Verotus 2015 – muista verotuksen tärkeät päivämäärät

Sisustus

Laita verotus kuntoon. Tutustu verohallinnon tärkeisiin päivämääriin.

Verotus etenee jälleen tänäkin vuonna kuin juna. Verohallinto saa tammi-helmikuun aikana vuosi-ilmoitukset vuodelta 2014 työnantajilta ja muilta ilmoittajilta. Henkilöasiakkaille postitettavien veroilmoitusten tiedot perustuvat näihin vuosi-ilmoituksiin.

Henkilöasiakkaiden esitäytetyt ilmoitukset postitetaan huhtikuun aikana ja mahdolliset muutokset ilmoitetaan toukokuussa. Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu kokonaisuudessaan lokakuun lopussa.

Verotus – tärkeät päivät

Tammikuu

  • 1.1.2015 voimaan astuvat verouudistukset
  • Verohallinnossa uusi Yritysverotusyksikkö aloittaa toimintansa: Verotarkastusyksikkö ja Yritysverotusyksikkö yhdistyvät organisaatiotasolla
  • Vuoden 2015 verokortit ovat saapuvat asiakkaille

Helmikuu

  • Vuoden 2015 verokortit voimaan 1.2.
  • Verovuoden 2013 jäännösveron 2. erän eräpäivä on 2.2.
  • Joulukuun 2014 rakentamisilmoitusten on oltava perillä.
  • 26.2. Verohallinto järjestää juhlaseminaarin Helsingissä

Maaliskuu

  • Kiinteistöverotuspäätökset postitetaan asiakkaille
  • Liikkeen- ja ammatinharjoittajat saavat esitäytetyn veroilmoituksen
  • Veroilmoitus verkossa -palvelu avautuu
  • Kiinteistöveroilmoitus verkossa -palvelu avautuu
  • Harmaan talouden selvitysyksikkö julkaisee uudet valvontatilastot

Huhtikuu

  • Henkilöasiakkaat saavat esitäytetyn veroilmoituksen

Toukokuu

  • Esitäytetyn veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä 7.5. tai 13.5.
Verotuspäätös - veronpalautus

Esimerkiksi verovuodelta 2013 jäännösveroja eli veronpalautuksia tuli maksettavaksi 3,3 miljoonalle henkilölle.

Heinäkuu

  • Verohallinnon tietojärjestelmien konesali siirretään 4.–8.7. Siirto aiheuttaa katkon Verohallinnon tietojärjestelmiin. Tämä häiritsee myös Verohallinnon asiakaspalvelua.
  • Verohallinto mukana SuomiAreena 2015 -tapahtumassa

Elokuu

  • Henkilöasiakkaiden verotuspäätösten postitus alkaa elokuun puolivälissä. Postitus jatkuu lokakuun lopulle asti.

Syyskuu

  • Kiinteistöveron 1. erän eräpäivä on 7.9.

Lokakuu

  • Vuoden 2014 verotus valmistuu

Marraskuu

  • 2.11. Vuoden 2014 verotustiedot tulevat julkisiksi ja nähtävillä verotoimistoissa
  • Kiinteistöveron 2. erän eräpäivä on 2.11.
  • Asiakkaita muistutetaan tarkistamaan tilinumeronsa veronpalautuksia varten
  • Harmaan talouden selvitysyksikön raportti Harmaa talous 2015 julkaistaan

Joulukuu

  • 1.12. Jäännösveron ensimmäisen erän maksupäivä. (Jäännösveron 2. erän eräpäivä on 2.2.2016)
  • 3.12. Veronpalautukset vuodelta 2014 maksetaan pankkitileille.

 

Lisätietoja:

Henkilöasiakkaiden tärkeät päivämäärät tarkemmin vero.fi:ssä.
Yritysten ja yhteisöjen tärkeät päivämäärät tarkemmin vero.fi:ssä.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

verohallinto veroilmoitus verotus

Ei liitettyjä avainsanoja.