Tee itse pihakalusteet, joita tuuli ei lennätä

Yleinen

Jämerästä puusta ja muotoon valetusta betonista saat taatusti säänkestävät pihakalusteet. Betonimuotilla valat jalustat pöydälle ja penkeille tai vaikka kukkaruukuille.

Kun valat pöydän ja penkkien jalat betonista, riittää, kun teet yhden muotin pöytää, toisen penkkiä varten. Sen jälkeen voit monistaa samaa betonimallia rajattoman määrän. Tosin betonin kovettumiseen on varattava aikaa. Lopputulos on kuitenkin tyylikäs ja kestää sateet ja tuiskut vuodesta toiseen. Kansilaudat tehdään tukevasta laudasta, ja kuitenkin kalusteet ovat siirreltäviä. Aivan tavallisten työkalujen lisäksi tarvitset vain hyvän sähköpistosahan, ja betonimassan sekoittamista helpottaa isoon porakoneeseen liitettävä sekoitusvispilä. Tosin sekoitus onnistuu kyllä käsityönäkin. Lisäksi tarvitset iskuporakoneen ja siihen 10 millin kovametalliterän, kun proppaat puuosat kiinni betonijalkoihin.

Kun kerran muotti tuli tehtyä, voit vallan mainiosti valaa sillä jalustoja myös kukkaruukuille tai vaikka koristeveistoksille.
Kun kerran muotti tuli tehtyä, voit vallan mainiosti valaa sillä jalustoja myös kukkaruukuille tai vaikka koristeveistoksille.

Kun valat pöydän ja penkkien jalat betonista, riittää, kun teet yhden muotin pöytää, toisen penkkiä varten. Sen jälkeen voit monistaa samaa betonimallia rajattoman määrän. Tosin betonin kovettumiseen on varattava aikaa. Lopputulos on kuitenkin tyylikäs ja kestää sateet ja tuiskut vuodesta toiseen. Kansilaudat tehdään tukevasta laudasta, ja kuitenkin kalusteet ovat siirreltäviä. Aivan tavallisten työkalujen lisäksi tarvitset vain hyvän sähköpistosahan, ja betonimassan sekoittamista helpottaa isoon porakoneeseen liitettävä sekoitusvispilä. Tosin sekoitus onnistuu kyllä käsityönäkin. Lisäksi tarvitset iskuporakoneen ja siihen 10 millin kovametalliterän, kun proppaat puuosat kiinni betonijalkoihin.

Katso mitä tarvitset pihakalusteiden tekoa varten

 

 

 

Pihakalusteiden kokoamiskaavio
 

Tarvikkeet ja mitat pöytälevyn ja kahden penkin puuosiin

Pöydän ja penkin rakenne ja mitat. Pöytälevyn leveys on noin 80 cm, penkkien noin 40 cm.

28 x 95 mm:n rallilautaa:
A
, 8 pöydän kansilautaa ja 2 x 4 penkkien kansilautaa, 160 cm
B
, 3 pöydän ja penkkien keskitukea, 114 cm

21 x 120 mm:n höylättyä mäntyä:
C
, 6 kiinnityspalaa, 34 cm

21 x 95 mm:n höylättyä mäntyä:
D
, 3 pöydän poikkipuuta, 75 cm
E
, 6 penkkien poikkipuuta, 35 cm

Muuta:
– 4 x 40 mm:n, 5 x 70 mm:n ja
– 3,5 x 30 mm:n ruuveja
– 12 kpl 8 x 70 mm:n kansiruuveja ja niihin leveät korialuslevyt
– 12 kpl 10 mm:n kiviseinätulppia
– Peittävää puunsuojaa
– Betonimaalia

Pöydän ja penkkien valumuotit
 

Tarvikkeet ja mitat pöydän ja penkkien jalkojen valumuotteihin

Vasemmanpuoleinen piirros on muotopalikoiden N kaavio, jossa yksi ruutu vastaa yhtä senttiä. Oikealla on pohjapiirros pöydän muotista sekä puolikas penkin muotista. Näissä mitat ovat lopullisen valoksen mittoja, siis muotin sisämittoja. Kumpaakin kokoa tarvitaan yksi muotti. Suluissa on penkkien muotin mitat, jos ne poikkeavat pöydän jalan mitoista.

 21 x 120 mm:n höylättyä mäntyä:
F
, 2 muotin sivulaitaa, 72,2 cm (46,2 cm)
G
, 2 muotin päätyä, 36 cm
H
, 2 väliseinää, 40 cm
J
, 2 sidepalikkaa, 20 cm

15 x 21 mm:n listaa:
K
, 6 uralistaa, 30 cm (18 cm)
L
, 2 poikkilistaa, 30 cm

10 x 10 mm:n listaa:
M
, 4 kulmalistaa, 11,2 cm

28 mm:n höylättyä mäntyä:
N
, 16 muotopalikoiden aihiota, 8 x 9 cm

15 mm:n vaneria:
O
, pohjalevy, 40,2 x 72,2 cm (40,2 x 46,2 cm)

Muuta:
3 kaapinsaranaa,
64 x 40 mm (mitat avattuna)
Ruuveja
45 mm:n uppokanta- eli dyckert-nauloja
Kosteudenkestävää liimaa
Muottiöljyä
Noin 18,5 litraa (13,3 litraa) valmista betonimassaa kuivasekoitteesta (yhteen jalkaan)

Muottien valmistus ja betonityöt.

 

 

Valumuotin kokoonpano
Alla muotin kokoonpano, yllä ritilä K–L, jonka avulla yläpuolellekin saadaan koristerihlaus.

Muottien valmistus

  • Aloita tekemällä muotokappaleet N 28 mm:n laudasta tai liimapuusta. Tee sabloni piirroksen ruutumallin mukaan. Sahaa kaikki 16 palikkaa pistosahalla. Kiinnitä ne neljän palikan nippuihin 45 mm:n uppokantanauloilla ja liimalla.
  • Höylää tai sahaa 21 x 120 mm:n laudasta muotin laitalaudat niin, että niiden leveys on sama kuin palikkanippujen N paksuus (11,2 cm).
  • Ruuvaa laidat F pohjaan O 4 x 40 mm:n ruuveilla. Kiinnitä sitten paikoilleen palikat N, väliseinät H ja 10 x 10 mm:n listat M ja lopuksi 4 x 40 mm:n ruuveilla päätylaidat.
  • Listat K muodostavat koristeurat jalkoihin. Höylää niiden sivut noin 2 mm viistoiksi ja sahaa päät 45 asteen kulmaan. Näin listat irtoavat helposti betonivalusta. Kiinnitä kolme listaa tasavälein muotin pohjaan. Vastakkaisen puolen rihlausta varten teet ritilän, johon kiinnität kolme listaa K poikkirimojen L avulla. Ruuvaa niihin listat 3,5 x 30 mm:n ruuveilla.
  • Sahaa pistosahalla muotti halki pituussuunnassa siten, että halkaisukohta on kahden muotolistan K välillä (noin 20,5 cm muotin reunasta). Yhdistä puolikkaat pohjan ulkopuolelta saranoilla, ja kiinnitä lisäksi ruuveilla päätylaitoihin G sidepalikat J.

 


Betonin ja puun yhdistelmä on tukeva ja kestää sateet ja tuiskut vuodesta toiseen.

Betonityöt

  • Sekoita betonimassa kuivatuotteesta säkin ohjeen mukaan. Voitele muotti betonimuottiöljyllä huolellisesti, jotta betoni ei tartu muottiin. Kaada massa muottiin ja tasaa sen pinta vetämällä suoraa lautaa pitkin muotin reunoja. Paina kolmella uralistalla K varustettu ritilä massan pintaan ja ruuvaa se paikalleen. Näin saat myös tälle puolelle koristerihlat. Täristä muottia koputtelemalla sitä vasaralla eri puolilta, kunnes betonimassan pintaan nousee vettä. Kaavi vielä betonin pinta tasaiseksi joka kohdasta ja kuivaa vesi sienellä.
  • Kun betoni on parin tunnin kuluttua hiukan kovettunut, irrota ritilän ruuvit, liikuttele sitä varovasti ja nosta pois. Viimeistele pinta märällä rievulla.
  • Anna betonin kovettua muotissaan 3–4 vuorokautta, ennen kuin avaat muotin ja poistat valoksen. Ruuvaa kuitenkin ensin koristelistat irti, jolloin ne jäävät kiinni betoniin, kun avaat muotin. Pane listoihin ruuvi ja vedä listat ulos massasta.

Ohjeet pihakalusteiden tekoon

 

Pöydän puuosat melkein valmiiksi koottuina, oikealla penkin osat.
Pöydän puuosat melkein valmiiksi koottuina, oikealla penkin osat. Penkin rungon osat ovat samanlaiset kuin pöydässä, vain poikkipuut ovat puolta lyhyemmät.

Puutyöt

  • Piirrä kartongille jalan yläpään muoto ja leikkaa sabloni noin sentin verran ääri-viivoja pienemmäksi. Muotoile sablonin avulla pöydän ja penkkien kiinnityspalat C. Kiinnitä ne 4 x 50 mm:n ruuveilla uloimpien poikkipuiden D (pöytä) ja E (penkit)ulkoreunaan. Poraa ruuveille läpimenoreiät.
  • Poraa reiät ruuveille ja kiinnitä 5 x 70 mm:n ruuveilla keskituki B pöytään ja penkkeihin. Poraa poikkipuihin reiät 4 mm:n ruuveille ja ruuvaa pöydän ja penkkien tasot paikoilleen siten, että lautojen väliin jää 5 mm:n raot.
  • Poraa kiinnityspaloihin C 7–8 mm:n reiät kansiruuveille, merkitse reikien kohdat betonijalkoihin. Poraa iskupora-koneella ja 10 mm:n kovametalliporalla reiät betoniin, pane reikiin seinätulpat ja ruuvaa puuosat paikoilleen 8 x 70 mm:n kansiruuveilla, joiden kannan alle panet aluslevyt.
  • Maalaa puuosat peittävällä puunsuojalla, betonijalat betonimaalilla.

Valumuotin kokoaminen
1. Kokoa muotti laudoista ja vanerista. Pöydälle ja penkeille riittää kummallekin yksi muotti, mutta jos teet useampia, betonin kovettumista ei tarvitse odotella niin kauan.

Kun muotti on valmis, sahaa se halki ja liitä puolikkaat saranoilla.
2. Kun muotti on valmis, sahaa se halki ja liitä puolikkaat saranoilla. Halkaisukohta tulee kahden muotolistan K keskivälille, 20,5 sentin päähän reunasta.

Levitä muottiin hyvin sekoitettu betonimassa.
3. Levitä muottiin hyvin sekoitettu betonimassa. Tasaa pinta, upota massaan muotolistaritilä ja ruuvaa se paikalleen. Koputtele muottia, jotta massa asettuu joka soppeen.

Massan kovetuttua poista ritilä ja viimeistele pinta
4. Kun massa on saanut kovettua hiukan – noin pari tuntia – voit poistaa rihlausritilän ja viimeistellä massan pinnan märällä sienellä.

Anna betonin kovettua 3–4 vuorokautta ja avaa muotti sen jälkeen.
5. Anna betonin kovettua 3–4 vuorokautta ja avaa muotti sen jälkeen. Irrota kuitenkin sitä ennen muotolistojen kiinnitysruuvit. Poista muotolistat raoistaan, kun valos on poissa muotista.

 


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

betoni penkki piha pihakalusteet puutarha puutarhakalusteet Tee itse teeitse

Ei liitettyjä avainsanoja.