Astiankuivauskaappeja käytetään Suomen lisäksi lähinnä Ruotsissa ja Italiassa. Kuva Työtehoseura
Lähes jokaiseen suomalaiseen keittiöön kuuluva astiankuivauskaappi kehitettiin Työtehoseurassa osastopäällikkö Maiju Gebhardin (1896-1986) johdolla vuosina 1944-45.
Esikuvana Ruotsissa kotitalousopettajaksi opiskelleella Gebhardilla oli ruotsalainen, tiskipöydällä pidettävä puinen valutusteline. Hän huomasi, että perheenäidit kuitenkin kuivasivat astiat pyyhkeillä ja nostivat ne telineestä kaappeihin.
Gebhard keksi sijoittaa kuivatusritilät kaappiin ja asentaa kaappeihin ovet astioiden suojaksi. Hän perusteli innovaatiotaan laskelmalla, jonka mukaan perheenemäntä käytti tiskaamiseen ja astioiden kuivaamiseen lähes 30 000 tuntia elämästään.
MAINOS
Kuva Puustelli
Kotitaloustyön arvostusta alettiin 1940-luvun sotavuosien jälkeen nostaa ja työtehoa kasvattaa turhia askareita karsimalla. Kotitaloustyön järkiperäistämisen etujoukoissa kulki Työtehoseura, joka oli jo 1920-luvulta lähtien pyrkinyt rationalisoimaan kotityötä. Seura valmisti astiankuivauskaappeja ensin pieninä sarjoina omassa työpajassaan. Enso-Gutzeit aloitti puuritiläisen astiankuivauskaapin teollisen valmistamisen vuonna 1948, minkä jälkeen kaappi levisi nopeasti suomalaiskoteihin.
Vuodesta 1954 ritilät valmistettiin helpommin puhtaana pidettävästä muovipäällystetystä teräslangasta, ja ne voitiin myös irrottaa kaapista. Astiankuivauskaappien mitat yhtenäistettiin vuonna 1982 keittiökalusteiden standardisoinnin myötä.
Keksintösäätiö on nimennyt astiankuivauskaapin yhdeksi viime vuosituhannen merkittävimmistä suomalaisista keksinnöistä. Astianpesukoneetkaan eivät ole sitä syrjäyttäneet.
