Ammattina seppä
Seppämestari Jyrki Eklund takoo pajassaan raudasta koriste-esineitä, aitoja ja portteja.
TEKSTI MAIJA PELKONEN
KUVAT PEKKA VAINONEN
Jo nuorena poikana Jyrki tiesi, että hän haluaa tehdä jotain käsillään. Autoharrastus vei ensin hänet Vihdin käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen taidevalurilinjalle opettelemaan autojen ja moottoripyörien erikoisosien tekemistä. Kokeiltuaan taontaa sepän pajalla, Jyrki päätti vaihtaa alaa. Vihdin koulu vaihtui Ypäjän Hevosopiston kyläseppälinjaksi, jonka jälkeen hän suoritti seppämestarin erikoisammattitutkinnon Mynämäen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Hän perusti oman pajan, josta hän oli ehtinyt haaveilla jo pitempään. Itsenäisenä yrittäjänä Jyrki on työskennellyt nyt seitsemän vuotta. Verstaallaan hän tekee metallisia ja rautaisia käyttö- ja koriste-esineitä sekä muun muassa aitoja, portteja ja takkatarvikkeita.
Yrittäjä ja metallityöläinen
Romantiikka on Jyrkin mielestä nykypäivän sepän ammatista kaukana. Työn mielekkyys tulee luovuudesta ja yksilöllisistä työtilauksista. Kun työ on haastavaa, innostaa työ aina uudelleen. Sepän on tärkeää osata paljon. Sen vuoksi Jyrki on opetellut käsittelemään metalleja laaja-alaisesti. Jyrki nimittääkin itseään mielellään metallityöläiseksi. Jyrkin asiakkaita ovat yksityishenkilöt, arkkitehdit ja rakennusliikkeet.
Asiakkaalla on idea haluamastaan esineestä tai kalusteesta ja mahdollisesti myös piirros taskun pohjalla. Sepän ammattiin kuuluu myös suunnittelu ja usein alkuperäinen ajatus muuttuu täysin kun yhdessä tutkitaan miten kyseinen tilaus voidaan toteuttaa ja miten rauta tai metalli taipuu parhaiten haluttuun muotoonsa.
– Asiakkaat tietävät harvoin mitä kaikkea metallista voi tehdä, Jyrki toteaa. Viimeisimpinä töinään Jyrki on valmistanut hotelli Palacen vastaanottotiskin tinapinnoitteen.
Kaiken perustana sepän työssä ovat ahjo, alasin ja vasara.
Kaiken perustana sepän työssä ovat ahjo, alasin ja vasara. Kuuma rauta taotaan haluttuun muotoonsa alasimen päällä.
Sepän käyttämistä työkaluista suurin osa, esimerkiksi pajapihdit, ovat itse valmistettuja.
Sepän käyttämistä työkaluista suurin osa, esimerkiksi pajapihdit, ovat itse valmistettuja.
Taontatyötä
Materiaalin Jyrki hankkii uutena, rautatankoina ja -levyinä. Niistä hän lähtee tekemään esinettä tai esineen osaa, kuumentamalla raudan ahjossa sellaiseksi, että sitä voi muotoilla. Kuuma rauta taotaan alasimen päällä rautavasaralla. Erilaisia muotoja varten on sepällä käytössään erilaisia vasaroita, pihtejä ja talttoja. Käsityön leima ja jäljet raudassa tulevat taonnasta ja vasaralla voi tehdä myös haluttuja kuvioita rautaesineen pintaan.
Nykyaikaisessa sepän pajassa ei ole enää sälliä päällelyöjänä vaan työn hoitaa konevasara. Erilaiset puristimet ja taivuttimet kuuluvat myös pajan kalustoon. Ne mahdollistavat suurempien ja erikoisempien töiden valmistamisen.
Muita työvaiheita ovat leikkaus ja hitsausliitokset sekä poraus ja hionta. Niissä käytetään koneita. Kaikkein tärkeintä taonnassa Jyrkin mukaan on käden ja silmän yhteistyö.
– Ja se on ainoastaan harjoiteltavissa oleva taito!
Jyrki suunnittelee ja valmistaa sekä koriste- että käyttöesineitä, joissa näkyy hänen omaleimainen tyylinsä.
Kuvanveisto kuuluu monen nykysepän toimenkuvaan. Jyrki suunnittelee ja valmistaa sekä koriste- että käyttöesineitä, joissa näkyy hänen omaleimainen tyylinsä.
Jyrkin näyttelytilassa on myynnissä pienesineitä, oven vetimiä ja lusikoita, sekä muun muassa takkavälineitä, peilinkehyksiä, naulakoita ja kynttilänjalkoja.
Jyrkin näyttelytilassa on myynnissä pienesineitä, oven vetimiä ja lusikoita, sekä muun muassa takkavälineitä, peilinkehyksiä, naulakoita ja kynttilänjalkoja.
Esine pääosassa
Jyrkin mielestä sepällä täytyy olla aimo annos intohimoa saada kulloinenkin tarvekalu tai koriste-esine parhaiten toteutettua oikeasta materiaalista ja oikealla tavalla. Se vaatii suunnittelua ja luovuutta.
– Monta piirrosta on tehtävä ennen kuin rauta taipuu haluttuun muotoon, Jyrki kertoo. – Sepällä on oltava myös kauneudentajua, muuten esineestä ei tule täydellistä, Jyrki lisää.
Yhteystietoja
Seppämestari Jyrki Eklund
Tuusulanjärven paja, näyttelytila
Sipoontie 1, 04400 Järvenpää
gsm 040 5884008
j.eklund@kolumbus.fi
Aloitimme vuoden alusta sarjan kädentaitajista. Käy tutustumassa nykypäivän käsityöläisiin >>