Haluatko tuunata? Tikkurila aloittaa koulutukset kuluttajille

Sisustus
Tikkurila Oyj käynnistää tammikuussa 2016 koulutukset kuluttajille eli kotimaalareille Suomessa. Tikkurilalla on pitkät perinteet koulutuspalvelujen tarjoamisessa, mutta aiemmin niitä on järjestetty lähinnä alan ammattilaisille eli maalareille ja suunnittelijoille, jälleenmyyjille sekä alan opiskelijoille.

Koulutustarjonnan laajentamisella Tikkurila vastaa ihmisten kasvaneeseen tuunaamishaluun. Tikkurilan vuodelle 2016 suunniteltujen kuluttajakoulutusten aiheina ovat kalustetuunaus, pihasisustaminen, lastenhuone ja efektimaalaus. Pilottikoulutukset järjestetään yhdessä sisustuslehtien kanssa.

Into omilla käsillä tekemiseen ja halu tuunata on ollut selvässä kasvussa viime vuosina. Taustalla on useita trendejä, joista yksi on ekologisuus ja kierrättäminen.

– Aina ei välttämättä tarvitse hankkia uutta, sillä vanhaa kunnostamalla saa usein toimivan ja yksilöllisemmän ratkaisun. Kierrätetyt ja sisustukseen istuviksi tuunatut huonekalut ja muut pienemmät sisustuselementit ovat selkeä trendi, toteaa Tikkurilan koulutuspäällikkö Marcus Wallström.

– Koulutuksen kautta pystymme tarjoamaan täsmäratkaisuja kuluttajien omiin kohteisiin.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Tikkurilan puhelin- ja chat-palvelu Maalilinja palvelee kymmeniä tuhansia ihmisiä vuodessa. Palvelun suosio on kasvanut tasaisesti. Ihmiset kaipaavat paitsi ideoita, myös neuvoja maalaamisen eri vaiheissa.

– Lisääntyneestä kiireestä huolimatta ihmiset maalaavat edelleen paljon itse. Tarjoamme monia palveluja kuluttajille, mutta halusimme täydentää valikoimaa tuomalla myös koulutukset kotimaalareiden ulottuville, toteaa Tikkurilan Maalilinjasta vastaava Rami Kuparinen.

Suosittu bloggari ja sisustussuunnittelija Susanna Vento alias Varpunen on mukana ensimmäisessä koulutuksessa tarjoten tuunausideoitaan osallistujien käyttöön. Hän myös maalasi kalusteita malliksi ensimmäiseen koulutukseen. Inspiroivia kuvia löytyy linkin takaa.

Susannan tuunaamien huonekalujen työohjeet löytyvät Tikkurilan verkkosivuilta >

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Lisätietoja:

Tikkurila Oyj

www.tikkurila.fi/tuunauskoulu

Marcus Wallström, koulutuspäällikkö

marcus.wallstrom@tikkurila.com

Tikkurila on johtava maalialan ammattilainen Pohjoismaissa ja Venäjällä. Olemme perinteikäs suomalainen yritys, joka toimii nykyään 16 maassa. Laadukkaiden tuotteiden ja kattavien palvelujen avulla varmistamme markkinoiden parhaan käyttäjäkokemuksen. Kestävää kauneutta vuodesta 1862.

MAINOS
MAINOS LOPPUU