Lämmityskauden aikana ilmalämpöpumppua käytetään kodin lämmittämiseen varsinaisen lämmitysjärjestelmän rinnalla. Kesällä sitä voidaan käyttää myös sisätilojen viilentämiseen, jos helle nostaa sisälämpötilan liian korkeaksi.
– Viilentämisen lisäksi ilmalämpöpumppu vähentää sisätiloista kosteutta ja kasvattaa siten asumisviihtyvyyttä. Kuumuuden lisäksi juuri ilmankosteus tekee olon usein aika tukalaksi, kertoo ryhmäpäällikkö Jarmo Roiha Vattenfallilta.
Ilmalämpöpumpun hankkimisesta on hyötyä, jos sitä käyttämällä pystytään pienentämään kodin lämmitykseen kuluvan energian määrää. Käytännössä pumpusta saadaan suurin ilo irti sähkölämmitteisessä omakotitalossa tai rivitaloasunnossa, joissa energian hinta on suurin. Tosin öljylämmitteisetkin kodit ovat jo melko lähellä tätä hintatasoa, sillä öljyn hinta kasvaa koko ajan.
– Kerrostaloasunnossa ilmalämpöpumppua ei tarvita lämmittämiseen. Sen hankkimista viilentämistä varten kannattaa kuitenkin harkita, jos kotona on kesällä tuskaisen kuuma.
MAINOSIlmalämpöpumppu koostuu ulkoyksiköstä, sisäyksiköstä ja niiden väliin vedettävistä sähköjohdosta sekä liuosputkista, joissa kylmäaine kulkee. Asennuksen kannalta on luonnollisestikin helpointa, että sisä- ja ulkoyksikkö sijoitetaan niin lähelle toisiaan, ettei niiden välille tarvita metritolkulla putkia. Sekä sisä- että ulkoyksikön tuulettimista kuuluu pientä hurinaa, kun laite on käytössä.
Sisäyksiköitä on yleensä vain yksi, ja se levittää joko lämpimän tai viileän ilman koko kotiin. Se kannattaa siis sijoittaa avaraan paikkaan, josta ilma leviää mahdollisimman tasaisesti laajalle alueelle.
Ilmalämpöpumpun ja asennuksen hinta pyörii kahdentuhannen euron kummallakin puolella, ja asennustyön osuudesta saa myös kotitalousvähennyksen. Sähkönkulutuksen vähenemisestä aiheutuvia säästöjä puolestaan kertyy vuoden aikana parista sadasta eurosta ylöspäin lähtötilanteesta riippuen.
– Ilmalämpöpumppu on oikeasti investointi, joka maksaa itsensä takaisin. Tämä tietysti edellyttää sitä, että pumppua käytetään oikein ja tarpeeseen, Roiha muistuttaa.
MAINOSIlmalämpöpumpun asennus kannattaa tilata luotettavalta, ammattitaitoiselta taholta, joka tarjoaa asennuksen lisäksi myös käyttöönottokoulutuksen. Pumpun kauko-ohjaimessa on vähemmän nappuloita kuin television kaukosäätimessä, joten sen käyttäminen ei vaadi ydinfyysikon taitoja.
– Kun pumppua käytetään lämmitykseen, sen termostaatti säädetään paria astetta korkeammalle kuin lämpöpatterien termostaatit. Näin pumppu hoitaa lämmityksen ja patterit menevät päälle vasta kovilla pakkasilla, Jarmo Roiha neuvoo.
– Ilmalämpöpumpussa on myös automaattiasento, jonka ollessa päällä pumppu lämmittää tai jäähdyttää sen mukaan, mikä on sisälämpötila. Sen käyttämisessä kannattaa olla varovainen, sillä esimerkiksi kun talvella lämmitetään takkaa, lämpötila voi nousta niin nopeasti, että pumppu ryhtyykin jäähdyttämään.
Myös ilmalämpöpumppu kuluttaa sähköä, joten sen käytössä on hyvä pitää järki kädessä. Jos pumppu pöhisee kesällä jatkuvasti täysillä viilennystä varten, sen käyttäminen pienentää muuten saavutettavia säästöjä. Kesällä usein riittää, että viilennyksellä tavoitellaan 24–25 asteen huonelämpötilaa.
MAINOSJos oma koti kuuluu asunto-osakeyhtiöön, ensimmäiseksi pitää saada taloyhtiön hallituksen lupa ilmalämpöpumpun hankkimiseen. Taloyhtiöllä saattaa olla myös ohjeet siihen, mihin ulkoyksikön saa sijoittaa.
– Ilmalämpöpumppuja myyvät esimerkiksi rautakaupat ja sähköyhtiöt, ja lisätietoa voi etsiä internetistä. Pumppua ei saa missään tapauksessa ryhtyä asentamaan itse, sillä asentajalla pitää olla lupa kylmäaineiden käsittelyyn, Jarmo Roiha neuvoo.
Lähde: Vattenfall ja Deski.fi
MAINOS