Uudet energiatehokkuusvaatimukset näkyvät kuluttajalle tutusta energiamerkinnästä. Käytännössä energiatehokkuusluokka kiristyy yhden pykälän verran. EU-maissa yhtenäinen energiamerkintä antaa luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa kotitalouslaitteiden energiankulutuksesta. Tiedot perustuvat valmistajien standardin mukaisesti mittaamiin tuloksiin.
Astianpesukone:
Leveys yli 45 cm, energiatehokkuusluokka vähintään A+
Leveys alle 45 cm, energiatehokkuusluokka A
MAINOSPyykinpesukone:
– Se, kuinka paljon uudet laitteet säästävät kotona energiaa, riippuu lopulta käyttötavoista. Nähtäväksi jää, onko kuluttajilla esimerkiksi 20 asteen pyykinpesuohjelmalle käyttöä niin, että pyykin pesutuloksesta ei joudu tinkimään, asiantuntija Päivi Suur-Uski Motiva Oy:stä sanoo.
Uutta laitetta hankkiessa kannattaa vertailla energiatehokkuuden lisäksi myös eri mallien ominaisuuksia, ja ostaa omia käyttötarpeita vastaava, sopivan kokoinen laite.
MAINOSKodin laitteiden ja valaistuksen sähkönkäyttö ei ole viime vuosina kasvanut, vaikka viihde-elektroniikkaa ja muita sähkölaitteita hankitaan ja käytetään yhä enemmän. Lisääntynyttä käyttöä kompensoivat kotitalouslaitteiden aiempaa parempi energiatehokkuus.
Lisätietoa internetissä:
Vaikuta hankinnoilla, hanki harkitusti kodin laitteita: http://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/vaikuta_hankinnoilla
Ostajan opas: http://www.motiva.fi/ostajanopas
MAINOSTopten-Suomi: Markkinoiden energiatehokkaimmat laitteet ja tuotteet http://www.topten-suomi.fi/
Kotitalouksien sähkönkäyttötutkimus: http://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/mihin_energiaa_kuluu/sahkonkulutus
MAINOS