Askartele joulukorttipussi kierrätysmateriaaleista

Yleinen

Joulun alla on ihanaa saada kauniita joulukortteja. Askartele helposti liimaamalla ja kerää joulutervehdykset kauniiseen seinäpussiin. Lue ohjeet ja tee itse!

Vaatteet ja tekstiilit voidaan kierrättää monin eri tavoin ja niitä voidaan käyttää esimerkiksi jouluaskarteluun. Valmista joululahjaksi vaikkapa hauska joulukorttipussi.

Näin askartelet joulukorttipussin

1. Leikkaa kankaasta sopivankokoinen pala. Esimerkkipalan koko on 35 x 50 cm.

2. Tee kaikkiin reunoihin taitokset, silitä taitokset siistiksi ja liimaa ne.

3. Taita ja liimaa kangas keskeltä kahtia pussiksi.

5. Leikkaa kauniista kankaasta mieleisesi koristekappale.

6. Taita ja liimaa kankaan reunat siistiksi.

7. Liimaa koristekappale pussin päälle.

8. Leikkaa pussiin kannakkeet ja liimaa niihinkin taitokset. Esimerkissä tehtiin kolme kannaketta, jotta pussi pysyy rimalla suorassa.

9. Työnnä rima kannakkeisiin ja kiinnitä siihen kaunis nauha seinälle ripustamista varten.

HUOM: Käytä hieman paksumpia kankaita, sillä tekstiililiima voi tahrata ohuita kankaita.

 

Tarvittavat materiaalit

  • Paksua kangasta (kuten verhoja, tyynynpäällisiä tai vaatteita)
  • Sakset
  • Nauhaa
  • Tikku tai rima
  • Tekstiililiimaa (esim. Casco)

Mitä on tekstiililiima

Tekstiililiimaa käytetään nimilappujen liimaamiseen lastenvaatteisiin, housunlahkeiden lyhentämiseen ja paikkojen ja saumojen liimaamiseen. Cascon tekstiililiima sopii myös nahan, työvaatteiden ja suojakankaiden liimaamiseen. Liima on vesipohjainen ja tarkoitettu paksuille tekstiileille ja nahalle. Kestää vesipesua 60 ̊C:n pesulämpötilaan saakka.

Askarteluohjeet

Muotoilija, askartelija ja blogisti Sofia Brolin ja Casco

Lisätietoja on osoitteessa www.casco.fi/askartelu


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

askartelu joulukoristelu joulukorttipussi tekstiililiima

Ei liitettyjä avainsanoja.