Jäätaidetta, linnunpönttöjä ja kookosmultaa

Piha

Koristele pihaasi jääsaippuakuplilla, ota osaa Miljoona linnunpönttöä -tempaukseen ja tutustu uuteen kasvualustaan, kookosmultaan. Vaihtelevien säiden takia nuoret havut ja rodot kannattaa suojata jo nyt, huonekasvien mullanvaihto voi sen sijaan odottaa vielä hetken.

Ihanaakin ihanammat säät valtasivat Suomen alkuviikosta föhn-tuulien muuttaessa kelit kerrassaan keväisiksi. Nyt pakkaset palailevat ja hyvä niin. Ihan vielä ei ole kasvukauden alkamisen aika, vaikka kevät sieltä kyllä jo pilkisteleekin.

Ennusteen mukaan pakkasten pitäisi siis jatkua, joten nyt voi tehdä jäätaidetta saippuakuplista! Jääsaippuakuplien tekeminen on hauskaa ja helppoa – tässä pari reseptiä, joilla onnistut varmasti. Helppo ja kätevä tapa tehdä puhallusvälineen ”runko” on kiertää ihan tavallisesta sähköjohdosta erikokoisia muotteja.

Saippuakuplakehikko

Jääsaippuakuplat tapettiliisteristä

1 l vettä
n. 2 dl sokeria
1/3 dl tapettiliisteriä
reilu 1 dl käsitiskiainetta

Sulata sokeri hiukan lämmitettyyn, kädenlämpöiseen veteen. Lisää tapettiliisteri koko ajan sekoittaen. Mitä enemmän käytät sokeria ja tapettiliisteriä, sitä painavampia ja kestävämpiä kuplista tulee. Lisää käsitiskiaine ja sekoita seos tasaiseksi. Anna tekeytyä muutama tunti tai jopa yön yli. Sitten vain ulos kuplia puhaltamaan!

Jääsaippuakuplat glyserolista

1 dl käsitiskiainetta
1 dl glyserolia (apteekista)
n. 5 dl vettä 
2 tl siirappia

Sekoita kaikki ainekset keskenään, niin että seos ei kuitenkaan vaahtoa. Seos on heti valmis puhallettavaksi.

Pönttöjä pihaan, miljoonan linnunpöntön loppukiri

Viime vuonna aloitettu Miljoona linnunpönttöä -teema on otettu loistavasti vastaan, ja sen loppukiri lähestyy. Pönttöjä on rekisteröity jo yli 900 000. Eiköhän mekin tsempata vielä pikkuisen, että saadaan miljoona täyteen!

Tiesitkö muuten, että yksi tiaispari syö n. 30 kg erilaisia toukkia ja tuholaisia kesän aikana? Se on valtava määrä ja kaikki poissa meidän kukkien ja kasvien kimpusta.

Oman pöntön rekisteröinti on helppoa, se ei kestä minuuttiakaan ja samalla näkee kätevästi oman paikkakunnan pönttötilanteen. Rekisteröi linnunpönttösi täällä.

Huonekasvien mullanvaihto – odota vielä hetki

Tiedän, että kovasti tekisi mieli jo ryhtyä vaihtamaan huonekasvien multia, mutta mitäs jos vielä kumminkin odoteltaisiin hetki? Mullanvaihto, samoin kuin pistokkaiden istutukset ja koulinnat, olisi perimätiedon mukaan hyvä tehdä aina nousevalla kuulla: seuraava hetki siihen olisi 24.2.–2.3.

thuja-1325224_1280

Suojaa nuoret havut ja rodot jo nyt

Nuoret havut ja rodot kannattaa suojata yleensä maalis–huhtikuussa. Koska kelit ovat nyt jo lämmenneet ja pakkasiakin on tulossa, ne olisi syytä suojata jo nyt. Muistathan, että yläosaan kannattaa jättää pieni tuuletusaukko, jotta lämpötila ei nouse liiaksi auringonpaisteessa.

Kookosmulta – katso niksivideo

Uusi ekologinen ja erinomaisesti taimikasvatuksessa toimiva kookosmulta herätti kovasti kysymyksiä: miten se toimii? Puristelevystä syntyy kätevästi siistiä ja täydellisesti taimikasvatukseen soveltuvaa kasvualustaa – katso minuutin mittainen vinkkivideo täällä.

Tulppaanit veteen oikein, lyhyesti

  • Leikkaa varsista veitsellä sentti pois.
  • Laita kääreineen veteen puoleksi tuntia.
  • Ota kääre pois, kun varret ovat napakat.
  • Puhdasta ja kylmää vettä maljakoon vain n. 5 cm, virkistettä ei tarvitse.

Puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Juha Toikka / KodinKukat Oy, Pixabay


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

havu havujen peittäminen havut huonekasvi huonekasvit jääsaippuakupla kasvualusta kookosmulta linnunpönttö linnunpöntöt mullanvaihto multa rodo rodojen peittäminen rodot

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: