Suurimmat katupölyhiukkaset narskuvat suussa, hienommat hiertävät silmissä. Hienojakoisin pöly kulkeutuu keuhkoputkiin asti. Hengityssairaille katupöly voi aiheuttaa sairauden pahentumista.
– Katupöly on hiekoitushiekan, asfalttipölyn ja rengaskumin sekasotkua. Sen hengittäminen ei ole hyväksi kenellekään. Siksi on tärkeää, että kunnat puhdistavat kadut nopeasti heti lumien sulettua. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla työ onkin jo aloitettu, toteaa Tuula Syrjänen Allergia- ja astmaliiton ja Hengitysliiton sisäilma- ja korjausneuvonnasta.
– Katupölykauden käynnistäminen ja kesto on hyvin aluekohtaista. Talvi on ollut kautta maan vähäluminen, joten ehkä hiekoitushiekkaakin on tarvittu vähemmän. Hiekkaa tarvittaisiin ylipäätään vähemmän, jos lumet vietäisiin aina heti mahdollisuuksien mukaan pois kaduilta. Joskus näyttää siltä, että paikalle tuodaan ensin hiekat, Tuula Syrjänen pohtii.
Sisäilma-asiantuntija muistuttaa, että ulkoilman hiukkasia kulkeutuu myös sisälle.
MAINOS
Oman asuinalueen reaaliaikaista katupölytilannetta voi seurata www.ilmanlaatu.fi -internetpalvelusta. Seuraa esimerkiksi PM10-tilannetta, joka viittaa katupölyyn ja muihin karkeisiin hiukkasiin.
Allergia- ja astmaliiton ja Hengitysliiton sisäilma- ja korjausneuvonta neuvoo sisä- ja ulkoilmaan liittyvissä asioissa sekä rakennuksiin liittyvissä kysymyksissä. P. 020 757 5181. Soittajia palvellaan ma – to klo 9-15.
MAINOS