UPO

UPO-kodinkoneet ovat jo vuosikymmeniä pitäneet paikkansa kodinkonemarkkinoiden huipulla. Kodinkoneita on valmistettu ja suunniteltu suomalaisiin koteihin jo yli 70 vuoden kokemuksella. UPO tietää, mitä suomalaiset kodinkoneiltaan toivovat. UPO onkin tutkitusti yksi Suomen myydyimmistä, tunnetuimmista ja luotetuimmista kodinkonemerkeistä vuodesta toiseen.

Upon juuret ovat puuseppä Aukusti Avoniuksen vuonna 1918 perustamassa Lahden Puuseppäverstaassa, joka myöhemmin nimettiin Asko Huonekaluksi. Vuonna 1938 perustettiin innovatiivisen perheyrityksen rinnalle Upo Metalli. Suurten sähköisten kodinkoneiden voittokulku alkoi 1950-luvulla, jolloin Upon Lahden tehtaillakin otettiin valmistukseen jääkaapit, pesukoneet, sähköliedet, sähkömankelit sekä pyykkilingot.
Tavoitteellinen tuotekehitys takaa, että Upon kodinkoneet ovat aikansa kestävimpien, turvallisimpien ja taloudellisimpien kodinkoneiden sarjassa myös jatkossa.

Upo-kodinkoneiden suosio perustuu kestävyyteen, turvallisuuteen, nykyaikaiseen muotoiluun ja hyvään hinta-laatusuhteeseen. Tutkimusten mukaan UPO on Suomen luotettavin, tunnetuin ja halutuin kodinkonemerkki. (Innolink Research Oy, 2010 ja Valitut Palat: Luotetuin merkki, 2002-2012).

http://www.upo.fi