Onko istumatyöläinen kuin häkkiapina?

Sisustus
Nykyinen istumayhteiskunta ja sen rakenteet passivoivat. Meistä suomalaisista jo 80 % tekee työtään näyttöpäätteen ääressä. Jos olet istumatyöntekijä, voit olla kuin häkkiapina.

Ihmiskunnan tuhansien vuosien pyrkimykset ovat saaneet täyttymyksensä; koneet hoitavat työmme ja liikkumisemme. Liialliseen istumiseen voi kuitenkin kuolla. Vaikka syömisen määrä on vähentynyt ja kuntoliikunta kasvanut, väestön lihominen jatkuu.

Tiesitkö että istumatyöntekijä on passiivisena 90 % työajastan – yhtä paljon kuin häkkiapinat

Ihmisen liikunnallinen aktiivisuus määritellään usein vain kuntoliikunnan ja juoksulenkkien määrällä. Todellisuudessa tämä on vain pieni osa totuutta. Arkiliikunnan ja kaikkinaisen muun tekemisen kuin istumisen lisäämisellä on suuri merkitys ihmisen terveydelle.

Aiheesta on julkaistu uusi kirja

Arto Pesola on Liikuntafysiologi (LitM) ja väitöskirjatutkija, joka on tutkinut istumisen terveyshaittoja sekä terveyden edistämistä arkiaktiivisuuden avulla.

Pesolan keskeisimmistä tutkimuslöydöksistä ja aktiivisempaan arkeen kannustavasta filosofiasta on julkaistu Luomuliikunnan vallankumous –kirja. Sen keskeinen teema on yhteiskunnan vallitsevien rakenteiden ja pakotteiden – sohvan, auton ja toimistotuolin – kaatamisen.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

 

Lisätietoja: Fitra Oy

 

MAINOS
MAINOS LOPPUU