa, noin kolmen kilometrin päässä Vaasan keskustasta. 1960- ja 70-luvuilla rakennetun Suvilahden uudistaminen on yksi messujen osaprojekteista. Messualueelle rakennetaan kaikkiaan noin 350 asuntoa. Omakotitaloja on viitisenkymmentä. Yksi messujen erikoisuuksista on kerrostalon katolle rakennettava omakotitalo! Lue lisää messuista: www.vaasa.fi/asuntomessut.