Oma ovi kissalle
Jos perheen kissa tarvitsee näppärän kulkureitin vaikka vessassa asiointia varten, se syntyy massiivipuiseen peilioveen helposti.
Suunnittelu, toteutus, teksti, kuva ja piirros Esko Kuokkanen
Kissanluukkupiirros-Poraa alimpaan ovipeiliin sopivalle korkeudelle rivi pieniä aloitusreikiä pistosahan terää varten ja sahaa piirroksen mittojen mukainen aukko. Tosin aukon koko riippuu tietysti myös lemmikin koosta – tätä luukkua käyttävä Alma-kissa on melko pieni.
– Sahaa irrotetusta kappaleesta osat A ja B ja niihin kuvan mukaiset urat saranan virkaa toimittavalle nahkaliuskalle.
– Viistä saranakohdasta osien A ja B reunat 45 asteen kulmaan kummaltakin puolelta. Liimaa nahkaliuska uraan.
– Poraa osaan B ruuveille läpimenoreiät ja kannan upotukset ja ruuvaa osa aukon ylälaitaan 3 mm:n uppokantaisilla ruuveilla.
Esko Kuokkanen suunnittelee, toteuttaa, kuvittaa ja kirjoittaa tee itse -juttuja -niin pikku esineistä kuin suuristakin kokonaisuuksista. Hän on myös kirjoittanut ja suomentanut useita tee itse -kirjoja.