Talvinen piha myyntikuntoon

Piha

Pientalojen pihat ovat monien mielestä parhaimmillaan kukkaloiston aikaan, mutta myös talvisen pihan voi saada houkuttelevaksi. Miten saadaan piha myyntikuntoon? Huoneistomarkkinointi kokosi parhaat vinkit!

Talvipihan voi tehdä viihtyisämmäksi pienilläkin parannuksilla. Tavoitteena on saada ostaja vakuuttumaan asunnon ja pihan toimivasta kokonaisuudesta. Jos piha on jäänyt oman onnensa nojaan, kannattaa kohennustyöt aloittaa hyvissä ajoin ennen ensimmäistä myyntinäyttöä.

– Hyvin hoidettu piha nopeuttaa pientalojen myyntiä. Pihan kannattaa ehdottomasti olla selkeä ja siisti, sillä kaikki ihmiset eivät ole puutarhureita kesälläkään, sanoo Huomin kiinteistönvälittäjä Tupu Utriainen.

Kannattaa laittaa piha myyntikuntoon, sillä Huoneistomarkkinoinnin kyselyn mukaan pihan ja ulkotilojen pienetkin parannukset voivat nostaa kiinteistön arvoa jopa 8 prosenttia.

  • Huolehdi siisteydestä

Siivoa pihalta ylimääräiset tavarat pois ja laita loput oikeille paikoilleen. Tasoita pihan epätasaisuudet ja lakaise portaat. Puhdista ränniin kerääntyneet lehdet ja roskat. Tarkista myös, etteivät roska-astiat tulvi yli reunojen. Jos pihalla on uima-allas, peitä se.

  • Järjestä esteetön kulku pihaan

Piha ei saa tuntua ahtaalta, joten laita omat autot järjestykseen tai siirrä ne tilapäisesti pois, jotta ostajaehdokkaat mahtuvat pysäköimään. Siirrä perävaunut, mönkijät ja ruohonleikkurit sivummalle, jotta näyttöön tulleet eivät kolhi niihin autoaan.

  • Varmista riittävä valaistus

Huolehdi, että ostajaehdokkaat näkevät pihan kunnolla ja että ulko- ja pihavalot toimivat. Muutamista tunnelmavaloista ja lyhdyistäkään ei ole haittaa. Älä kuitenkaan tee pihasta kaikissa väreissä vilkkuvaa karusellia.

  • Tarkista kalusteiden kunto

Harmaantuneet kalusteet kannattaa kunnostaa ja maalata. Myös terassien laudoitukset on hyvä korjata. Pihan ilmettä voi parantaa nopeasti vuokraamalla pihakalusteita ja ruukkuja asuntonäytön ajaksi.

  • Siisti kukkapenkit ja haravoi

Siisti ylikasvaneet puut ja pensaat ja haravoi. Kelien salliessa leikkaa myös nurmikko. Puhdista monivuotisten istutusten mustuneet varret ja lehdet. Älä kisko istutuksia maasta viedäksesi ne uuteen kotiin. Talvista pihaa voi elävöittää nopeasti ruukkuihin istutetuilla talvikasveilla.

  • Jätä isot rakennusprojektit tekemättä

Älä aloita ennen näyttöä isoja projekteja, kuten salaojitusta. Pihaa ei kannata möyhiä piloille esimerkiksi kaivinkoneella, jolloin koneen jälkiä ei saa peittoon. Pihan kuuluu näyttää työmaalta vain, jos se halutaan sellaisena myydä.

  • Kolaa lumet ja hiekoita kulkukäytävät

Mikäli lumi on jo peittänyt maan ja kulkureitit ovat liukkaita, hiekoita ja kolaa reitit selkeiksi.

Lähde: Kaiku Helsinki Oy

Vuonna 1969 vuonna perustettu kiinteistönvälitysyritys Huoneistomarkkinointi Oy palasi Suomen kiinteistönvälitysmarkkinoille toukokuussa 2011. Uudessa muodossaan osakkuusmallille perustuva ketju on viime vuosien aikana levittynyt jo 24 paikkakunnalle. Yritys on osa Realia Group Oy:tä, joka on Suomen suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

omakotitalon myynti piha talvipuutarha

Ei liitettyjä avainsanoja.