Valesokkeli työllistää korjausrakentajia

Talo

Valesokkeli on riskikohde, lähes kaikissa valesokkelirakennuksissa on ongelmia ja yleinen paine kosteusvaurioiden korjaamiseen kasvaa jatkuvasti.

Suomessa on yli miljoona omakotitaloa. Valesokkeli perustusratkaisuna on ollut yleinen tapa rakentaa 1960-luvun puolivälistä 1990 luvun alkuun saakka, jonka jälkeen alettiin yleisesti havaita rakenteen kosteuden riskialttius.

Valesokkeli on riskikohde, lähes kaikissa valesokkelirakennuksissa on ongelmia ja yleinen paine kosteusvaurioiden korjaamiseen kasvaa jatkuvasti.

Kustannuksiltaan vakavimmat vauriot ovat yleisesti alapohjassa ja märkätiloissa, jolloin rakennuksissa joudutaan tekemään joko suuria korjauksia tai uusimaan tilojen rakenteita. Vauriot alapohjan rakenteisiin on aiheuttanut vesi tai ylimääräinen kosteus, johtuen virheellisistä ratkaisuista.

Valesokkeli aiheuttaa terveysongelmia

Tutkituissa rakennuskannassa ulkoseinärakenteissa on esiintynyt 35 %:ssa vaurioita. Suomen pientalokannasta noin 350 000 vaatii korjauksia ulkoseinärakenteissa.

  • Asumisterveysliiton tutkimuksessa on selvinnyt, että 35 % perheistä oli kärsinyt homeen aiheuttamista terveysongelmista.
  • Tutkimusten mukaan alapohjan mikrobivaurion aiheuttajia on rivi- ja ketjutaloissa yhtä usein kuin pientaloissa.

Uusi valesokkelien korjausmenetelmä säästää aikaa ja raha

valesokkeli - korjausrakentaminen

Termokenkämenetelmällä seinärakenteen lämmöneristyskyky paranee, koska harkko vaihtuu eristeeseen. Kuva: Lamox.

Aikaisemmin valesokkelikorjaus on suoritettu muuraamalla harkko valesokkeliin. Harkkomuurausmenetelmässä on useita työvaiheita ja sen vuoksi se on kallis ja hidas toteuttaa. Talvella lumikuorma aiheuttaa myös notkahdusvaaran.

Uudella Lamoxin termotuotemenetelmällä yksi rakennusmies pystyy tekemään korjaustyön nopeasti ja 15 – 20 % edullisemmin. Termokenkämenetelmällä seinärakenteen lämmöneristyskyky paranee, koska harkko vaihtuu eristeeseen. Asennustyö lyhenee jopa 60 % harkkomuuraukseen verrattuna.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

homeongelmat korjausrakentaminen kosteusongelmat valesokkeli

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta