Akustiikkalevy vaimentaa ääntä ja vähentää kaikua. Akustiikkalevyjä tarvitaan mahdollisesti, kun tilassa on laajoja kovia pintoja, kuten isoja lattialaattoja, lattiasta kattoon ulottuvia ikkunoita ja sileitä seinä- ja kattopintoja.
Kovista pinnoista ääniaallot poukkoilevat ympäri huonetta aiheuttaen häiritsevää kaikua ja onton tunnelman. Etenkin, jos kodista puuttuvat verhot ja matot, akustiikkalevyistä on paljon hyötyä rauhallisen äänitunnelman luomisessa.
Akustiikkalevy rauhoittaa tilan, eikä edes iso porukka samassa huoneessa tee äänimaailmasta rauhatonta. Jos taas huoneesta puuttuu ääntä imevä materiaali, ympäriinsä sinkoilevat äänet myös yhdistyvät puuroksi.
Akustinen seinäpaneeli on helppo tapa parahtaa akustiikkaa. (Kuva: K-rauta, myös avauskuva)
Pehmeät pinnat, kuten sohva, matot ja verhot, imevät ääniaallot itseensä. Myös kirjoja täynnä oleva kirjahylly vaimentaa kaikua.
MAINOSAkustiikkalevy toimii samalla tavalla eli imee ääniaallot itseensä ja pysäyttää äänen. Joku jopa käyttää ilmaisua, että akustiikkalevy tappaa äänen.
Akustiikkalevyn perusrakenne on sellainen, että avoin pinta päästää ääniaallot levyn sisään ja huokoinen ydin vaimentaa – ikään kuin vangitsee – äänen.
Jotain ääntä vaimentavaa materiaalia, kuten mattoja, pehmeitä huonekaluja tai akustiikkalevyjä, saisi olla 30–60 prosenttia kaikista huoneen pinnoista.
Pienet kuusikulmaiset akustiikkakennot on tehty selluvillasta ja sementistä. Akustiikkalevy voi olla hieno mahdollisuus tuoda sisutukseen ja värimaailmaan jotain uutta
Akustiikkalevyt ovat olleet perinteisesti suurien toimistotilojen ratkaisuita ja kodeissa harvinaisempia. Nykyään suositaan suuria korkeita olohuoneita ja avokeittiöitä niiden yhteydessä, jolloin ääntä vaimentava levy voi olla yhtä tarpeellinen kuin konttorissa. Myös matot, verhot ja ryijyt ovat harvinaisempia, jos tavoitellaan pelkistettyä ja skandinaavista sisustustyyliä.
MAINOSKotiteatteri tai musiikin kuunteluun tarkoitettu huone kaipaa yleensä akustiikkalevyjä, koska ääntä tuotetaan paljon. Jos huoneessa on monta kaiutinta, molemmat sivuseinät ja takaseinä kannattaa peittää kaiuttimien korkeudelta kokonaan akustiikkalevyillä. Myös kattoon kannattaa kiinnittää levyä kuuntelijan ja kaiuttimien väliselle alueelle.
Kun muuttaa uuteen kotiin, kannattaa rauhassa tutkia äänimaailmaa ennen akustiikkalevyjen hankkimista ja asentamista. Aina niitä ei välttämättä edes tarvita isoonkaan tilaan, sillä esimerkiksi suuri pehmeä sohva olohuoneessa imee ääntä tehokkaammin kuin akustiikkalevyt.
Akustiikkalevyn voi kiinnittää yhtä lailla seinään kuin kattoonkin, ja etenkin musiikkihuoneissa niitä tarvitaankin myös kattoon. Myös isossa ja korkeassa salissa katon akustiikkalevyt voivat olla hyödyllisiä.
Akustiikkalevyjen määrä ja sijoittelu vaihtelee tilan käytön ja koon mutta myös rakennusmateriaalin mukaan. Puurunkoinen rakennus ei kaiu yhtä paljon kuin kivi- tai betonirakenteinen talo.
MAINOSAkustiikkalevy kiinnitetään valmistajan ohjeiden mukaan joko liimalla, teipillä tai ruuveilla. Kiinnityskohdat kannattaa suunnitella huolellisesti etukäteen, mutta sen jälkeen asennus ei ole hankalaa. Sijoittelussa otetaan huomioon sekä ulkonäkö että akustiikan vaatimukset.
Akustiikkalevy rauhoittaa makuuhuoneen äänimaailmaa ja myös kohentaa tilan ulkonäköä tekemällä siitä ryhdikkään. (Kuva: K-rauta)
Levyjä on hyvin erinäköisiä ja erilaisista materiaaleista tehtyjä. Ääntä imevä huokoinen ydin tehdään usein esimerkiksi mineraalivillasta tai lasikuidusta.
Mitä akustiikkalevyt maksavat? Halvimmat akustiikkalevyt maksavat noin 20 euroa neliöltä, mutta erikoiset muodot, värit ja muut ominaisuudet vaikuttavat hintaan. Kalliimmassa päässä akustiikkalevyt maksavat useita satoja euroa neliömetriltä.
Betoniseinä on kova ja voi kaikua, joten akustiikkalevyt auttavat miellyttävän äänitilan luomisessa. Akustiikkalevyt vaikuttavat myös tilan ulkonäköön.
Akustiikkalevy on yleensä aina näkyvillä, joten sen ulkonäköön kannattaa uhrata pohdintaa. Jos valitsee seinän tai katon värisen levyn, esimerkiksi valkoisen, lopputulos on varmasti neutraali eikä levy pistä silmään.
MAINOSToisaalta akustiikkalevy voi olla hieno mahdollisuus tuoda sisutukseen ja värimaailmaan jotain uutta, eikä vain äänimaailmaan. Akustiikkataulu on taiteen ja käytännöllisyyden yhdistelmä, koska sen pinnasta saa yksilöllisen maalauksella tai valokuvalla.
Entä voiko akustiikkalevyä maalata? Kyllä, on olemassa akustiikkalevyjä, joita voi maalata esimerkiksi vesiohenteisilla sisämaaleilla. Asia kannattaa aina tarkistaa valmistajalta ennen maalaamista, sillä maalaaminen voi muuttaa levyn akustisia ominaisuuksia.
Lähteet: wikipedia.fi, vaimee.fi, k-rauta.fi, ideaali.fi, teeitse.com, turunsanomat.fi
Kuvat: iStock ja K-rauta