Allaskalvolla voi toteuttaa yksilöllisen kokoisen ja muotoisen altaan. Erityisesti suuriin altaisiin on suositeltavaa käyttää allaskalvoa. Saatavilla on mittojen mukaisia mutta myös ilman kokorajoituksia olevia allaskalvoja.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Eläin- ja kasviystävällisessä altaassa on eri tasoja: rannassa tulee olla tasainen vyöhyke, jotta esim. siilit pääsisivät myös pois vedestä. Seuraavaksi tulee matalan veden vyöhyke, sitten vyöhyke kasveille ja lopuksi syvän veden vyöhyke keskellä allasta.
Allaskalvon tarve on laskettavissa seuraavasti:
Aseta naru allaskuoppaan siten, että se seuraa tarkalleen kuopan muotoja. Mittaa näin suurin leveys ja suurin pituus. Lisää saatuihin mittoihin 1 m reunavaroiksi. Jos haluat etukäteisarvion kalvon tarpeesta, kauppiaasi varmasti neuvoo mielellään.
1. Kun altaan paikka ja muoto on päätetty, on toteuttamisen aika. Merkitse altaan ulkoreunat narun tai vesiletkun avulla, myös keppejä voit käyttää. Samalla tavalla voit merkitä myös eri vyöhykkeet.
MAINOS
Reuna-alueiden tasaaminen
2. Nyt alat saada kokonaiskuvaa altaastasi ja tässä vaiheessa on vielä mahdollisuus tehdä suunnitelmaan muutoksia. On tärkeää, että altaan reuna-alue on todellakin vaakasuorassa (käytä vatupassia).

Kuopan päällystäminen
3. Merkitse lopullinen muoto kohtisuorilla lapion jäljillä. Kaiva allaskuoppa portaittain syveneväksi. Allaskuoppa päällystetään hiekalla tai allassubstraatilla, varaudu kuopan syvyydessä tähän.
MAINOS
Suojakankaan ja allaskalvon asennus
4. Seuraava vaihe on poistaa kaikki terävät kivet ja juurakot, jotka voivat vahingoittaa allaskalvoa. Pohja peitetään hienolla hiekalla, lisäksi suosittelemme suojakankaan käyttöä. Hyvä suojakangas on valmistettu erittäin lujasta ja maatumattomasta synteettisestä materiaalista.

Esitäyttö ja tiivistys
5. Levitä allaskalvo koko altaan alueelle. Sen tulisi ulottua 30-50 cm reunojen yli. Täytä allaskuopasta noin 1/4 vedellä ja anna kalvon asettua muutaman tunnin ajan paikoilleen.
MAINOS

Valmis allas
6. Varusteltuasi altaan voit nauttia huoletta puutarhasi uudesta ilmeestä.
Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Ogashi Oy:n asiantuntijoiden kanssa.
Lisätietoja: www.ogashi.fi
MAINOS