Astianpesu saa uutta kiiltoa KiiltoCleanilta

Keittiö

Tutkimuksen mukaan 77% kotitalouksista pesee astioita koneessa. Sen lisäksi 57% talouksista pesee astioita käsin vähintään joka toinen päivä.** Tämä johtuu siitä, ettei kaikkia astioita voida pestä koneessa.

Eri astiat vaativat erilaista kohtelua ja siksi tarvitaankin molempia. Kiilto Astianpesuaineet tarjoaa kaiken tarvitsemasi jokapäiväiseen astianpesuun – tehokkaan konetiskitabletin tavanomaiseen tiskiin sekä helppokäyttöisen suihkutettavan käsitiskiaineen hienovaraisempaa käsittelyä vaativille astioille. Paras tapa tiskata onkin suihkeen ja tabletin yhdistelmä. Koska molempia tarvitaan.

Nykyisin jo 77% kotitalouksista pesee astioita koneessa**

Astianpesu on muuttunut vuosien mittaan. Josephine Garis Cochrane (1839-1913) oli yhdysvaltalainen leskirouva, joka kehitti ensimmäisen nykyaikaisen painevedellä toimivan astianpesukoneen. Hän patentoi ensimmäisen koneensa vuonna 1886, jonka teollinen tuotanto alkoi kysynnän kasvun myötä vuonna 1897. Uuden edistyneemmän mallin hän patentoi jo vuonna 1900. Tuolloin astianpesukone oli vielä yksityiskoteihin liian kallis. Cochranen kuoleman jälkeen hänen yrityksensä siirtyi omistajalta toiselle kunnes siitä tuli osa Whirlpool-konsernia.*

Nykyisin jo 77% kotitalouksista astianpesu hoidetaan koneella. 32% kotitalouksista pesee kaikki astiat koneessa ja n. 45% pesee osan astioista koneessa. Astianpesukone pyörii 67% kotitalouksia vähintään joka toinen päivä ja n. 20% kahdesti viikossa. Vain n. 23 % ei pese astioita lainkaan koneessa. ** Astioiden tiskaamiseen koneessa KiiltoClean tuo markkinoille kaksi uutuustuotetta.

Kiilto Konetiskitabletti

Kiilto Konetiskitabletti on ”kaikki yhdessä tabletissa” –tuote, joka sisältää pesevien tensidien lisäksi

  • Suolatoiminnon, joka pehmentää vettä niin, että lika irtoaa astioista mahdollisimman helposti
  • Lasisuojan, joka huolehtii lasien pinnoista pesun aikana ja estää niitä harmaantumasta ja kulumasta
  • Huuhtelukirkasteen, joka vähentää pisarajälkiä ja nopeuttaa astioiden kuivumista pesun jälkeen

Tuote on fosfaatiton, vaikka fosfaatti on toistaiseksi kotikäyttöön tarkoitetuissa astianpesuaineissa sallittu. Tuote on myös hajusteeton, koska hajusteettomuus on kuluttajalle konetiskiaineissa tärkeää. Tabletin suojakalvo liukenee itsestään veteen eikä sitä tarvitse poistaa. Kiilto Konetiskitabletit myydään 60 kpl uudelleen suljettavissa pusseissa.(Arvio kuluttajahinta n. 7€)

Kiilto Airi Konetiskitabletti

Kiilto Airi Konetiskitabletti on koostumukseltaan tiivistetty ja kevyt konetiskitabletti. Se pesee astiat puhtaiksi, mutta sisältää mahdollisimman vähän kemikaaleja. Tuotteelle on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki sekä Suomen Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus.

Tuote on fosfaatiton ja hajusteeton. Tabletin suojakalvo liukenee itsestään veteen eikä sitä tarvitse poistaa. Kiilto Airi Konetiskitabletit myydään 30 kpl uudelleen suljettavissa pusseissa. (Arvio kuluttajahinta n. 4,50€)

Yli 43% käsin pestävästä tiskistä pestään juoksevan veden alla **

Käsin tiskaus ei ole astianpesukoneiden yleistyessä kuitenkaan kokonaan väistynyt. Edelleen 45% kotitalouksista tiskaa osan astioistaan käsin ja 23% kokonaan käsin. 57% talouksista pesee astioita käsin vähintään joka toinen päivä.**

Käsin tiskaus on säilyttänyt osittain asemansa sen johdosta, että kaikkia astioita ei tulisi pestä koneessa. Esimerkiksi arvokkaiden veitsien terävyys kärsii emäksisestä pesuvedestä. Kuiva puu imee itseensä pesun aikana emäksistä pesuvettä, eikä huuhtelu välttämättä riitä huuhtomaan sitä puun syistä. Puuastioiden pinta kuluu ja pehmenee ja kerää näin helpommin bakteereja. Käsin maalatut astiat eivät myöskään kestä pesua astianpesukoneessa. Ne saattavat haalistua ja käsin tehdyt kultaukset irrota ja kulua.

Käsin tiskauksen toimintatapa on vuosikymmenten aikana muuttunut. Nykyään yli 43% käsin pestävästä tiskistä pestään juoksevan veden alla**. Kiilto Suihkutettava Käsitiskiaine on suunniteltu juuri pieneen, käsin pestävään tiskiin. Tuote sumutetaan astian pintaan, pinta harjataan kevyesti ja huuhdellaan. Pienessä tiskissä säästetään näin vettä, pesualtaaseen laskettuun veteen verrattuna. Säästön määrä riippuu toimintatavasta. Kiilto tuo markkinoille 3 suihkutettavaa astianpesuainetta.

Kiilto Suihkutettava Käsitiskiaine Sitruuna ja Omena 475ml

  • Tuotteiden tehokas tensidikoostumus irrottaa hyvin kuivunutta ja kiinnipalanutta ruokaa astioista.
  • Tuote on 98% nopeasti biohajoavista aktiiviaineista valmistettu***.
  • Se sisältää käsiä hoitavaa glyseriiniä.
  • (Arvio kuluttajahinta n 3,50€)

Kiilto Airi Suihkutettava Käsitiskiaine 475ml

  • Hajusteeton
  • Tuotteelle on myönnetty Suomen Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus.
  • Tuote on 100% nopeasti biohajoavista aktiiviaineista valmistettu***.
  • Tuotteen tehokas tensidikoostumus irrottaa hyvin kuivunutta ja kiinnipalanutta ruokaa astioista.
  • Se sisältää käsiä hoitavaa glyseriiniä.
  • (Arvio kuluttajahinta n. 3,50€)

64% huuhtelee astiat ennen koneeseen laittamista**

Koneella tiskaajista 64% huuhtelee astiat ennen koneeseen laittamista, vaikka se ei lopputuloksen kannalta ole lainkaan tarpeellista**. Astioita ei tarvitse huuhdella niiden puhdistamiseksi koneessa, mutta pesukoneen puhtaana pysymiseen se auttaa. Huolimatta siitä, että astiat huuhtelee, koneen siivilöihin voi ajan mittaan kertyä rasvaa ja kalkkisaostumia. Nämä voidaan poistaa helposti uudella Kiilto Pesukonepuhdistajalla. Jopa 55% lapsiperheistä huolehtii astianpesukoneensa puhtaudesta erillisellä astianpesukoneen puhdistusaineella**.

Kiilto Pesukonepuhdistaja 250 ml

  • Tuote on 100% nopeasti biohajoavista aktiiviaineista valmistettu***.
  • Poistaa tehokkaasti kalkkisaostumia ja niihin tarttunutta likaa.
  • Sopii niin astianpesu- kuin pyykinpesukoneillekin.
  • (Arvio kuluttajahinta n. 2,60€)

Tämä uudenlainen puhdistusaine sopii myös pyykinpesukoneen ns. raikastuspesuun. Astianpesukoneen puhdistamiseen riittää n. 1 dl / puoli pullollista Kiilto Pesukonepuhdistajaa, jolloin yhdestä pullosta riittää ainetta kahteen käyttökertaan. Pesuaine annostellaan koneen pohjalle ja astianpesukone käytetään tyhjänä korkean lämpötilan ohjelmalla huuhteluineen. Lisäksi kone pestään tavallisella konetiskitabletilla tyhjänä. Pyykinpesukoneelle annostellaan koko pullollinen ja käytetään 90-95 asteen ohjelma kone tyhjänä, sekä pestään lopuksi tavallisella pesuaineella tyhjänä.

* Wikipedia

**Tilastot: KiiltoClean kuluttajatutkimus – Webropol 12/2013 (N524)

*** Nopea biohajoavuus tarkoittaa sitä, että tuotteen raaka-aineista (pois lukien vesi) 98/100%hajoaa luonnossa alle 28 päivässä vähintään 60% mineraalisuoloiksi, vedeksi ja hiilidioksidiksi.

KiiltoClean on Kiilto Family -konserniin kuuluva johtava suomalainen puhtaus- ja hygieniaratkaisujen toimittaja ja kansainvälisesti vahva toimija. Kehitämme ja valmistamme helppokäyttöisiä ja turvallisia kotimaisia tuotteita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat pesu-, puhdistus- ja hoitoaineet, hygieniatuotteet, teollisuuskemikaalit sekä siivousvälineet ja -koneet.

KiiltoClean kehittää ja valmistaa tuotteet Suomessa turvallisesti ja vastuullisesti ympäristöstä ja ihmisistä huolehtien. Kotimaisena toimijana tunnemme suomalaiset olosuhteet ja tuotteille asetettavat vaatimukset. Koska sijaitsemme asiakasta lähellä, voimme myös tarjota ainutlaatuisen toimitusvarmuuden. Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme ja palveluitamme yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Lähde: Mynewsdesk.fi


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Ei liitettyjä avainsanoja.