20-luvun puurivitaloon remontoitiin upea koti perinteitä kunnioittaen

Talo
Idyllinen puutalokaunotar on sopuisa sekoitus uutta ja vanhaa. Kahden tyylikauden 20-luku näkyy niin pintamateriaaleissa kuin sisustuksessakin.

Keskellä kauneinta Oulua seisova, keltainen puutalo kantaa ylväänä satavuotiasta runkoaan. Talo henkii nostalgiaa, joka jättää varjoonsa ympärillä olevan kivikyläkorttelin.

Vuonna 1923 valmistuneen Opettajakerhon asunto-osuuskunnan 24 asunnon puurivitaloryhmä pääsi 2000-luvun alkupuolella purku-uhan alta kaupungin suojelukseen, jonka myötä Emilia ja Jari Rönkkö päätyivät ostamaan asunnon. – Halusimme kodin, jossa voi vaalia modernissa hengessä myös kulttuurihistoriallisia piirteitä. Ostimme kaksi vierekkäistä asuntoa, teimme reiän seinään ja remontoimme itsellemme 115 neliön suuruisen huoneiston, Emilia Rönkkö kertoo tyytyväisenä.

Vanhaa taloa ole järkevää muuttaa kaikilta ominaisuuksiltaan uutta vastaavaksi


Sisustuksessa uusi ja vanha kohtaavat.


Vanhat ja toimivat kaakeliuunit säilytettiin.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Arkkitehti Emilia Rönkkö tietää kokemuksesta, että sopivan kodin löytäminen on usein kompromissintekoa, jossa haaveet ja todellisuus joutuvat koetukselle. – Meille unelmiemme kohde merkitsi paljon työtä, mutta heittäydyimme hankkeeseen kuitenkin päättäväisin mielin. 1920-luvun talo tarjosi hyvän lähtökohdan tehdä kodista meidän näköisemme.

Vaikka ajatuksena oli kunnostaa vain välttämätön, niin kohde sai pariskunnan nostamaan esille myös kulttuurihistoriallisia perinteitä. – Lähdimme siitä, ettei vanhaa taloa ole järkevää muuttaa kaikilta ominaisuuksiltaan uutta vastaavaksi. Luonnollinen kuluminen saa näkyä, sillä siihenhän perustuu vanhan talon kauneus, Emilia kertoo.

Myös kahden huoneiston yhdistäminen sujui luontevasti. Reilun 60 neliön kaksiossa ei ollut Emilian mukaan välttämätöntä korjaustarvetta, vaikka värimaailma olikin pirteä sekoitus eri aikakausia. – 90-luvun kuosisen yksiön pinnat kaipasivat uudistusta. Myös kylpyhuone oli kurjassa kunnossa, joten se jouduttiin purkamaan alkutekijöihinsä.

Perinnetalon jokainen huone vaati lopulta jotain muutosta



Tylsästä valkoisesta wc:stä kehkeytyi venäjän sininen miestenhuone.

MAINOS
MAINOS LOPPUU


Kaunis tassuamme tuo ylellisyyttä kylpyhuoneeseen.

Vaikka alkumetreillä korjaustarpeet tuntuivat pieniltä, niin varsin pian pariskunta huomasi jokaisen huoneen vaativan jotain muutosta. Kaksion keittiö muutettiin kodinhoitohuoneeksi, entisestä olohuoneesta tehtiin makuuhuone ja makuuhuoneesta vastaavasti 60-lukua henkivä työhuone.

Yksiön eteiseen tehtiin vierastilaksi niin sanottu ”anoppiparvi”, ja pariskunta päätyi rakentamaan myös kaksi vessaa suihkutiloineen. Yksiön sali jäi pintamateriaalimuutoksia lukuun ottamatta lähes täysin alkuperäiseen asuunsa. – Sen sijaan keittiöstä tulikin kohteen haastavin osuus. Halusimme toimivan, mutta samalla talon henkeen sopivan kokonaisuuden. Yhdistelimme rohkeasti uutta ja vanhaa. Lopputuloksena saimme raikkaan kokonaisuuden, jonka erityinen ylpeyden aihe on alkuperäinen puuliesi, Emilia summaa tyytyväisenä.

Apuna oli myös perinnerakentamiseen erikoistunut kirvesmies


Vieraille tehtiin nukkumasoppi anoppiparvelle.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Emilia ja Jari ovat ylpeitä siitä, ettei vuonna 2005 alkanut projekti venynyt elämänmittaiseksi. Suunnittelussa auttoivat molempien määrätietoinen innostus sekä Emilian arkkitehtuurillinen näkemys.

Pariskunnan apuna oli myös perinnerakentamiseen erikoistunut kirvesmies. – Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että pystyimme säilyttämään kotimme hyvin pitkälle alkuperäisessä asussaan. Esimerkiksi toimivat kaakeliuunit, ikkunat, pinkopahvikatot ja lankkulattiat ovat listoituksia myöten alkuperäisiä.

Vaikka viehättävän lopputuloksen saamiseksi on jouduttu käyttämään muutama rulla ostotapettiakin, niin valtaosa huoneiston yksityiskohdista on kuitenkin joko perittyä, löydettyä tai lahjaksi saatua. – Kirpputorit ja vanhan tavaran aarreaitat ovat tulleet todella tutuiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asumme museossa. Jokainen esine, kippo, kuppi tai huonekalu on tarkkaan harkittu. Tavoitteena on ollut tyylikäs, talon henkeä kunnioittava, mutta samalla myös elämää kestävä sisustus, Emilia muotoilee.

Puurivitalon erikoisuudet:

  • Sekoitus kahta eri tyylikautta
  • 20-luvun sisustus
  • Alkuperäinen, Arabian funkkistakka
  • Anoppiparvi
  • Lattialankuista tehty pöytä
  • Paperitapetit
  • Pinkopahvikatto
  • 100-vuotiaat lankkulattiat
  • Valurautatasoinen puuliesi
  • Venäjänsininen vessa isännälle
  • Pinkki vessa emännälle

MAINOS
MAINOS LOPPUU