Varmista pientalon paloturvallisuus

Talo

Tulisijapaloja syttyy eniten joulu- ja tammikuussa, kun pientaloja myös lämmitetään eniten. Kodin paloturvallisuus paranee, kun asunnon varustaa asianmukaisilla alkusammutusvälineillä eikä jätä avotulta vahtimatta.

Lämmön lisäksi takkatuli tuo koteihin ainutlaatuista tunnelmaa, mutta tulisijoihin liittyy aina myös tulipalon vaara. Tulisijapaloja syttyy eniten joulu- ja tammikuun aikana, kun omakoti- ja rivitaloja myös lämmitetään eniten.  Tulipalo voi syttyä esimerkiksi kipinästä, kekäleestä, tuhkasta tai kuumasta esineestä. Yleisin syy tulisijapalon syttymiseen on nokipalo.

– Parhaiten nokipaloja ehkäistään nuohoamisella. Tulisijat ja hormit on nuohottava asuintaloissa vuoden välein, mutta esimerkiksi kesämökeillä väliksi riittää kolme vuotta. Jos tulisijaa ei käytetä pitkään aikaan, se pitää nuohota ennen käyttöönottoa, Pelastuslaitoksen Osaamiskeskuksen rehtori Matti Waitinen kertoo.

Palo voi syttyä myös, jos tulisijaan on riittämätön suojaetäisyys tai tulisijassa tai hormissa on vaurio.

– Avotakoissa eduspelti pitää yltää suuaukosta 15 cm sivuille ja 60 cm eteenpäin, luukullisissa tulisijoissa riittää peltiä 10 cm sivuilla ja 40 cm edessä, Waitinen ohjeistaa.

Saunan kiukaan asentamisessa ja suojaetäisyyksissä on noudatettava valmistajien ohjeita. Waitinen muistuttaa, ettei kiukaan yläpuolella saa kuivattaa vaatteita eikä kiukaan tai muunkaan tulisijan lähellä saa säilyttää palavia materiaaleja, kuten polttopuita.

Varusta kotisi sammutusvälineillä – paloturvallisuus paranee

Vastuu paloturvallisuudesta on rakennuksen omistajalla ja haltijalla. Kodissa tulisi olla vähintään yksi palovaroitin 60 m²:ä kohti, tosin jokaiseen makuuhuoneeseen kannattaa hankkia oma varoitin. Varoittimen toimivuus pitää tarkistaa kerran kuussa.

Kodin paloturvallisuus paranee, kun asunnon varustaa erilaisilla alkusammutusvälineillä, kuten lähelle liettä sijoitettavalla sammutuspeitteellä. Lisäksi kannattaa hankkia nestesammuttin eli kalvovaahtosammuttin tai sankoruisku, jota ei tarvitse huoltaa.

Entä jos pahin tapahtuu ja tulipalo syttyy? Waitinen vinkkaa, että valaistu tai vähintään heijastettu osoitemerkintä nopeuttaa pelastusajoneuvojen saapumista perille. Kannattaa myös tarkistaa, että osoitemerkinnät ovat oikein.

Huolehdi myös poistumisturvallisuudesta: ovien ja ikkunoiden pitää aueta ja niiden edustojen on oltava tyhjiä. Järkevä harjoittelee tulipalotilanteessa toimimista etukäteen. Tärkeintä on poistua ulos mahdollisimman nopeasti.

kupu_collection

Palovaroitinkin voi olla sisustuselementti. Kuva: Jalo Helsinki

Tekniikalla turvaa keittiöön

Suomessa syttyy noin 1 000 liesipaloa joka vuosi. Induktioliesi on perinteisiä liesiä turvallisempi, koska se jäähtyy nopeasti ja sen virta katkeaa välittömästi, kun kattila tai pannu nostetaan pois keittoalueelta.

– Induktioliedet eivät ole vielä niin yleisiä, että liesipalot olisivat vähentyneet. Hyvänä esimerkkinä tekniikan tuomasta edusta on televisiopalojen vähentyminen merkittävästi taulutelevisioiden yleistymisen myötä, Waitinen sanoo.

Induktiolieden lisäksi keittiöön voidaan asentaa muitakin turvaa tuovia laitteita. Liesivahti huomaa päälle unohtuneen levyn ja katkaisee sähköt liedestä. On olemassa myös liesikupuja, joissa on sammutin. Esimerkiksi Safera-liesivahtiin saa sammuttimen, joka tehoaa myös rasvapaloihin. Rasvasuodattimen säännöllinen puhdistus vähentää paloriskiä.

SAFERA-Airis

Keittiön paloturvallisuus paranee liesivahdin avulla. Safera Airis -liesivahdin paristokäyttöinen anturiyksikkö kiinnitetään lieden yläpuolelle. Kuva: Safera

Älä jätä avotulta vahtimatta

– Avotulta ei saa jättää koskaan valvomatta, oli sitten kyse takasta, kynttilästä tai kiukaasta. Sammuta se, minkä sytytät, Waitinen muistuttaa.

Kynttilöiden lähellä ei saa olla palavia materiaaleja eikä niitä saa polttaa muovisten alustojen, kuten muovisten puutarhakalusteiden, päällä. Kynttilänjalan materiaali pitäisi olla metallia, lasia, posliinia tai kiveä.

Ulkotuliakin on valvottava. Esimerkiksi lasten ulkohaalarit syttyvät palamaan helposti, joten ulkotulet pitää asetella niin, ettei tuli pääse tarttumaan vaatteisiin. Polta ulkotulia palamattomassa astiassa tai asettele ne tukavasti lumihankeen, jotta tuuli ei kuljeta tulia vääriin paikkoihin. Lapsia ei saa jättää yksin avotulen kanssa.

Jotex_kynttilat

Polta kynttilöitä palamattomalla alustalla. Kuva: Jotex

 

Lisätietoja kodin paloturvallisuudesta saat Suomen palopäällystöliiton julkaisemasta Asukkaan turvallisuusoppaasta. Oppaan voi hankkia palopäällystöliiton verkkokaupasta >

Teksti: Elina Turunen, kuvat: valmistajat


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

alkusammutus induktio induktioliesi kodin turvallisuus paloturvallisuus palovaroitin sammutuspeite takka tulisija uuni

Ei liitettyjä avainsanoja.