Pihavalaistuksella on kolme päätehtävää. Oikein sijoiteltuna pihavalaisimet luovat pihalle turvallisuutta, korostavat tiettyjen kohtien esteettisyyttä ja tuovat horisonttia esiin sisällä oltaessa.
Turvallisuuden vuoksi kaikki oleelliset kulkureitit ja portaat on valaistava, kuten myös rakennusten sisäänkäynnit. Isoilla tonteilla ja rakennetun ympäristön ulkopuolella on valaistava myös autotie pysäköintialueineen. Valaistu piha pitää tunkeilijatkin helpommin loitolla.
Pihan kauniita yksityiskohtia kannattaa valaista, sillä ne luovat upean tunnelman pihapiiriin ja sisältä katsottuna kauniin maiseman. Tällaisia paikkoja voivat olla esimerkiksi näyttävän muotoiset männyt tai vanhat omenapuut. Myös kalliot ja isot kivet istutuksineen ovat upeita valaistuina.
Valaistu piha avautuu ikkunasta horisonttina ja antaa siten sisätiloille jatkuvuutta. Valaisematon piha saattaa olla kuin musta esirippu ikkunan takana ja tehdä sisätiloista sulkeutuneempia.
MAINOSPihavalaisimien malleja valittaessa on kiinnitettävä huomioita siihen, mitä aluetta kyseinen malli valaisee ja montako valaisinta tarvitaan. Suosin itse valaisinmalleja, jotka valaisevat joko ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Vaakasuoraan valaisevat mallit voivat olla häikäiseviä, sillä niiden valo ei kohdistu mihinkään.
Valaisimien määrä riippuu täysin kohteesta ja mallista, mutta alussa kannattaa olla maltillinen määrän suhteen. Tasaisella ja avoimella pihalla pollarit voidaan sijoittaa 6–12 metrin päähän toisistaan mallista riippuen.
Ajotiellä ja pysäköintialueella valon tarve on yleensä suurempi; näille alueille sopivat usein korkeammat (n. 2 m) pylväsvalaisimet. Pihapiirissä, lähempänä taloa ovat noin metrin korkuiset pollarit riittävät. Niillä voidaan valaista myös kauniita yksityiskohtia, kuten isoja luonnonkiviä istutuksineen.
Ulkokäyttöön tarkoitetuilla spoteilla voidaan valaista puita, pensaita ja kallioita. Kauniin ja epäsuoran valaistuksen tuovat myös valaisimet, jotka on upotettu pihan rakenteisiin, kuten muuriin, portaisiin, kiveykseen, terassiin tai kaiteisiin.
MAINOSEnnen maakaapelin valintaa tai valaisimien hankintaa konsultoi aina sähkömiestä. Kaapelia valitessa on hyvä tietää, monenko katkaisijan päässä valaisimien tulisi olla. Tässä vaiheessa
on myös päätettävä, mihin valaisimiin mahdollisesti tulevat hämäräkytkimet ja halutaanko liiketunnistimia. Sähkömies pystyy myös täydentämään sähkösuunnitelman. Itse valaisimien asentamisen tekee aina sähkömies.
Maakaapelit on kaivettava vähintään 60 cm:n syvyyteen tai routarajan alapuolelle. Ne on aina asennettava suojaputkeen, jos niissä ei ole suojavaippaa.
Ulkovalaisimien tulee kestää säiden ja lämpötilojen vaihtelut. Kosteusluokitus IP23 on sateenkestävä, IP44 on suojattu roiskevedeltä.
Teksti: Eva Wuite, kuva: toimitus
MAINOS