Nixi

Nixi-Kaluste on vuonna 1974 perustettu suomalainen perheyritys. Nurmolaisena kahden miehen puusepän verstaana aloittanut yhtiö on reilun kolmenkymmenen vuoden aikana kasvanut kotimaisen keittiövalmistuksen ja -suunnittelun edelläkävijäksi.

Nykyisin Nixi-keittiöt löytävät tiensä suomalaisiin koteihin 20 Nixi-myymälän voimin. Vuosien 2006 – 2008 laajennuksen ja uudistusten myötä Nurmon tehtaamme on yksi Pohjoismaiden nykyaikaisimmista keittiökalustetehtaista. Silti meillä työskentelee edelleen perinteiset taidot omaavia puuseppiä, jotka toteuttavat ammattitaidolla persoonallisimmatkin keittiöunelmat.

Nixi-keittiö on moderni ja yksilöllinen. Jatkuvan tuotekehityksen tuloksena uutuuksia syntyy vuosittain. Kotimainen suunnittelu sovittaa yhteen suomalaista makua ja keittiömaailman uusia tuulia. Nixi näyttää suuntaa: viimeksi esittelimme samettikeittiön – ensimmäisenä Suomessa.

Ratkaisumme ovat niin kestäviä ja toimivia, että seuraava sukupolvikin kiittelee keittiövalintaasi. Työn laatu näkyy useissa tärkeissä yksityiskohdissa, materiaalit ovat huolella valikoituja. Nixi-keittiökalusteet on toimitettu alusta lähtien osina: kuljetus on paitsi energiaystävällistä myös edullista ja turvallista. Kun valitset NIXI-keittiön, saat sijoituksellesi täyden vastineen ja keittiön, jota voit ylpeänä esitellä vielä vuosien kuluttua.

Vuodesta 2005 Nixi-Kalusteeseen on kuulunut myös kotimainen keittiövalmistaja AKA-Kaluste.

http://www.nixi.fi