sunnuntai 16 syyskuuta 2007. Suomela nro 4/2007
Arvosana:5,0

Tervamaalilla ihana tuoksu saunarakennukseen

Tervamaalilla ihana tuoksu saunarakennukseen
Blombergien kulahtanut saunarakennus kaipasi pintaansa kipeästi uutta maalia. Maalivalinta syntyi sattumalta.
TEKSTI ANNE KORHONEN
KUVA MARIA BLOMBERG
Tervamaalilla ihana tuoksu saunarakennukseen  
Maria kuuli tuttavaltaan luonnonmukaisesta Puijon Tervan tervamaalista, jota tämä oli käyttänyt omissa projekteissaan. Pariskuntaa miellytti ajatus siitä, että maalissa oli käytetty luonnon omia raaka-aineita. Päärakennuksessakin he olivat päätyneet käyttämään pellavaöljypohjaista perinnemaalia. Pariskunta olisi tehnyt maalausurakkansa jo syksyllä 2005, mutta tuolloin maalia ei enää ollut saatavilla. Maalauksen olisi voinut tehdä viileämmälläkin säällä, sillä valmistajan mukaan maali kuivuu jopa pienessä pakkasessa. Keväällä 2006 Rolf ja Maria pääsivät kuitenkin aloittamaan maalausurakkansa.
 
– Maalaaminen tuntui rehkimisen ja remppaamisen jälkeen yllättävän helpolta. Rakennukseen riitti kertamaalaus. Saunan ovet ja ikkunanluukut maalattiin harmaiksi.
– Tervamaalattu saunatupa naamioituu hyvin ympäristöönsä, joten sitä ei vesiltä katsottuna edes huomaa. Tosin lähestyttäessä rakennusta sen tervaisesta tuoksusta ei voi erehtyä!
 

Anna arvosana: Huono
Hyvä Ok
Sulje

Uudet kommentit

Kommentoi

Mainos

Lasiterassi tekee mukavista asioista vielä mukavampia. Kevät saapuu aikaisemmin ja syksy viivyttää tuloaan pidempään. Parvekelasit antavat parvekkeelle uuden elämän! Lasitettu parveke suojaa huonolta säältä ja ilmassa lenteleviltä roskilta.
Lisätietoja
HillTipillä on laaja tarjonta laadukkaita ulkoporealtaita, teräspeltialtaita ja eristettyjä lasikuitualtaita sekä siirrettäviä allaskatoksia. Tuotteita valmistetaan ja myydään yli 40 v. kokemuksella. Kysy lisää alan asiantuntijalta: poolspa.fi.
Lisätietoja
Nelkon suosio perustuu aktiiviseen tuotekehitykseen, monipuoliseen valikoimaan ja viimeisteltyyn työhön. Nelkolta keittiöt, kylpyhuoneet ja säilytystilajärjestelmät kodin kaikkiin tiloihin. Nelko - Sinun kotisi. Sinun näköisesi.
Tutustu valikoimaamme
Toshiba Daiseikai ilmalämpöpumpun ostaneille Holiday Club Spa Hotels kylpyläloma 2:lle sekä ilmainen pääsy Kuopion 2010 asuntomessuille 2:lle!
Klikkaa linkistä ja lue lisää alan johtavista tuotteista.