Projektin suunnittelu lähti ihan tosissaan liikkeelle vasta kesäkuun alussa.Tutustuimme Internetin välityksellä erilaisiin altaisiin. Meille selvisi eri uima-allastyypit, joita on tarjolla Suomen oloihin (lasikuitu-, puurunko- sekä teräsvannealtaat).
Selvitimme eri allastyyppien soveltuvuutta saviselle pihamaallemme. Suurena apuna oli rakennusaikana teetetty maapohjatutkimus. Altaan suunnitelmassa pitää nimittäin huomioida pohjaveden korkeus ja maan kantavuus.
Seuraavaksi päätimme käydä tutustumassa altaisiin useammassa allastoimittajien liikkeissä. Ensimmäisessä liikkeessä ei oikein henkilökuntakaan tiennyt uima-altaista, ja kertoivat saman tiedon kuin olimme saaneet Internetistä. Folkpoolilla sen sijaan oli rakennettu malli uima-allas liikkeeseen. Lisäksi myyjä omalla ammattitaidollaan osasi kysellä ja kertoa oikeita asioita, joita täytyy uima-altaan valinnassa ottaa huomioon. Lisäksi pääsimme näkemään kaikki osat, jotka altaaseen tulee esimerkiksi suodattimet, lamput, suuttimet sekä allasmuovin eri värivaihtoehdot.
MAINOSFolkpoolin myyjä antoi meille altaan rakennusohjeet jo tässä suunnitteluvaiheessa, jolloin pääsimme miettimään, kuinka laajasta projektista olisi kyse. Lisäksi myyjän avulla hahmotimme kokonaisuuden sekä eri työvaiheet, jotta pystyimme päättämään ostammeko vain altaan osat ja rakennamme itse vai käytämmekö projektissa asennuspalveluja. Koimme tärkeäksi, että Folkpool tarjoaa myös kokonaispalvelua hyvän neuvonnan ja ohjauksen lisäksi.
Teimme lopullisen valinnan puurunkoaltaan ja lasikuitualtaan välillä. Folkpoolin puurunkoisessa altaassa meitä miellytti uima-allasosien laatu, altaan suorakulmainen muoto ja seinien pystysuoruus. Allasta ja allas pakettia pystyi räätälöimään omien mieltymysten mukaan. Lasikuitualtaan kuljettaminen tai nostaminen tontillamme olisi sisältänyt riskejä, joihin olisi ollut mahdotonta varautua. Suunnitteluvaihe ja keskustelut Folkpoolin kanssa kestivät pari viikkoa ja päädyimme tilaamaan paikalla rakennettavan 4*8 metrisen Folkpoolin Classic –altaan. Päätös altaan tekemisestä itse oli lopulta helppo. Folkpoolin ohjeet olivat hyvät ja altaan rakentamiseen ei tarvittu mitään erityisosaamista.
Altaan tilaamisen jälkeen alkoikin altaan kaivamistyön suunnittelu. Kysyimme tarjoukset kahdesta meitä lähinnä olevasta maaurakointiliikkeestä. Päädyimme vaihtoehtoon, jossa kaivurin kuljettajalla oli selkeä näkemys miten kaivuutyö kannattaa suorittaa tontillamme.
Itse kaivuutyö sujui nopeasti kahdessa päivässä. Altaamme koko ja muoto vaati, että kaivettu montun koko olisi 10×5 metriä. Syvyyttä montulle tuli 1,6 metriä. Savipitoista maata ajettiin tontiltamme pois yhteensä 8 kuorma-autollista. Seuraavaksi monttuun laitettiin suodatinkangas.Kankaan päälle levitettiin 16–32 millistä sepeliä 35 senttimetrin kerros. Sepeli jakaa altaan kuorman tasaisemmin löysällä savipitoisella maalla. Sepeli tiivistettiin täytön aikana useasti täryllä.