Akkuruohonleikkuri leikkaa nurmikon helposti – vinkkejä valintaan

Piha

Akkuvoimalla toimivat ruohonleikkurit ja robottiruohonleikkurit tekevät pihan hoidosta vaivatonta ja kevyttä. Muuhun vapaa-ajan tekemiseen tai ihan vaan rentoutumiseen jää enemmän aikaa. Lue alta vinkkejä sopivan akkuleikkurin valintaan.

Akkuruohonleikkuri on miellyttävän hiljainen ja hajuton. Sitä on mukava käännellä ja turvallinen käsitellä. Keveytensä ansiosta se sopii myös naisten ja iäkkäämpien ihmisten ruohonleikkuriksi. 

Akkuruohonleikkurit ovat kehittyneet viime vuosina paljon. Niillä pystyy leikkaamaan isojakin nurmikkoalueita, eivätkä useimmat akkuleikkurit enää häviä suorituskyvyssä polttomoottorileikkureille. Kapasiteetin voi varmistaa hankkimalla useamman akun. Joissakin ruohonleikkureissa tulee mukana neljäkin akkua, jotka mahtuvat yhtä aikaa leikkurin kyytiin. 

Jos haluaa vieläkin helpompaa pihanhoitoa, kannattaa sijoittaa akkukäyttöiseen robottiruohonleikkuriin. Sen leikkuuasetukset voi ohjelmoida leikkurin paneelista tai älypuhelimesta, minkä jälkeen voi itse vain nauttia kesästä ja vapaa-ajasta.

Akkuruohonleikkuri ajaa vaivatta ison nurmikon, mutta suoriutuu myös tarkkuutta vaativista kohdista. Isot pyörät kulkevat hyvin, eivätkä jätä jälkiä nurmeen.

Ketterä ja kestävä testivoittaja

Einhell Power X-Change -akkuruohonleikkureissa on pitkä toiminta-aika, joten yhdellä akkujen latauksella saa leikattua ison nurmikon. Tämä johtuu siitä, että älykäs akku ohjaa moottorin kierroksia sen mukaan, kuinka pitkää tai märkää leikattava nurmi on. Jos moottori pärjää pienellä kierrosluvulla, akkua säästyy ja leikkuri saa lisää toiminta-aikaa.

Einhell Power X-Change -akkuruohonleikkuri GE-CM 43 Li M voitti viime vuonna arvovaltaisen saksalaisen Test.de-lehden akkuruohonleikkuritestin. Sama laite sijoittui TM Rakennusmaailman testissä jaetulle ensimmäiselle sijalle toissa vuonna ja keräsi testikäyttäjiltä pelkkiä kiitettäviä arvosanoja.

Katso video Einhell Power X-Change -akkuruohonleikkurista:

Isolle tai pienelle pihalle

Einhell Power X-Change -akkuruohonleikkuri GE-CM 36/47 S HW Li sopii etenkin isolle pihalle. Sen takavedon nopeutta voi säätää portaattomasti, mikä helpottaa epätasaisen nurmen ajoa. 

Leikkurin mukana tulee neljä 18 V/4 Ah -akkua ja kaksi tuplalaturia. Kaikki neljä akkua mahtuvat yhtä aikaa ruohonleikkuriin, joten siinä riittää virtaa 700 neliömetrin nurmikon leikkaamiseen ilman latausta. Jos käytetään neljää 18 V/5,2 Ah Plus -akkua, leikkuri urakoi jopa 1 200 neliömetrin alueen kerralla. Kaikkien Einhell Power X-Change -ruohonleikkureiden akut ja laturit sopivat myös muihin saman tuoteperheen akkukoneisiin.

Pienen pihan leikkuriksi riittää Einhell GE-CM 18/30 Li -akkuruohonleikkuri, jossa on yksi 18 V/3 Ah PXC -litiumioniakku. Hiiliharjattoman moottorin avulla se leikkaa ruohoa 30 senttimetrin leveydeltä tehokkaasti ja kerää isoveljensä lailla leikkuujätteet kätevästi talteen. Vain alle yhdeksän kiloa painavassa leikkurissa on taittuva ohjaustanko ja kantokahva, joten se on helppo viedä pieneenkin varastoon.

 

↑Akkuruohonleikkuriin on helppo vaihtaa akkuja, koska ne sijaitsevat laitteen yläosassa ihan käden ulottuvilla.

Vai sittenkin kännykällä ohjattava robottiruohonleikkuri?

Robottiruohonleikkurit ovat entistä suositumpia – myös kotikäytössä. Suosio ei ole mikään ihme, sillä robottileikkurilla syntyy siisti piha ilman, että tarvitse itse hikoilla.
Einhellin uusinta uutta on Freelexo-robottiruohonleikkuri, jota voi ohjata esimerkiksi älypuhelimella kotisohvalta tai riippukeinusta.

Freelexo-robottiruohonleikkuri sopii monimuotoisille pihoille ja rinteisiin, joiden jyrkkyys on jopa 35 prosenttia, eli korkeuseroa on metrin matkalla on 35 senttiä. Freelexossa on hälytysääni ja PIN-koodi varkauksien varalta. Se huomaa myös sateen, jonka sattuessa laite osaa palata takaisin telakkaansa. Muutenkin Freelexo-robottiruohonleikkuri ymmärtää mennä latautumaan automaattisesti. Robottiruohonleikkuri on helppo asentaa itse, ja apuna voi käyttää valmistajan asennusvideoita.

Erityistä Freelexo-robottiruohonleikkureissa on kuitenkin akku. Freelexo saa energiansa Einhellin Power X-Change -akkujärjestelmän akusta, ja koska Einhellin PXC-akkuja on monia eri tehoja, yksi ja sama leikkuri mukautuu helposti monen kokoiseen pihaan. Suomesta saa tänä vuonna kaksi Freelexo-mallia: Einhell Freelexo Kit 600 ja Freelexo+.

↑Kun robottiruohonleikkuri huolehtii nurmikon leikkauksesta, aikaa jää vaikka riippukeinussa loikoiluun.

 

Katso video Freelexo-robottiruohonleikkurista:

Robottileikkuri monen kokoisille pihoille

Einhell Freelexo Kit 600 on vakuuttavan suorituskykyinen robottileikkuri, jonka mukana tulevat kaikki tarvikkeet 600 neliön leikkuualueen perustamiseen. Myös isomman nurmikon leikkuu sujuu, jos valmispakettia täydentää tehokkaammalla akulla ja lisätarvikkeilla. Leikkuria voi ohjata Freelexo-sovelluksen kautta älypuhelimella mutta myös laitteen käyttöpaneelista.

Einhell Freelexo+ -robottileikkurin varustukseen kuuluu leikkuri ja lataustelakka. Lisätarvikkeet ostaja hankkii erikseen leikattavan nurmikon koon mukaan. Akun tehon ja lankasarjan mukaan Freelexo+ soveltuu 500–1 200 neliömetrin nurmikoille.    

 

   

↑Einhell Freelexo Kit 600 -robottileikkurin varustus on suunniteltu 600 neliön nurmikon leikkaamiseen.

 

Freelexo+-robottiruohonleikkurin voi ohjelmoida kännykästä sovelluksella tai laitteen näytöstä.

Monta Einhell-konetta, samat akut

Einhell Power X-Change -tuoteperheen akkukoneet ovat tehokkaita laitteita, joilla saa hoidettua pihaa ja puutarhaa ilman häiritseviä sähköjohtoja tai polttomoottorikoneiden melua ja käryä.

Tuoteperheeseen kuuluu akkuruohonleikkureiden ja robottiruohonleikkureiden lisäksi nykyään jo yli 160 konetta, muun muassa muita akkukoneita pihan ja puutarhan hoitoon, akkuimureita, autotarvikkeita sekä työkaluja rakentamiseen ja remontointiin.

Tuoteperheessä on 18 V -koneiden lisäksi monia tehokkaampia 36 V -akkukoneita. Ainutlaatuisen Einhellin Power X-Change -akkujärjestelmän ansiosta 36 V -koneet käyttävät samaa 18 V -akkua, mutta niitä laitetaan laitteeseen kaksi kerralla. Einhellin PXC-järjestelmä on siis aidosti yhden akun järjestelmä.

↑Einhell Power X-Change -tuoteperheen akkukoneisiin kuuluu akkuruohonleikkureiden ja robottiruohonleikkureiden lisäksi yli 160 konetta.

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

akkukäyttöinen ruohonleikkuri akkuleikkuri akkuruohonleikkuri akkuruohonleikkurit akkutyökalut Einhell Einhell Power X-Change nurmikon leikkaaminen nurmikon leikkuu nurmikonhoito pihan hoito puutarhanhoito robottileikkurit robottiruohonleikkuri ruohon leikkaaminen ruohonleikkaus ruohonleikkurin valinta

Julkaisuun liitetty yritys

https://www.harju.fi/

Einhell on saksalainen johtava modernien työkalujen ja puutarhakoneiden valmistaja. Einhell on viime vuosina kehittänyt innovatiivista Power X-Change -akkujärjestelmää ja on edelläkävijä akkukäyttöisissä työkaluissa ja puutarhalaitteissa. Tuotteiden kestävyys, suorituskyky ja turvallisuus sekä kuluttajien inspiroiminen tee se itse -projekteihin tuotteiden houkuttelevalla hinta-laatu-suhteella ja johdottomalla vapaudella ovat Einhellille tärkeitä tavoitteita. Einhell-tuotteiden maahantuoja Suomessa on Kauppahuone Harju Oy.

Kauppahuone Harju Oy on vuonna 1979 perustettu tamperelainen teknisen alan tukkuliike ja maahantuoja, jonka laajasta valikoimasta löytyy työkaluja, koneita ja tarvikkeita kotiin, puutarhaan ja vapaa-ajan harrastuksiin. Harjun tuotteita myyvät muun muassa marketit, tavaratalot, rautakaupat, halpahallit, verkkokaupat sekä auto- ja varaosaliikkeet.

Lue lisää: Kauppahuone Harju Oy