Siirry pääsisältöön

Rakenna portaat parvelle tai yläkertaan

Yleinen
Korjaatko vanhan rakennuksen rappuja, tarvitsetko turvalliset portaat parvelle? Tai ehkäpä aiot tehdä avovintistä asuintiloja? Aloita portaiden teko huolellisella suunnittelulla.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
3.4.2023

Nämä portaat tehtiin samasta laudasta kuin lattiat. Tila teki tiukkaa, joten alimmat askelmat piti tehdä viistoiksi. Puu käsiteltiin ensin pellavaöljyvernissan ja tärpätin seoksella, ja vahattiin värittömällä vahalla. Jotta porrassyöksy ei olisi liian pitkä, portaat jaettiin lepotasolla kahteen osaan. Lepotasolle

Sisäportaat kahden asuinkerroksen välille on suunniteltava mukaviksi ja turvallisiksi. Askelman leveys eli etenemä ja askelman korkeus eli nousu ovat riippuvaisia toisistaan suhteessa, jonka määrää portaita liikkuvan ihmisen pituus. Kahden nousun ja yhden etenemän yhteenlasketun summan tulisi olla 63 senttiä tai mahdollisimman lähellä tätä askelmittaa.

Asuintiloissa mukavin askelmakorkeus on 18 senttiä. Edellä kuvatun laskentatavan mukaan askelman etenemä on tällöin 27 senttiä. Jos portaat ovat tätä korkeampia, vaikuttaa portaikko jyrkältä. Kellarin tai ullakon portaisiin kelpuutetaan vielä 20 senttiä askelmat, etenemä on silloin 20–23 senttiä. Portaikon kaikki nousut on tehtävä yhtä suuriksi ja kaikki etenemät samanmittaisiksi. Rytmistä poikkeava askelma aiheuttaa arveluttava. Kierreportaassa askelen etenemä, esimerkiksi edellä mainittu 27 senttiä, on mitoitettava 60 sentin päähän askelman kapeasta päästä, mikäli askelmien leveys on 90 senttiä.

Hyvä porras on vähintään 90 sentin levyinen. Kaiteen on oltava ainakin 90 sentin korkuinen ja kaiteen pienojen välin alle 10 senttiä. Jotta kulkijan pää ei kolahtaisi laipioon, on porrastasosta ylöspäin oltava mittaa vähintään 200 senttiä.

Jos portaita varten tehdään välipohjaan aukko tai vanhaa aukkoa joudutaan suurentamaan, se voi aiheuttaa muutoksia välipohjan tuennassa. Kantavien rakenteiden muuttuessa on työlle haettava rakennus- tai toimenpidelupa.

MAINOS
MAINOS LOPPUU