Elokuussa varaudutaan alkavaan syksyyn

Piha

Elokuun viimeinen viikko ja hellelukemia mitattaan monin paikoin. Onneksi se on vain hyväksi ja kun sadettakin tuli, niin luonto ja kukkapenkit kiittää.

Täällä puutarhalla onkin ollut koko viikon iloinen sutina käynnissä, kun syyskuvaston tuotteista on otettu varauksia vastaan ja valmisteltu tilauksia. Käytännössä näyttää siltä, että perennat ja marjataimet alkavat olla valmiita uusiin koteihin kahden-kolmen viikon päästä. Toki kaikki sipulikukat myös, vaikka niiden istuttamisiin ei kannata vielä ryhtyäkään, vaan vasta sitten kun maa on kunnolla viilennyt alle +10-asteen.

Taistelu myyrää vastaan päättynyt – voitto kotiin

Nyt sen uskallan ääneen sanoa, että kyllä minä tämän taistelun myyrää vastaan voitin. Nuo karkottimet osoittivat taas kerran tehonsa! Vaikka pari viikkoa myyrä jaksoikin niitä vastaan taistella, niin nyt ei ole enää kolmeen viikkoon uusia kekoja tullut. Kun mietin asiaa taaksepäin, niin uusia kekoja ei tullut enää sen jälkeen, kun siirsin myös toisen karkottimen alueelle ja työnsin sen pään kivijalkaan kiinni. Ilmeisesti se johti ääntä niin laajasti, että myyrä pakkasi tavaransa ja lähti takaisin pellolle. On se vaan hyvä, että näitä toimivia laitteita on ja löytyy. Ei tarvitse myrkkyjen tai minkään ”mätien silakoiden” kanssa pelata ja pelätä, että koirat, kissat tai lapset niitä löytää.

Tuo sama ideahan toimii ehdottomasti myös käärmekarkottimien kanssa. Se maahan työnnettävän osuuden pää kiinni sokkeliin, kiviaitaan tms. paikkaan tontin ulompiin laitoihin, jolloin teho on moninkertainen ja käärmeet kääntyy jo ajoissa pois eivätkä tule lähelle asutusta.

Myös hiirikarkottimet olen laittanut vintille ja ulkorakennuksiin aina niin, että on kosketuksissa seinään tai välipohjaan, jolloin ääni etenee laajemmalle ja tehoaa paremmin. Ja on tuokin kyllä ihan mahtava laite niin vintillä kuin aitassakin – ei tarvitse loukuilla pelata, myrkyistä puhumattakaan. 

Ennakoi hiirien karkoitus

Vanhan tuholaistorjujakaverini neuvo oli, että kun puinnit alkavat, niin pitää alkaa tehdä ennakoivaa torjuntaa hiirien suhteen. Sillä silloin ne alkavat etsiä talvikotejaan. Itselläni hiirikarkottimet nakuttavat ympäri vuoden, kun eiväthän ne vie virtaa käytännössä juuri mitään, ja eipähän tarvitse muistella, että ovatko ne päällä vai ei.

Minulla on hiirikarkottamista kahta mallia – verkkovirta- ja paristokäyttöinen. Kun ihan joka rakennukseen (esim. aittaan ja talon vintille) ei tule sähköjä, niin siellä tuo paristokäyttöinen on kätevä.

Jos tarvitset näitä myyrä-, käärme- tai hiirikarkottimi, löydät ne täältä. Valikoima ei ole iso, koska siellä on vain itseni testaamat ja hyväksi toteamat laitteet. Ja tietysti näitä niin kuin kaikkia muita tarvikkeita saan lisättyä samoihin lähetyksiin kasvien kanssa. Tulee sitten samassa lähetyksessä kaikki.

Kuu suosii kitkentää, viikko vesakontorjuntaan

Jos sinulla on kitkentä puuhille tarvetta vielä tälle kaudelle, niin ne olisi hyvä tehdä nyt tämän viikon aikana. Kuun laskeva voima jatkuu vielä hetken, mikä tarkoittaa parempaa onnistumista kitkentöjen kanssa. Ensi kuussa alkaakin nousevan kuun aika ja syysituttamiset.

Ampiaisilla syyskiukku

Alkaa olla taas se aika vuodesta kun nuo työttömäksi jäävät työläisampiaiset alkavat kiukustua ja turhautua ja tulevat suorastaan iholle. Samoin pesässä kasvavat toukat tarvitsevat nyt runsaasti proteiinia ja siksi ampiaiset yrittää kerätä sitä hullunlailla ja ihan mistä vain sitä saavat. Lihat, kalat, makkarat, jne. kaikki käy. On melko normaali näky näin loppukesästä, että jos heität kissalle kalan ulos eikä se heti sitä syö, niin kohta siinä on useampia ampiaisia. Vastaavaa ei näe alku- eikä keskikesällä, ja sille on tosiaan tuo täysin luontainen selitys – toukkalasten proteiinintarve.

Täytä kirkas muovipussi vedellä ja laita roikkumaan niin, että auringonvalo osuu niihin. Tuo tuntuu toimivan yllättävän hyvin. Jotenkin se tuntuu niiden elämää häiritsevän, että pysyvät poissa. Myös erilaiset ansat ovat toimivia, etenkin jos paikka on sellainen mihin aurinko ei paista.

Syysvalikoima avattu – rajoitettu erä, varaa heti omasi

Syysvalikoiman tuotteet on nyt kaikki kotisivuilla nähtävillä ja tilattavissa. Osa tuotteista on niin kysyttyjä ja saatavuus rajallinen, että suosittelen tekemään tilaukset nyt heti, ettet vaan jää ilman.

Valikoimaa riittää – laitan tähän sulle kuvia, voit sitten ite valita mitä laitat ja parhaiten ne löydät täältä. Siellä ne on kasviryhmittäin kätevästi esiteltyinä.

Kuvaston löydät täältä.

  • Heti ensi viikolla postitukset.
  • Kaverillekin voi vinkata!

Mukavaa elokuun loppua ja istuttamisen iloa tulevalle syyskuulle – silloin se fiksu puutarhuri istuttaa ensi kesän kukkaloiston.

Toivottaa ja tietää puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

ampiainen ampiaisansa ampiaiset ampiaisten torjunta elokuu hiirien karkotus hiirikarkotin Juha Toikka kitkeminen kitkeä Kodin Kukat käärmeiden karkotus käärmekarkotin myyräkarkotin myyränkarkoitus syysistuttaminen syysistutukset syysistutus

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: