Suuren pihan suunnittelu – maisema-arkkitehti neuvoo

Piha

Näin onnistuu suuren pihan suunnittelu. Lue maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin vinkit.

Gretel Hemgård on perehtynyt työssään erityisesti suunnittelukohteidensa kulttuuriarvojen selvittämiseen ja paikan luonteen vahvistamiseen.

Suuren pihan suunnittelu kohta kohdalta

  1. Tutki aluksi kaikessa rauhassa ympäristöä ja sen kasvillisuutta.
  2. Tee muistiinpanoja, valokuvaa ja herkistä aistejasi huomaamaan paikan erityispiirteet ja sen mahdollisuudet tilana.
  3. Tee alussa vain välttämättömät hoitotyöt.
  4. Älä aloita vanhan ympäristön ideointia etsimällä mieli-materiaalejasi markettien tarjonnasta ja esitteistä, sillä puutarha ei ole näyttelytila. •
  5. Etsi avuksesi vanhoja valokuvia, jotka kertovat maisemasta vuosikymmeniä sitten.
  6. Seikkaile myös vanhojen puutarhakirjojen parissa ja lue niiden harkittuja, joskus tiukkojakin suunnitteluohjeita.
  7. Älä työskentele luontoa vastaan, vaan sen antamista lähtökohdista.
  8. Valitse avuksesi ammatti-ihminen, jolla on suunnittelijan näkemystä. Kasvillisuuden tuntemus ei yksin riitä saavuttamaan hyvää kokonaistulosta.
  9. Kasvit ovat puutarhan rakennusmateriaalia ja tilan muodostajia, joilla voit rajata ja peittää näkymiä. Myös yksittäiset kasvit ovat kokonaisuuden osia.
  10. Vältä massiivisia yhden lajin istutuksia. Suunnittele mieluummin samaa lajia tai väriä toistumaan ryhmittäin, jolloin vaikutelmasta tulee elävämpi. Muista, että lehtien värilläkin saa mielenkiintoisia yhdistelmiä.
  11. Valitessasi esimerkiksi grilli- tai oleskelupaikan pintamateriaalia, mieti, sopiiko se myös rakennuksen materiaaleihin ja väreihin.
  12. Suhtaudu nöyrästi paikan henkeen ja mittaavaan, kukin paikka synnyttää omat ideansa.
  13. Älä pidä kiirettä, mutta älä myöskään siirrä koko prosessia myöhemmäksi.

Näin selkeytät suurta tilaa

suojaisa puutarha

  • Piirrä paperille alueen yleissuunnitelma ja ota huomioon ilman- ja tuulensuunnat.
  • Jaa tila pienempiin toiminnallisiin kokonaisuuksiin.
  • Linjaa osa-alueet toisiinsa kuuluviksi ja osaksi suurempaa kokonaisuutta.
  • Istuta suuria ja selkeitä kasviryhmiä.
  • Istuta tiiviisti ja vältä ripottelua.
  • Käytä kyllin suuriksi kasvavia lajeja, sillä isolla tontilla on niille tilaa.
  • Ota ympäröivä maisema osaksi pihanäkymää.
  • Häivytä tilan kapeaa muotoa suunnittelemalla poikittaisia alueita.
  • Ota huomioon asuinrakennuksen koko ja luonne suunnitellessasi kasvillisuutta.
  • Käytä rakennusten sijaintia suuntaviivana muulle sijoittelulle ja käytävälinjoille.

 


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

maisema-arkkitehti pihasuunnittelu puutarhasuunnittelu

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta