Erilaisia joulukuusen hankintatapoja

Yleinen

Olen elämäni aikana hankkinut joulukuusen tai -kuusia monia kymmeniä kertoja. Lapsuuteni korpimaisemissa Neuvostoliiton rajan läheisyydessä ei läheskään kaikissa kodeissa ollut joulukuusta. Aina kuusi ei mahtunut millään pieneen mökkiin. Toiset taas säästivät siten, etteivät raaskineet kaataa kuusta.

Sain kerran kummitädiltäni joulukortin, jossa oli kuva kauniisti koristellusta joulukuusesta. Silloin minussa heräsi kuusenhankintavimma. Lähdin kiertelemään pellonreunoja ja löysin mielestäni ihan näyttävän näköisen kuusen. Noudin liiteristä kassaran ja aloitin hakkaamisen. Olin silloin ehkä viisivuotias eikä se kassara hevillä minua totellut. Terä osui aina hakatessani eri paikkaan. Aikaa kului tuntikaupalla eikä kuusessa näkynyt vielä minkäänlaisia kaatumisen merkkejä. Tuli ilta ja vein kassaran yöksi liiteriin. Jatkoin nirhaamista seuraavana päivänä. Tapahtui ihme ja kuusi oli hakattu poikki. Sen tyvi tosin oli kuin petolinnun pyrstö, mutta muuten kuusi minusta vaikutti melkein yhtä kauniilta kuin saamassani kortissa.

Raahasin kuusen rappusten pieleen odottamaan jouluaattoa. Siihen aikaan lapset eivät ottaneet kantaa, eikä heiltä asioita kyselty. Ei minun kuustani kelpuutettu sisälle. Tosin aattona ilmestyi tupaan pieni kuusi, joka naulattiin latvasta katto-orteen.

Seuraava merkittävä kuusen hankinta tapahtui vaimoni kanssa yhdessä, kun olimme äskettäin menneet naimisiin. Asuimme Pakilassa Helsingissä ja kävelimme aatonaattona kuusikauppiaan luo torille. Harmiksemme jäljellä oli vain kaksi kuusta. Toinen oli kuin jyrän alle jäänyt ja toisesta oli latva poikki. Ostimme sen latvapoikkinaisen ja saimme sen tingityksi kolmeen markkaan. Kannoimme sitä yhdessä. Vaimo latvasta, minä tyvestä ja se tuntui jouluisen autuaalta.

Laiton kaataja apumiehenä

Kului vuosia ja vuokra-asuntomarkkinat heittelivät meidät asumaan Furuvik´iin, joka sijaitsee Helsingissä meren rannalla Santahaminaa vastapäätä. Tulin kerran illalla myöhään töistä. Polku kulki suurehkon kuusimetsikön halki ja huomasin jonkun juuri hakkaavan kuusta tien varresta. Hakattuaan kuusen hän lähti sitä kantamaan pois. Pysähdyin ja huusin: kuusivaras! Kuusi jäi tien varteen ja mies juoksi lumiseen metsään. Katselin kuusta siinä polun varrella muutamia päiviä. Kävin sen sitten jouluaattona noutamassa meille joulukuuseksi.

Muutamia vuosia sitten odotimme Joulua mökillä kaikkien lapsenlapsiemme neljän tytön kanssa ikävuosiltaan kolmen ja kymmenen välillä. Menimme yhdessä kuusimetsään ja lapset saivat valita. Kahlasimme pitkiä matkoja, ennen kuin sopivat kaksi kuusta löytyivät. Minun ei tarvinnut kantaa kuusia, sen hoitivat tytöt. Pienin kolmivuotias ei kuitenkaan jaksanut ja minä kannoin hänet. Tuntui todellisen jouluiselta kuusenhankintaretkeltä.

Kymmeniä kertoja olemme kuljettaneet kuusia satojen kilometrin päästä omasta metsästä. Silloin kun teillä ei vielä ollut suolaa ne kulkivat auton kattotelineellä. Myöhemmin teiden muuttuessa loskaisiksi opimme taivuttamaan kuuset normaalin henkilöauton takakonttiin. Suojasäällä sinne taipui pari kolme pari metristä kuusta ilman vaurioita. Nyt meidän kotikuuseksi riittää sellainen pieni keinopuun nysä, joka on rakennettu valokuitukaapeleista ja siksi se vaihtaa värejään sähkön avulla. Nykyisin joulun vietämme yleensä mökillä, jonne kaadamme kuusen omalta tontilta.

Meillä vanhoilla ihmisillä tahtoo olla taipumus romantisoida menneitä aikoja. Usein kuulee puhuttavan, että niin oli ennen, mutta ei enää nyt. Vaihteeksi pitäisi kuitenkin ajatella, että onneksi on nyt kaikki hyvin, mutta ei ollut aina ennen.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

joulukuusi

Kommentoi blogikirjoitusta:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*