Aurinkosähkö kiinnostaa nyt monia. Mitä sen hankinnassa kannattaa ottaa huomioon?
– Aurinkosähköjärjestelmän hankinta kannattaa aloittaa miettimällä, osuuko kodin aurinkosähkön tuotanto ja kulutus samaan ajankohtaan ja onko sähkölle käyttöä myös valoisaan vuodenaikaan ja vuorokauden valoisilla tunneilla, kehottaa Motivan energiatehokkuuden asiantuntija Veli-Matti Virtanen.
Sähkönkäyttöä voi ohjata aurinkosähkön tunneille esimerkiksi kotiautomaation tai muun kulutuksenohjauksen avulla.
Aurinkopaneelit voi asentaa varjottomalle katolle, seinälle tai maa-asennuksena telineisiin.
Paneelit asennetaan katon lappeen mukaisesti etelän, lännen tai idän suuntaan – tai mahdollisuuksien mukaan useammallekin lappeelle, jolloin tuottoa saadaan tasaisemmin pitkin päivää.
Kattoasennuksessa ennen hankintaa on järkevää tarkistaa katon kunto, ja tarvittaessa uusia katto ennen paneeleiden asennusta.
On hyvä ottaa ajoissa yhteys kunnan rakennusvalvontaan ja kysyä, tarvitaanko paneeleille toimenpidelupa. Verkkoon liitettävä aurinkosähköjärjestelmä vaatii liittymisluvan omalta sähköverkkoyhtiöltä ja lisäksi on sovittava ylijäämäsähkön myynnistä sähköyhtiön kanssa
Aurinkopaneeleiden käyttöikä on noin 30 vuotta. Järkevästi tehty aurinkosähköinvestointi voi maksaa itsensä takaisin jopa kolme kertaa käyttöiän aikana.
– Taloudellisesti varminta on hankkia aurinkopaneeleita sen verran, että suurin osa tuotosta käytetään itse, Veli-Matti Virtanen huomauttaa.
Mitoituksessa voi varautua sähkönkäytön lisääntymiseen, jos suunnitelmissa on esimerkiksi hankkia sähköauto. Tarkin mitoitus saadaan tuntikohtaisen sähkönkulutuksen pohjalta.
Ylijäämäsähkön myynnistä verkkoon saa korvauksen, mutta myynnin tuoton ennakointi tulevaisuudessa on vaikeaa.
Esimerkiksi sähkön hinnan kehittyminen sekä pientuottajan itse ostosähköstä maksama hinta vaikuttavat ylijäämäsähkön myynnin kannattavuuteen.
Avaimet käteen -aurinkosähkötoimitus on vaivattomin ja turvallinen. Urakasta sovitaan kirjallisesti yrityksen kanssa, ja se vastaa järjestelmän kokonaistoimituksesta asennuksineen.
– Järjestelmiä myyvien yrityksen taustojen selvittäminen ja referensseihin tutustuminen on vaivan väärti. Kysy suosituksia ja naapureiden kokemuksia, äläkä hätiköi hankinnan kanssa, vaan kilpailuta samanaikaisesti useampia yrityksiä, Virtanen opastaa.
Hyödynnä hankinnassa Motivan Aurinkosähköä kotiin -kampanjan verkkopalvelua ja tarjouspyyntölomaketta, jolloin saat varmemmin keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.
Motiva Oy:n ylläpitämä valtakunnallinen kuluttajien energianeuvonta tarjoaa maksutonta ja puolueetonta tietoa kotitalouksille siitä, millaista on energiaa, ympäristöä ja ilmastoa säästävä arki kotona. Ota yhteyttä sähköpostilla kuluttajaneuvonta@motiva.fi ja tutustu sivuihimme www.motiva.fi/koti_ja_asuminen.
Teksti ja kuvat: Motiva Oy